Hermot heikoilla

Rehtorimme Tuomas pyysi minua kirjoittamaan ylioppilaskirjoitusten luomasta stressistä jo useita viikkoja sitten, mutta tapani mukaan kirjoitusprosessi venähti ”hieman” kaavailtua pitemmäksi. Ja hyvä niin, sillä aiemmin kirjoituksesta olisi tullut hyvin erilainen.

Olen koko lukioaikani pitänyt kirjoituksista selviytymistä melko mahdottomana operaationa. Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin huomannut, ettei ylioppilaaksi kirjoittaminen olekaan aivan niin mahdotonta kuin aiemmin kuvittelin. Vaikeaa se silti on. Ja tästähän sitä stressiä syntyy.

Päässä pyörivät vähän väliä samat kysymykset. Miten voi muistaa kaiken tarvittavan? Entä jos hermot eivät kestäkään koetilanteessa? Olisiko pitänyt sittenkin opiskella vielä ahkerammin? Hermot ovat kireällä jo vähemmästäkin.

Olen pitkin vuotta tarkastellut vanhoja ylioppilaskokeita. Varsinkin viime aikoina on ollut suuri helpotus, ja ehkä jopa jollain tapaa lohduttavaa saada huomata osaavansa vastata kokeissa esitettyihin kysymyksiin. Varsinkin vasta pidetyistä preliminäärikokeista oli suuri apu tällä saralla. Niiden läpäisy loi ainakin itselleni tarvittavaa varmuutta siitä, että tapahtui mitä tapahtui, niin ainakin ylioppilaaksi tänä keväänä tullaan.

Vielä enemmän itsevarmuutta toivat kuitenkin hyvät suoritukset äidinkielen tekstitaito- ja englannin kuuntelukokeissa. Ehkä kirjoituksista voikin loppujen lopuksi selvitä muutenkin kuin rimaa hipoen.

Vaikka tähän asti oma urakkani onkin sujunut varsin mallikkaasti, eivät huolet ota loppuakseen. Itselleni kävi niin harmillisesti, että olin jo ensimmäisenä lukuvuotenani päättänyt minne aion hakea opiskelemaan lukion jälkeen. Tämä tarkoitti sitä, että jouduin valitsemaan kirjoitettavaksi juuri ne aineet, joissa pärjään huonoiten. Vielä harmillisemmaksi tämän tekee se, etten edes aio enää hakea kyseiselle alalle, joten olisinkin aivan hyvin voinut kirjoittaa ne aineet, joissa olen parhaimmillani. Näitä valintoja on tullut pohdittua jälkeenpäin enemmän kuin tarpeeksi.

Tällä hetkellä eniten pelottaa kuitenkin itse lukuloma. Aika ei tunnu riittävän kaiken tarvittavan kertaamiseen sitten millään. Mutta eiköhän sitä jo tälläkin kertaamisella pärjää aivan hyvin. Ja jos ei pärjää, niin syksyllä voi aina koittaa uudestaan.

Loppujen lopuksi olen kuitenkin melko positiivisin mielin liikenteessä. Vaikka kirjoitukset saattavatkin vielä hieman pelottaa, rauhoittaa mieltä tieto siitä, että koetilanteessa onnistuu pusertamaan itsestään irti yllättävänkin paljon tietoa. Eiköhän se ihan hyvin mene, kunhan nyt vain jaksaa lukea.

- Jukka-Pekka Pauanne 10A