keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Messuryhmän matka Berliiniin 8.-12.5.2017

Lähdimme aikaisin maanantaiaamuna Oulunsalon lentokentälle, josta lensimme Helsinkiin. Helsingistä lensimme Berliiniin. Perillä oli kolea sää. Kun pääsimme hotellille, lepäsimme hetken. Jotkut ehtivät jo käymään ostoksilla. Illalla kävimme vielä porukalla syömässä  vietnamilaisessa ravintolassa
.
Tiistaina lähdimme aamiaisen jälkeen hyvin levänneinä tutustumaan Brandenburgin porttiin. Siellä näimme kulkueen, jossa ihmiset kulkivat portista muistaen toisessa maailmansodassa kuolleita venäläissotilaita. Tutustuimme myös Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkkiin. Sen jälkeen kävelimme Berliinin tuomiokirkolle. Matkalla satuimme myös näkemään Yön Sudet-nimisen venäläisen moottoripyöräkerhon kokoontumisajot. Kirkko oli todella suuri ja siellä oli paljon nähtävää. Sen katolta oli hienot näkymät. Kirkossa vierailemisen jälkeen menimme DDR-museoon. Siellä saimme nähdä, millaista elämä oli sosialistisessa Itä-Saksassa. Museossa oli tuon aikakauden tavaroita ja samaan tyyliin sisustettuja huoneita. Näiden nähtävyyksien jälkeen kävimme syömässä. Osa porukasta jäi pyörimään kaupungille, jotkut lähtivät hotellille lepäämään.




Seuraavana aamuna lähdimme metrolla kohti Checkpoint Charlieta, joka on aikoinaan ollut Itä- ja Länsi-Berliinin rajanylityspaikka. Sen nähtyämme kävimme syömässä, ja lähdimme Madame Tussauds–vahakabinettiin. Siellä oli esillä historiallisista henkilöistä, julkkiksista sekä Star Wars-hahmoista tehtyjä aidon näköisiä vahanukkeja, joiden kanssa otimme aika paljon kuvia. Vierailun jälkeen jäimme kaupungille tekemään ostoksia ja syömään.

Torstaina kävimme Zoologischer Garten Berlin-eläintarhassa. Siellä oli tuhansia eläinlajeja, joten kaikkea emme tietenkään kerenneet nähdä. Eläintarhassa oli mukavaa käydä, sillä sää oli hieno: aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja tarkeni olla t-paidalla. Siellä käytyämme tehtiin vielä viime hetken ostokset ja syötiin. Sitten menimmekin hakemaan laukkumme hotellilta, ja lähdimme lentokentälle. Lensimme torstai-iltana Helsinkiin samalla lennolla presidentti Sauli Niinistön kanssa. Vietimme yön lentokentällä, ja perjantai-aamuna lensimme Oulunsaloon.
Reissu oli mukava ja onnistunut! Sää ei joka päivä suosinut, mutta oli mahtavaa, että viimeisenä päivänä oli hieno auringonpaiste. Saimme jo aiemmin valita nähtävyyden, jonka esittelimme paikan päällä muulle porukalle. Näin tutustuimme myös nähtävyyksien taustalla oleviin tapahtumiin. Berliinissä on paljon nähtävää, jokaiselle jotakin. Se jää mieleen hienona paikkana, jonne matkustaisi mielellään toistekin.

Sara Ylipää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti