Rehtorimme Tuomas
pyysi minua kirjoittamaan ylioppilaskirjoitusten luomasta stressistä
jo useita viikkoja sitten, mutta tapani mukaan kirjoitusprosessi
venähti ”hieman” kaavailtua pitemmäksi. Ja hyvä niin, sillä
aiemmin kirjoituksesta olisi tullut hyvin erilainen.
Olen koko
lukioaikani pitänyt kirjoituksista selviytymistä melko mahdottomana
operaationa. Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin huomannut, ettei
ylioppilaaksi kirjoittaminen olekaan aivan niin mahdotonta kuin
aiemmin kuvittelin. Vaikeaa se silti on. Ja tästähän sitä
stressiä syntyy.
Päässä pyörivät
vähän väliä samat kysymykset. Miten voi muistaa kaiken
tarvittavan? Entä jos hermot eivät kestäkään koetilanteessa?
Olisiko pitänyt sittenkin opiskella vielä ahkerammin? Hermot ovat
kireällä jo vähemmästäkin.
Olen pitkin vuotta
tarkastellut vanhoja ylioppilaskokeita. Varsinkin viime aikoina on
ollut suuri helpotus, ja ehkä jopa jollain tapaa lohduttavaa saada
huomata osaavansa vastata kokeissa esitettyihin kysymyksiin.
Varsinkin vasta pidetyistä preliminäärikokeista oli suuri apu
tällä saralla. Niiden läpäisy loi ainakin itselleni tarvittavaa
varmuutta siitä, että tapahtui mitä tapahtui, niin ainakin
ylioppilaaksi tänä keväänä tullaan.
Vielä enemmän
itsevarmuutta toivat kuitenkin hyvät suoritukset äidinkielen
tekstitaito- ja englannin kuuntelukokeissa. Ehkä kirjoituksista
voikin loppujen lopuksi selvitä muutenkin kuin rimaa hipoen.
Vaikka tähän
asti oma urakkani onkin sujunut varsin mallikkaasti, eivät huolet
ota loppuakseen. Itselleni kävi niin harmillisesti, että olin jo
ensimmäisenä lukuvuotenani päättänyt minne aion hakea
opiskelemaan lukion jälkeen. Tämä tarkoitti sitä, että jouduin
valitsemaan kirjoitettavaksi juuri ne aineet, joissa pärjään
huonoiten. Vielä harmillisemmaksi tämän tekee se, etten edes aio
enää hakea kyseiselle alalle, joten olisinkin aivan hyvin voinut
kirjoittaa ne aineet, joissa olen parhaimmillani. Näitä valintoja
on tullut pohdittua jälkeenpäin enemmän kuin tarpeeksi.
Tällä hetkellä
eniten pelottaa kuitenkin itse lukuloma. Aika ei tunnu riittävän
kaiken tarvittavan kertaamiseen sitten millään. Mutta eiköhän
sitä jo tälläkin kertaamisella pärjää aivan hyvin. Ja jos ei
pärjää, niin syksyllä voi aina koittaa uudestaan.
Loppujen lopuksi
olen kuitenkin melko positiivisin mielin liikenteessä. Vaikka
kirjoitukset saattavatkin vielä hieman pelottaa, rauhoittaa mieltä
tieto siitä, että koetilanteessa onnistuu pusertamaan itsestään
irti yllättävänkin paljon tietoa. Eiköhän se ihan hyvin mene,
kunhan nyt vain jaksaa lukea.
- Jukka-Pekka Pauanne 10A