maanantai 3. kesäkuuta 2019

Lakkiaisten juhlapuheet

Lukuvuosi päättyy aina juhliin. Juhlissa pidetään puheita. Nyt voit lukea Iin lukion rehtorin, Tuomas Kulhan Iin lukion lakkiaisissa 1.6.2019 pitämän puheen. Lisäksi lue erityisen huolellisesti tuoreen ylioppilaan Vili-Kalle Kyllösen loistava puhe.


Hyvä juhlaväki. Tänään on selvästi hyvä päivä. Suomen lippu liehuu salossa, kesäkuu alkaa ja saamme juhlia uusia ylioppilaita. Päivässä on paljon sankaruutta. Me ollaan sankareita kaikki, laulettiin Helsingin Kaisaniemessä maanantaina Suomen voitettua jääkiekon maailmanmestaruuden.  Kyllä Sankarit-laulu sopii teillekin. Jokainen ylioppilas on sankari. Jääkiekon maailmanmestaruudella ja ylioppilastutkinnon suorittamiselle on paljon yhteistä: molemmat vaativat uhrauksia, vaivaa ja aikaa, urheilutermein verta, hikeä ja kyyneleitä, joukkuepeliä unohtamatta.   Minun mittapuussani ylioppilastutkinto on tosin huomattavasti kovempi juttu kuin jääkiekon maailmanmestaruus. 

Lukuvuoden 2018–2019 aikana tapahtui poikkeuksellisen paljon. Opintomenestys on ollut hyvällä tasolla. Henkilöstössä tapahtui muutoksia. Anna-Elina vaihtui takaisin Elinaksi, Matti palasi Tiinan paikalle, Minna otti viestikapulan monitoimi-Villeltä. Uutena pelaajana lukion joukkueeseen liittyi Anu ja kesken lukuvuotta Samppakin saapui soittajaksi lukion orkesteriin.   

Tänäkin vuonna kansainvälinen toiminta oli poikkeuksellisen aktiivista. Meiltä kävi ryhmä Unkarissa. Keväällä tehtiin opintomatka Saksaan. Kielten opettajat järjestivät pariin otteeseen vaihto-opiskelijoiden vierailuja tuomaan kansainvälistä tuulahdusta arkiseen työskentelyyn. Yrittäjyysmessut järjestettiin jo 12 kertaa, tällä kertaa poliittisella teemalla. Projektit ovat vahva osoitus siitä, miten Iin lukiossa parannetaan opiskelijoiden työelämävalmiuksia. 

Iin lukio on paikkakunnan ainoa toisen asteen koulu ja siksi sen kehittäminen on paikkakunnan vetovoimaisuuden kannalta erittäin tärkeää. Olenkin ilolla seurannut viime aikojen valtakunnallista keskustelua, jossa koulutus nähdään investointina tulevaisuuteen eikä lyhytnäköisenä menoeränä.  Koulun taloudessa tasapainoillaan aina. Tavoitteena on tarjota kilpailukykyinen kurssitarjonta sekä hyvät olosuhteet oppimiselle. Toisaalta taloudenpidon tulee olla tarkkaa. Olemme onnistuneet hyvin molemmissa.  Koulumme on viihtyisä, opetusvälineet nykyaikaisia ja opettajat motivoituneita. Syksynä lukiossamme aloittaa ennätyksellisen suuri ryhmä. Tästä on kiittäminen laadukkaan perustyön lisäksi aktiivisesti toiminutta lukion imago- ja mediatiimiä. 

Nyt ylioppilaiksi valmistuva ryhmä on minulle erityisen rakas. Olettehan te ensimmäisiä uuden opetussuunnitelman mukaisesti valmistuvia ylioppilaita. Ylioppilaskirjoitukset olivat osaltanne täysin sähköiset.  Olemme kulkeneet yhdessä tämän matkan, oppineet toinen toisiltamme ja uudet haasteet odottavat.  

Tänään valmistuville ylioppilaille luonteenomainen piirre on usko omiin kykyihinne. Sitä te olette todella tarvinneet pitkän taipaleenne aikana. Kuten tiedätte, olen innokas urheilumies ja tykkään viljellä urheiluaiheisia vertauksia, myös opettaessani. Onpa joskus saattanut käydä niin, että näitä vertauksia kertoessa on varsinainen opetettava asiakin unohtunut. 

Vertaankin teitä urheilujoukkueeseen. Teillä on kasassa hyvä joukkue. Hyvä joukkue ei ole vielä erinomainen joukkue. Kuten Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on todennut: “Meidän pitäisi ihan kaikkien sisäistää se, että yhdessä tekemällä saadaan enemmän aikaan. Se kaikki mitä annat muille, tulee jossakin kohtaa takaisin”. Erinomainen joukkue on paljon enemmän kuin osiensa summa.  Teidän joukkueessanne ei ole mitään väliä sillä, kuka on se Mörkö, joka lyö sisään, sillä pystytte iloitsemaan myös toistenne onnistumisista. 

Aika on suhteellinen käsite. Kuinka aika kuluukaan niin nopeasti, kun sitä katsoo taaksepäin. Pitäessäni ensimmäistä kertaa puhetta ylioppilasjuhlissa tasan 18 vuotta aikaa, olin ”pöydän toisella puolella”. Sain kunnian pitää ylioppilaiden puheenvuoron.  Jo silloin korostin kaikessa toiminnassani omien näkemyksien merkitystä, vaikka ne eivät aina menisi yksiin niin sanotun vallitsevan mielipiteen kanssa. Uutena ylioppilaana olin täynnä nuoruuden uhmaa ja puheessani tämä näkyi siten, että kiitin kyllä kaikkia muita talonmiehestä naapuriin ylioppilaaksi valmistumisesta, mutta opettajia en kiittänyt. Puheeni jälkeen opiskelijakaverini kysyivät, jätinkö opettajat tarkoituksella kiittämättä, vai unohdinko vain. Kyllä minä tein sen ihan tarkoituksella. Lieko sitten karman kauhea kosto vai mikä, kun ajauduin opetusalalle. 
Minun aikani puhujanpöntössä alkaa olla täysi, mutta annettakoon lopuksi vielä yksi aikaan liittyvä elämänohje. Yksi suosikkikirjoistani on Erlend Loen Supernaiivi, joka kertoo itseään ja elämän tarkoitusta etsivästä nuoresta miehestä. Kirjan opetus voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: time is always now. Aika on aina nyt.  

Nauttikaa siitä, nauttikaa tästä hetkestä ja tästä ajasta, koska tämä on teidän aikanne. 

Arvoisat juhlavieraat, rehtori, opettajat, riemuylioppilaat, vanhemmat ja tietenkin me uudet ylioppineet. 

Vuosi sitten istuin tässä kyseisessä salissa kuunnellen varsin vaikuttavaa ylioppilaan puhetta. Todellisuudessa koko kyseisen puheen ajan mietin, olisiko tulevan vuoden urakasta ylipäätään mahdollista selvitä kunniakkaasti. Nyt urakka on ohi. Palkkamme on maksettu työsopimuksen mukaisesti ylioppilastutkinnon ja valkolakin muodossa.


Lukio-opintojen yleissivistävä koulutus pitää sisällään niin ratkaisemattomia viidennen asteen yhtälöitä kuin myös filosofian mitä eriskummallisempia teorioita. Käytännönläheisenä ihmisenä eri teorioiden ja laskukaavojen opettelu tuntui välillä hyvin puuduttavalta. Mietin, olisiko rakennusala ollut parempi ratkaisu? Siellä oppisi rakentamaan talon ja näkisi kättensä jäljen.


Viime vuonna kesken koeviikon ajatukset pyörivät tuttuun tapaan mielessäni. Päähäni palautui alakouluaikaisen opettajani esittämä vertaus: Oppiminenen on kuin taloa rakentaisi. Ensin täytyy rakentaa vahva perusta, jotta uutta tietoa voi rakentaa sen päälle. Olinko sittenkin ollut koko ajan keskellä rakennustyömaata?


Urakan alkajaisiksi jokainen talonrakentaja tarvitsee maata. Maata, johon on hyvä alkaa rakentamaan oman elämänsä tyyssijaa. Ilman Suomen kaltaista kotimaata unelmamme talon rakentamisesta olisivat voineet kaatua jo heti alkukättelyssä. Historian saatossa jokainen suomalainen on saanut olla kantamassa korttaan hyvinvointiyhteiskuntamme kekoon. Suomen jatkuvan kehityksen takana ovat olleet isovanhempiemme arvot. Niillä arvoilla ja niiden toteutumisen hyväksi tehdyllä kovalla työllä Suomeen on saatu rakennettua globaalilla tasolla kiistatonta kärkeä oleva koulutusjärjestelmä. Sen ansiosta meillä on ollut mahdollisuus saavuttaa nämä valkoiset lakkimme. Suomalaiset, juhlavieraat, te olette taanneet meille nuorille arvokkaan ja turvallisen tontin. Tontin, joka antoi meille mahdollisuuden tavoitella unelmiamme, kasvaa ja suuntautua elämissämme juuri sellaiselle tielle kuin itse halusimme. Me uudet ylioppilaat allekirjoitamme tilivelvollisuutemme teille ja lupaamme, että jatkamme arvoistanne työtä myös tulevaisuudessa.


Kun saavuimme tonteillemme, oli aika ryhtyä töihin. Kuten aiemmin todettu, taloa ei voi rakentaa ilman kunnollisia, lujia perustuksia. Kivijalkamme, perheemme ja läheisemme, pitää talomme pystyssä säässä kuin säässä. Suurimmalla osalla meistä lukio on ollut tähänastisen elämämme myrskyisintä aikaa. Kun puhumme lukiosta, emme puhu vain opiskelusta, vaan kaikesta, mitä olemme kohdanneet elämissämme viimeisen kolmen vuoden aikana.

Elämämme työmaa on ollut kiireinen. Kiirehtiessä vasara ei aina osu naulan kantaan, vaan välillä peukalo kokee kovia. Vaikka viimeisimmät vuodet ovat kasvattaneet meistä yhä kypsempiä ja itsenäisempiä, ovat läheistemme tuki, ymmärrys ja neuvot korvaamattomia voimavaroja. Vaikka jokin kohtaamamme hankaluus tuntuisi kaatavan koko aluillaan olevan talon, pysyy kivijalkamme aina uskollisesti tukevana paikoillaan.


Talon rakentaminen on pitkä ja monimutkainen prosessi ja siksi tarvitsemme rakennusmestarin. Sen opettajan, joka osaa antaa meille ne tärkeimmät ohjeet hetkinä, jolloin itsellämme menisi sormi suuhun. Rakentamisen opettelu aloitettiin perusteista alakoulussa, jossa vasara ja käsisaha tulivat tutuksi. Yläkoulussa haastavampien työkalujen, kuten porakoneen ja sirkkelin käyttö hirvitti aluksi, mutta halu oppia oli suurempi. Peruskoulussa saamamme opit ovat olleet äärimmäisen merkityksellisiä myöhempien opintojen kannalta. Lukion alkaessa moni varmasti epäili kykyjään selvitä yksin tulevasta kolmesta vuodesta. Nopeasti saimme kuitenkin huomata, ettemme todellakaan olleet yksin. Iin pienessä lukiossa opetuksen taso on äärimmäistä huippulaatua. Lehtoreistamme huokuu huikea ammattitaitoisuus. Heidän motivaationsa ja mielenkiintonsa siivittämänä opetus on vertaansa vailla. Iin lukion opettajista poikkeuksellisen tekee myös se, että heistä on välittynyt aitoa ymmärtämistä ja välittämistä meitä opiskelijoita kohtaan. Sateisimmankin maanantaiaamun voi pelastaa alkava oppitunti humanistiluokassa, johon lehtori Schultz saapuu banaaniterttu käsissään huikaten: ”Jäikö jollain aamupala välistä?” Arvon opettajat, inspiroiva työnne ja opettamanne tieto on tehnyt elämiimme lähtemättömän vaikutuksen. Olette antaneet meille lahjaksi tietoa ja taitoa, pääomaa, jota kukaan ei voi meiltä riistää.


Tässä meidän 36 uuden ylioppilaan ryhmässä on 36 eri tarinaa. 36 rakennusmiestä ja -naista. Tarinamme yhtenivät Iin tiivishenkisessä lukiossa. Erilaiset persoonat kohtasivat toisensa kukin omat tavoitteensa mielessään. Olivat ne tavoitteet sitten seitsemän ällää tai paras penkkariasu, tuli yhteinen taipaleemme luomaan välillemme poikkeuksellisen siteen. Tiivis yhteenkuuluvuuden tunne meidän oppilaiden välillä on kehittynyt yhdessä koettujen kokemuksien voimalla. Kun meidät asetettiin rinnakkain tasavertaisesti selviytymään lukion koitoksista, oli rivi vahvempi, kun pidimme toisistamme kiinni. Kun näkee kanssaoppijan antavan kaikkensa omien tavoitteidensa saavuttamiseksi, se motivoi myös itseä tavoittelemaan omia unelmiaan yhä rohkeammin.


Tänään on se päivä, jolloin saamme olla ylpeitä saavutuksistamme, mutta älkäämme kuitenkaan tyytykö tähän. Talomme on vielä kesken. Pystymme parempaan. Tulevaisuudessa meidän täytyy pystyä luomaan vastauksia, sekä kyetä olemaan osana ratkaisua. Maapallo tarvitsee tietoa ja taitoa. Valkoiset lakkimme ovat osoituksena siitä, että huippuosaamisen portit ovat meille nyt avoinna. Elämme maailmanhistorian kannalta kriittistä käännekohtaa. Pystymmekö me pysäyttämään ilmastonmuutoksen? Pystymmekö me hallitsemaan tekoälyn? Pystymmekö me selviämään Suomen huoltosuhteen muutoksesta? Me, jos jotkut, olemme valmiita tähän haasteeseen. Loppujen lopuksi niin elämässä, opiskelussa kuin myös rakentamisessa tie menestykseen löytyy, kun kulkee pilke silmäkulmassa ja hymy huulilla, sekä loputon tahto ja periksiantamattomuus sydämessä. Tulevaisuus odottaa, mutta arvon ylioppilaat – tänään voidaan hetki olla kuninkaita. Kiitos!