60-vuotisjuhlaluokkakokous viisnelosille elokuussa 2014

Oulussa, vuonna 2014.

Hyvät  Viisneloset !   *)

     Kaheksas  (VIII)  luokkakokkous on takana päin. Tievossamme olevista 23:sta elossa olevasta luokkakaverista kymmenellä eli liki puolella oli mahollisuus ja hinku tulla mukkaan.

     Jälleen oli riemukas ja syvämmellinen jälleennäkeminen lauvantaina elokuun kuuventena-toista puolelta päivin Oulun "Toripolliisin valavovan silimän alla". Siinä melekeen tippa ois monella tullu  silimiin sitä katellessa. Vakuuveksi valokuvvvaus-konneen linssin kautta piti otattaa tojiste ja tokumentti. Se on myötyrisä että voit itekkin tiirailla.

     Käjet siinä väsähti vanahoilla ihimisillä monenkertaisten hallausten kansa ja joku pojista taisi sallaa pussatakin rakkainta koulukaveriaan, ei ihan miehet keskenään nykymuovin mukkaan ..... Sitten painelimma kauppahallin ovesta sissään, söimmä joko mahottoman sopivasti suolatun ja makian lohikeiton tai porokeiton pohojosen ohkasen rieskan kansa ja hyvvää oli. Useimmat ottivat porokeiton. Mahat pullollaan painelimma sitten torille pystytetyn tolokuttoman korkian mammutin luo (semmonen jo aikaa kuollut iso ilevantti).

     Pikkuautoilla, ei pirssillä sentään, Iihin ja koululla ootti koulu-sihteeriskä. Eevikin tuli mukkaan nyt. Sihteeriskä oli jostain löytänyt vanahoja, Saksassa joskus painettuja historian näyttötauluja ja melekeen oli lipsahtaa, että ompa tutun olosta. Yhessä kuvassakin herra Turun linnasa veti arkusa olevaa vainaata parrasta. Sanoi sihteeriskä, että on varmaa, että niitä aikanaan ootta katelleet. Kuulimma hältä koulun nykykulusta tuoreempaa tietoa.

     Pitihän meijän käyvä Haminan raittia vähän syynäämässä. Melekeen ennallaan, muutamaa taloa on oikein nätisti laitettu lähes entiseen malliin ja kaiketi Haminan ilimettä säilyy sitten etteenkinpäin. Saavat nykysen Valtarin koulun kakarat patseerata meijän lailla Ylä- ja Alakatua joskus vuonna 2074.  Huilinkiin menimmä kahaville ja kuvvauskone räpsähti aina välliin ihan itekseen kahentoista sekkunnin oottoajalla.

     Oli lisäsivistyksen vuoro. Vanahaan Kauppilan kansakouluun ovat värkänneet Kulttuuri-Kauppilaksi haukuttavan taiteilijan työpajan, Kuulimma siitä esitelmän ja näimmä taiteilijain värkkäämiä tekosia. Sitten ajoimma Puttaalle - entistä Iitä sekin - heijän kuuluun kirkkoonsa, jonka sisälle  Toppelius on maalannu melekeen kaikki seinät täyteen raamatunaiheisia kuvia. Kirkkoherra oikein selosti niitä, oli miehellä ihan selekeä suuvärkki, ymmärsimmä kaiken. Seppo ja Saimi lähtivät kottiinsa, ihan sovitusti ja tolokun tarpeen sanelemana.

     Ouluun palasimma sitten. Puolentoista tunnin päästä kokkonnuimma vanahalle paloasemalle, ei Palokunnan puiston vieressä olevaan VPK:oohon vaan oikialle palo-asemalle, josta ovat värkänneet monta huonetta ravintoloiksi. Söimmä ja joimma herroiksi ja rouviksi, muistelimme kouluaikaa ja koulupäivien välistäkin aikaa. Kattelimma moniaita mukavia muistoja herättäviä kuvia kouluajalta ja kaikista luokkakokkouksista Veikon albumeista ja hänen tieto-konneestaan valakialle lakanalle näytettynä. Puhetta ja kateltavaa riitti niin, että meni ihan lähelle uuven vuorokauven alakuva ennenku lopetimma. Osa meni hotelliin ja osa kottiinsa, omin tai apuvälineijen tukemin jaloin.

     Kello kymmenen aikaan sunnuntaina meitä tuli sitten vähäisempi porukka Toripolliisia morjestamaan ja aamukahaville. Ensin juttelimma vieläkin koulumuisteloita, sitten alomma pohtia, vieläkö näitä tappaamisia jaksamma.

     No, tulimma siihen tulokseen, että tievustelemmä porukalta mielipijettä tästä etteenpäin kahen vuojen vällein jossain päin pijettävistä kokkkouksista ja ehki aviosiipan tai muun seuralaisen kansa yhessä, jos semmosta on.

     Näin hyvän päätöksen jäläkeen pikkuautolla Hannalaan lohisopalle. Kuulimma siellä sattumalta Hannalan historiasta esitelmänkin.  Jokkainen suunnisti kylläisenä kotiseuvulleen onnellisen tuntusena.

     Meleko mukava luokkakokkous tämä oli, parraasta päästä taas. Onhan kumma, että ihan muuttuu ite taas keskenkasvuiseksi tällasen yhessäolon kokemuksella, näin jokkaisella näkemisellä. Ihimisen silimä ikäänkuin tavottaa mielessään niin oman kuin muijen naaman silosena ja silimissä nuoren ihimisen väläkkeen. Rullaattorit ja muut apuvempaimet unohtuvat eikä tunne natisevien niveltensä särkyvä. Kannatti olla mukana.

     Terveisin kaikille.

     Veikko, yksi meistä kaheksasti mukana olleista.

      *)  Puhuttelunimi Viisnelonen perustuu vuoteen 1954, jolloin saimme Iin yhteis-

      koulun päästötodistuksen.  Se on meille vanhenemisen rajan tunne, jonka

      koemme tavatessamme.