perjantai 12. toukokuuta 2017

Kansainvälisen taiteen kurssi

 Elävää kuvausmateriaalia ja luonnonmuotoja

Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna, 6.-7.5. Iissä järjestettiin jo lähes perinteeksi muodostunut kansainvälisen taiteen kurssi. Kurssin aikana keskitytään tiettyyn taiteen osa-alueeseen, jota opettamassa ja ohjaamassa on juuri siihen paneutunut taiteilija – tämä erottaa kansainvälisen taiteen kurssin tavallisesta lukion kuvataiteen kurssista.
Kuvauksen valmistelua New Photography -työpajassa
Mariannen valokuva makeasta karkkimaailmasta
Tänä vuonna viikonlopputyöpajan nimi oli ”New Photography”, jonka opettaja Christelle Mas on alun perin Ranskasta, mutta asunut Suomessa jo noin kuuden vuoden ajan. Mas puhui siksi työpajassaan pääsääntöisesti suomea.

Valokuvataide voidaan luokitella ”hybriditaiteeksi”, sillä se sallii eri tekniikoiden hyödyntämisen ja yhdistämisen. Se on tyypillisesti aukinainen, lukemattomia mahdollisuuksia tarjoava taiteen muoto, jossa kuvataiteen rajat häivyttyvät. Opiskelijat pääsivät Masin töiden lisäksi tutustumaan myös muiden valokuvataiteilijoiden teoksiin, joista he saivat uusia näkökulmia kyseiseen taidemuotoon.

Christelle Mas ja monet valokuvataiteilijat tekevät valokuviaan hyödyntämällä erilaisia tekniikoita, kuten kollaasia, kirjoitusta ja installaatioita. Tällä kurssilla opiskelijat tuottivat ensimmäisenä työpajapäivänä pieniä maisemia käyttäen apunaan elintarvikkeita aina kasviksista karkkeihin. Opettaja toi mukanaan myös pieniä leluja, jotka pääsivät seikkailemaan ruokamaisemissa. Varsinainen taideteos syntyi teoksesta otetusta valokuvasta. Toisena päivänä tehtiin kollaaseja lehtileikkeistä. Voitiin esimerkiksi leikata lehdestä kuva, joka se jälkeen sijoitettiin luontoon ja siitä otettiin kuva. Työpajassa opiskelijat saivat siis hyödyntää valokuvausprosessissa monenlaisia, jopa ennalta arvaamattomia materiaaleja ja tekniikoita.

Jessican oivallus käyttää kollaasia luonnonympäristössä

Jokaiselta kurssilla olleelta, joilta kysyin, menisivätkö uudestaan, sanoivat kyllä. Monelle kynnyksenä saattaa olla englannin kieli tai se, että kouluun pitää mennä viikonloppuna, mutta kurssi antoi silti enemmän kuin otti. ”Se avaa mieltä ja silmiä”, kuten eräs opiskelija muotoili.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti