maanantai 25. helmikuuta 2013

Hermot heikoilla

Rehtorimme Tuomas pyysi minua kirjoittamaan ylioppilaskirjoitusten luomasta stressistä jo useita viikkoja sitten, mutta tapani mukaan kirjoitusprosessi venähti ”hieman” kaavailtua pitemmäksi. Ja hyvä niin, sillä aiemmin kirjoituksesta olisi tullut hyvin erilainen.
Olen koko lukioaikani pitänyt kirjoituksista selviytymistä melko mahdottomana operaationa. Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin huomannut, ettei ylioppilaaksi kirjoittaminen olekaan aivan niin mahdotonta kuin aiemmin kuvittelin. Vaikeaa se silti on. Ja tästähän sitä stressiä syntyy.
Päässä pyörivät vähän väliä samat kysymykset. Miten voi muistaa kaiken tarvittavan? Entä jos hermot eivät kestäkään koetilanteessa? Olisiko pitänyt sittenkin opiskella vielä ahkerammin? Hermot ovat kireällä jo vähemmästäkin.
Olen pitkin vuotta tarkastellut vanhoja ylioppilaskokeita. Varsinkin viime aikoina on ollut suuri helpotus, ja ehkä jopa jollain tapaa lohduttavaa saada huomata osaavansa vastata kokeissa esitettyihin kysymyksiin. Varsinkin vasta pidetyistä preliminäärikokeista oli suuri apu tällä saralla. Niiden läpäisy loi ainakin itselleni tarvittavaa varmuutta siitä, että tapahtui mitä tapahtui, niin ainakin ylioppilaaksi tänä keväänä tullaan.
Vielä enemmän itsevarmuutta toivat kuitenkin hyvät suoritukset äidinkielen tekstitaito- ja englannin kuuntelukokeissa. Ehkä kirjoituksista voikin loppujen lopuksi selvitä muutenkin kuin rimaa hipoen.
Vaikka tähän asti oma urakkani onkin sujunut varsin mallikkaasti, eivät huolet ota loppuakseen. Itselleni kävi niin harmillisesti, että olin jo ensimmäisenä lukuvuotenani päättänyt minne aion hakea opiskelemaan lukion jälkeen. Tämä tarkoitti sitä, että jouduin valitsemaan kirjoitettavaksi juuri ne aineet, joissa pärjään huonoiten. Vielä harmillisemmaksi tämän tekee se, etten edes aio enää hakea kyseiselle alalle, joten olisinkin aivan hyvin voinut kirjoittaa ne aineet, joissa olen parhaimmillani. Näitä valintoja on tullut pohdittua jälkeenpäin enemmän kuin tarpeeksi.
Tällä hetkellä eniten pelottaa kuitenkin itse lukuloma. Aika ei tunnu riittävän kaiken tarvittavan kertaamiseen sitten millään. Mutta eiköhän sitä jo tälläkin kertaamisella pärjää aivan hyvin. Ja jos ei pärjää, niin syksyllä voi aina koittaa uudestaan.
Loppujen lopuksi olen kuitenkin melko positiivisin mielin liikenteessä. Vaikka kirjoitukset saattavatkin vielä hieman pelottaa, rauhoittaa mieltä tieto siitä, että koetilanteessa onnistuu pusertamaan itsestään irti yllättävänkin paljon tietoa. Eiköhän se ihan hyvin mene, kunhan nyt vain jaksaa lukea.

- Jukka-Pekka Pauanne 10A

perjantai 22. helmikuuta 2013

Lumiveistelyä unkarilaisten vieraiden kanssa 21.2.2013



Eilinen suunnitteluaamupäivä ja sitä seurannut muotin rakentaminen ja lumen tallaaminen huipentui tänään veistosseinän rakentamiseen.  Eilen oli myös koneapua, mutta aamulla lapioitiin tukilunta pois ihan lihasvoimin. Mukavasti kroppa lämpeni talttojen ja erilaisten kaapimien käyttöön.
 
Ensin hahmoteltiin kuva hiilellä. Paperimalli oli pelkistynyt massamalliin ja edelleen turhia koukeroita ja pienimpiä näperryksiä väheni kuin huomaamatta. Aiheena oli ystävyys ja työ olisikin ollut liian iso urakka tehdä vähemmällä väellä. Kaikki osallistuivat kaikkeen ja välillä neuvoteltiin, katseltiin kauempaa ja kysyttiin opettajalta neuvoa. Kolmiulotteisuus oli kiehtovaa. Alussa mietti vain kuvaa mutta lopussa erilaisia syvyyksiä ja pintarakenteita: viivoitanko, rei’itänkö vai käytänkö lumen omia epäsäännöllisyyksiä?

Ystävyysteema kantoi hyvin koko prosessia. Välillä tehtiin kompromisseja. Kaikki saivat kuvaan kuitenkin omia lempikohtia ja –pintoja. Meidän ryhmällä (Salla, Vivien ja minä) oli kolme ihan erilaista tulkintaa aiheesta, mutta taitava ope (Heidi Simppala) auttoi kytkemään ne luontevasti yhteen. Ystävyyden elementit lämpö, pehmeys, särmät ja tänään myös kansainvälisyys näkyivät reliefissä. Meidän työn kanssa, saman seinän oikeassa reunassa, oli muumi ja hiiri eli kummankin maan maskottihahmot käsikädessä. Oppilaat halusivat , että on sekä aikuista (vakavaa) ystävyyttä, että lapsenomaista (harmitonta) kaveerausta.


Lopussa vielä tutkittiin työn reuna-aluetta ja neuvoteltiin rajapinnasta naapureiden kanssa. Otettiin vähän heiltä aaltopintaa ja annettiin kukka meiltä. Nyt kuvat yhdistyivät kivasti. Vielä loppusiivous. Kolmisen tuntia hurahti hetkessä, kun oli niin mukavaa!

Teksti: Päivi Niiranen
Kuvat: Markku Välitalo

torstai 14. helmikuuta 2013

Penkkareiden huumaa


Torstai oli odotettu päivä: abit saivat vihdoin sanoa hyvästit lukiolle ja muut oppilaat tietysti karkkia. Aula oli täynnä musiikkia ja muiden silmissä nöyryytettäviä kakkosia, sekä tietysti nallepuheja sun muita smurffeja. Pian siirryttiin ulos seuraamaan rehtorin saapumista mustassa puvussaan ja yläasteelaiset siirtyivät luokkiinsa. Lukion oppilaille se ei suinkaan tarkoittanut juhlien päättymistä vaan jatkettiin musalla ja abien vitsien kuuntelulla, jonka jälkeen siirryttiin mottiin palkintojen jakoon. Opettajat olivat hyvin yllättyneitä ja kiitollisia saavutuksistaan (kuten koulun komeimmat viikset, josta palkittiin Eerik Haavisto). Abien rekan lähdettyä ykköset pääsivät rakkaisiin siivouspuuhiinsa ja kakkoset lunastivat paikkansa koulun vanhimpina alkaen harjoitella huomisia vanhojen tansseja varten.  Siivouksen loputtua normaali koulu jatkui, ilman abeja.

 

Päivästä jäi erityisesti mieleen karkit ja sotku. Karkit olivat kovia ja niitä oli joka paikassa. Aina kuin abit heittelivät karkkia meitä kohti, peruskoululaiset hyökkäsivät päällemme kuin leijonalauma.  


Sotku oli järkyttävä, joka puolella oli paperisilppua ja muita roskia! Onneksi meidän ei tarvinnut siivota koko koulua yksin, joten kiitokset peruskoululaisille! Juhlasta jäi mieleen erityisesti abien sanoittamat laulut opettajista, jotka olivat tunnettujen kappaleiden esim. Robin – Frontside ollie:n säestämiä.


Opettajilla oli juhlan kulussa sivurooli, sillä tänään oli päivä jolloin abit saivat loistaa.
Kymmenen aikaan opettajat palkittiin abien itse tekemillä pokaaleilla, joissa jokaisessa oli hauska titteli ja joita koristivat opettajien päiden kuvat.
Palkitsemisen jälkeen opettajat pitivät kiitospuheita ja kuuntelivat hauskasti sanoitetut kappaleet abien ja opettajien yhteisistä hetkistä vuosien varrella.
Lounaan jälkeen opettajat ja abiturientit nauttivat kakkukahvit, ja opettajat myös pitivät huolen siitä että koulu tuli siivotuksi abien lähdön jälkeen.


Teksti: OPO2-ryhmäläiset
Kuvat: Tuomas







maanantai 11. helmikuuta 2013

Kirjoitukset kiinnostavat, jo oli aikakin

Kevään ylioppilaskirjoitukset käynnistyivät viime perjantaina mielestäni erinomaisella äidinkielen tekstitaidon kokeella. Kokeessa pohdittiin ajattomia teemoja aikaan sidotusti. Ahneus taitaa olla tämän kevään teema kirjoituksissa. Yleensä kevään kirjoitusten alkaminen on ohitettu julkisuudessa pikaisella maininnalla uutisissa, mutta tänä keväänä on toisin. Vihdoinkin. Sekä ylioppilaskirjoitukset että yleensä lukiokoulutus kiinnostaa tällä hetkellä enemmän kuin pitkään aikaan. Lukio ja kirjoitukset ovat mediaseksikäs aihe. Tästä todisteena esimerkiksi seuraavat uutisjutut lähiajoilta. 
3
4 
Allekirjoittanut on seurannut lukion ja kirjoitusten muuttumista aitiopaikalta, ensin apulaisrehtorina ja nyt lukion rehtorina. Ohessa hivenen stilosoiden laadittu kirjoitus marraskuulta 2011, jolloin pohdin provosoiden sitä, millaista lukiokoulutus Suomessa vuonna 2020 on. 

Lukiokoulutus muuttuu, katse pedagogiikkaan.

Seuraavassa siis päällimmäisiä tunteita siitä, millainen lukio oikein on vuonna 2020.Lukion päätehtävä on vuonna 2020 yleissivistys. Pakollisten kurssien määrää on kärsitty rajulla kädelle. Virallisena syynä on erikoistumisen ja oppilaiden oman osaamisen kehittäminen. Oikea syy on kuitenkin rahapula. Äidinkieli pitää pintansa ja se onkin ainoa oppiaine, jossa pakollisten kurssien määrää on lisätty. Uutena pakollisena kurssina äidinkielessä on nettisanat haltuun, näin poistan viesteistä loputkin vokaalit. Kurssin opetus hoidetaan chattaamalla opettajan kanssa.Tieto- ja viestintätekniikka on olennainen osa opetusta. Jopa niin olennainen, että osa opiskelijoista ei poistu koko lukioaikana koneelta mihinkään. Kone seuraa opiskelijaa 24/7 ja siksi lukion suorittaminen on nopeampaa kuin ennen. Tämä sopii erityisesti elinkeinoelämän tarpeisiin. Tieto- ja viestintätekniikasta hullaantunut opiskelija voi suorittaa lukion fyysisesti mistä tahansa, sillä kaikki opetus on mahdollista ottaa myös verkosta. Tämä seikka johtaa myös siihen, että Suomen lukioverkosto on yhtä kattava tai jopa kattavampi kuin nykyisin. Tosin monissa pienissä lukiossa lähiopetusta saa vain rajoitetuissa oppiaineissa, kuten äidinkielessä ja matematiikassa. Suurin osa humanistisista aineista opetaan pelkästään verkosta ja sama opettaja hoitaa yhtä aikaa usean eri lukion opetuksen. Ylioppilaskirjoitukset ovat yhä olemassa. Ne tosin kestävät enää viikon. No, viikon ja viikon, nimittäin ylioppilaskirjoituksia on aikaa tehdä viikko 24/7. Kirjoituksiin ei enää tarvitse ilmoittautua, vaan mihin tahansa tehtäviin, joita viikon aikana annetaan, saa vastata. Ainoastaan äidinkieli on pakollinen. Kirjoitusten tarkistamisen hoitavat älykkäät koneet, jolloin sensoreita ei enää tarvita. Lakkiaiset voi halutessaan pitää joko perinteisesti tai facebookissa. Tässä eräs visio, millainen sinulla on? 

Mielenkiinnolla odotetaan sitä, miten tietokoneet muuttavat ylioppilaskirjoituksia, ne kun kerran otetaan käyttöön 2016 alkaen. Ja kun samaan syssyyn muutetaan lukion valtakunnallista opintosuunnitelmaa, niin saa olla melkoinen visionääri tietääkseen, millaista lukiokoulutus Suomessa tulevaisuudessa on. Yksi asia on kuitenkin varma: lukion ja kirjoitusten tulevaisuus kiinnostaa nyt enemmän kuin koskaan. Lukion ja tutkinnon uudistamista odotellessa arkityö jatkuu. Vielä muutama kuuntelukoe ja sitten penkkarit ja vanhojen tanssit.

Tuomas