torstai 14. helmikuuta 2013

Penkkareiden huumaa


Torstai oli odotettu päivä: abit saivat vihdoin sanoa hyvästit lukiolle ja muut oppilaat tietysti karkkia. Aula oli täynnä musiikkia ja muiden silmissä nöyryytettäviä kakkosia, sekä tietysti nallepuheja sun muita smurffeja. Pian siirryttiin ulos seuraamaan rehtorin saapumista mustassa puvussaan ja yläasteelaiset siirtyivät luokkiinsa. Lukion oppilaille se ei suinkaan tarkoittanut juhlien päättymistä vaan jatkettiin musalla ja abien vitsien kuuntelulla, jonka jälkeen siirryttiin mottiin palkintojen jakoon. Opettajat olivat hyvin yllättyneitä ja kiitollisia saavutuksistaan (kuten koulun komeimmat viikset, josta palkittiin Eerik Haavisto). Abien rekan lähdettyä ykköset pääsivät rakkaisiin siivouspuuhiinsa ja kakkoset lunastivat paikkansa koulun vanhimpina alkaen harjoitella huomisia vanhojen tansseja varten.  Siivouksen loputtua normaali koulu jatkui, ilman abeja.

 

Päivästä jäi erityisesti mieleen karkit ja sotku. Karkit olivat kovia ja niitä oli joka paikassa. Aina kuin abit heittelivät karkkia meitä kohti, peruskoululaiset hyökkäsivät päällemme kuin leijonalauma.  


Sotku oli järkyttävä, joka puolella oli paperisilppua ja muita roskia! Onneksi meidän ei tarvinnut siivota koko koulua yksin, joten kiitokset peruskoululaisille! Juhlasta jäi mieleen erityisesti abien sanoittamat laulut opettajista, jotka olivat tunnettujen kappaleiden esim. Robin – Frontside ollie:n säestämiä.


Opettajilla oli juhlan kulussa sivurooli, sillä tänään oli päivä jolloin abit saivat loistaa.
Kymmenen aikaan opettajat palkittiin abien itse tekemillä pokaaleilla, joissa jokaisessa oli hauska titteli ja joita koristivat opettajien päiden kuvat.
Palkitsemisen jälkeen opettajat pitivät kiitospuheita ja kuuntelivat hauskasti sanoitetut kappaleet abien ja opettajien yhteisistä hetkistä vuosien varrella.
Lounaan jälkeen opettajat ja abiturientit nauttivat kakkukahvit, ja opettajat myös pitivät huolen siitä että koulu tuli siivotuksi abien lähdön jälkeen.


Teksti: OPO2-ryhmäläiset
Kuvat: Tuomas







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti