keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Lukiolaisten seikkailu Pyhälle!

Bussillinen lukiolaisia suuntasi tiistaina 8.4 Pyhätunturille laskettelun merkeissä. Matkaan lähdimme jo kuudelta aamulla, jotta ehtisimme ajoissa perille. Matka kesti pitkään mutta rinteessä odotus palkittiin: aurinko paistoi eikä pakkanenkaan vaivannut.
Menomatkalla odotukset olivat korkealla.
Hyvä sää jatkui koko päivän ja se varmasti näkyi kaikissa.
Kaikki selvisivät yhtenä kappaleena ja hyvissä ajoin bussiin. Paluumatka saattoi alkaa.
Kukaan ei myöskään loukkaantunut tai ainakaan myöntänyt vastaavaa, joten ehjin nahoin selvittiin. Retki oli kaiken kaikkiaan varsin onnistunut ja kaikilla oli varmasti mukavaa!

Ohessa kirjoittajan #selfie rehtorin vaatimuksesta.










Kuvat: Riikka Suutari, Jenna Jokela ja Kyösti Keränen





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti