Unkarin matkapäiväkirja

Matkapäiväkirja

6.4 – 11.4.2014

Sunnuntai 6.4.

Sunnuntaiaamuna/yöllä n. kello 3 lähdimme kohti lentokenttää, kukin omilla kyydeillämme. Olimme kaikki ajoissa kentällä, ja pienien laukkujärjestelyjen jälkeen lähdimme matkaan. Seikkailu oli alkanut!

Finnairin siivillä lensimme ensin Oulusta Helsinkiin, matkaseuranamme itse Jaakko Saariluoma! Ja sitten Helsingistä Budapestiin. Aikaa lentojen välissä oli reilu tunti, jolloin ehdimme käydä pikaisella aamiaisella. Kun vihdoin, reilun kahden tunnin lennon jälkeen, saavuimme Budapestiin, olimme kaikki hermostuneita ja jännittyneitä, mutta odotimme mielenkiinnolla, mitä reissu toisi tullessaan. Pieni paniikki meinasi iskeä, kun luulimme Sannan laukun hukkuneen matkalle, mutta onneksemme myös Sanna sai matkatavaransa.

Széchenyi Lánchíd -silta

Lentokentällä meitä oli vastassa Nooran host-perhe, yksi opettaja ja koulun rehtori. Noora lähti oman perheensä mukaan suoraan heidän kotiinsa, kun me muut lähdimme Baktay Ervin -koulun pikkubussilla kohti Dunaharasztia. Matka Dunaharasztiin ei ollut pitkä, ajoimme n. 30 minuuttia, ja olimme perillä koululla. Koululla meitä odotti myös meidän toisten host-perheet. Tervehdimme kaikki toisiamme, ja pienten katsausten jälkeen lähdimme kaikki omiin perheisiimme.

Sunnuntai oli tarkoitettu perheissä vietettäviksi, joten me kaikki teimme omia juttujamme perheissämme. Josefiinan perheessä, johon kuului kaksi tyttöä ja vanhemmat, pääsi ensimmäiseksi tutustumaan huoneeseen, jossa hänen tulisi viettää seuraava viikko. Pienen taloon tutustumisen jälkeen hän jutteli perheen kanssa niitä näitä ja joi teetä. Seuraavaksi olikin heillä vuorossa ruokailu. Ruoka tarjottiin kolmessa erässä, ensin oli ”pieni” alkupala, joka sisälsi keittoa.

Pääruokana söimme pastaa, mitä sitten syötiinkin melkein joka päivä, ja pastan kanssa he söivät lihakastiketta. Jälkiruoaksi he söivät perinteistä unkarilaista kakkua, jossa oli suklaata ja päällä kermavaahtoa. Kakku maistui todella hyvälle, ainakin Josefiinan mielestä.

Tämä on siklo. Tällä menimme ylös linna-alueelle.

Ruokailun jälkeen Josefiinalle annettiin hieman omaa aikaa, jotta hän voisi purkaa tavaroitansa ja soittaa kotiin. Sen jälkeen hänelle ilmoitettiin, että he olivat lähdössä koko perheen voimin tutustumaan Budapestiin. Josefiina keräsi laukkuun kaiken tarvittavan, ja sitten lähdettiin autolla kohti Budapestiä.

Ensiksi he vain kiertelivät autolla keskustassa, ja Josefiinalle näytetiin Budapestin paikkoja, kuten hienoja hotelleja, vaatekauppoja ja yliopisto. Tämän jälkeen perheen isä jätti Josefiinan ja hänen hostinsa Széchenyi Lánchíd-sillan päähän, jotta Josefiina voisi ihastella kaupunkia jalan ja ottaa kuvia.  He kävelivät sillan Pestin puolelta Budaan. Budan puolella he menivät siklolla ylös Buda-linnan alueelle. Siellä he ottivat kuvia ja juttelivat kaupungin historiasta. 

Kun Josefiinalle oli näytetty Budapestiä, he kävivät pienessä kahvilassa, jossa he ottivat kahvit/limukat ja söivät kakkua. He ajelivat autolla vielä ympäri Budapestiä ja menivät kotiin.

Kukat kukkivat Budapestissä kauniisti.
Rakennus on kansallisteatteri

Noora puolestaan saapui jo hänelle ennalta tuttuun perheeseen, jonka hän oli tavannut edellisellä reissullaan Unkarissa. Perheeseen kuului tyttö, poika, äiti ja isäpuoli. Hänellekin annettiin hieman aikaa asettua taloksi ja sitten he lähtivät kohti Veszprémiä, koska he olivat menossa katsomaan Nooran host-perheeseen kuuluvan pojan käsipallo ottelua. Nooran mielestä käsipallo oli hauskaa katsottavaa, vaikkakin säännöt ja strategia olivat hieman hukassa hänellä. Ottelun jälkeen he menivät jäätelölle koko perheen voimin, jonka jälkeen lähdimme kotia kohti.

Illalla meillä oli yhteistapaaminen toisten suomalaisten ja heidän hostiensa, sekä serbialaisten kanssa. Illan aikana tutustuimme toisiimme ja pidimme hauskaa. Opetimme muun muassa toisillemme omien maittemme kieltä. Menimme kuitenkin aikaisin kotiin, jotta jaksaisimme maanantaina taas olla reippaita!

Kézilabda eli käsipallo muistutti Nooran mielestä hieman koripalloa.

Lisätietoja paikoista joissa kävimme, voi lukea mm. täältä:

Széchenyi Lánchíd -silta

Budalinna

Veszprém -kaupunki

Maanantai 7.4.

Ensimmäinen yö Unkarissa oli nyt nukuttu, eikä aamulla heti herättyä ollut uskoa, että täällä sitä nyt oltiin – lähes kahdentuhannen kilometrin päässä kotoa. Vielä hetki sitten sitä tyttöjen kanssa laskettiin viikkoja matkan alkuun, mutta nyt sitä jo oltiin Unkarissa. Aika menee yllättävän nopeasti, ja hyvää kannattaa aina odottaa!

Koko Unesco-projektin porukka Vivienia lukuunottamatta

Dunaharasztin kirkko

Kouluun kiiruhdettiin tänä aamuna kello yhdeksäksi. Tiedossa meillä oli kaksi englannin tuntia, jotka Sannaa ja Susannaa aluksi hirvittivät. Pian sitä kuitenkin jo yhdessä naurettiin, sillä tunti ei ollutkaan hassumpi. Ensimmäisellä englannin tunnilla tutustuimme toisiimme ja toistemme kulttuureihin tietovisan avulla, jonka vuoksi muodostimme ryhmät. Luokasta löytyi niin unkarilaisia, serbialaisia kuin suomalaisiakin, joten jokaisessa ryhmässä piti löytyä jokaista kansalaisuutta ainakin yksi kappale. Koska Unkarilaisia oli eniten, muodostuivat ryhmät enimmäkseen heistä. Visailun jälkeen seurasi pieni tauko, jonka jälkeen menimme toiselle englannin tunnille, jossa muodostimme uudet ryhmät ja aloimme pelata jonkin sortin peliä. Mielestämme peli muistutti Aliasta, mykkien esitysten sijaan piirsimme liitutaululle ja muiden kuului arvata, mitä piirroksemme esitti. Molemmat tunnit olivat mieleenpainuvia positiivisella tavalla, tunnelma oli rento ja leppoisa. 

Kappeli, jossa vierailimme

Tunnin päätyttyä lähdimme lounastamaan omiin isäntäperheisiimme. Susannalle tarjottiin pinaattikeittoa, Sanna sai kaaliin käärittyjä lihapullia. Ruokailua seurasi levähdystauko, mutta pian oltiinkin taas menossa. Ensiksi tapasimme muut sovitussa paikassa, niin majoittajat kuin opettajatkin, jonka jälkeen lähdimme tutustumaan jalkaisin Dunaharasztiin. Kävimme muun muassa eräänlaisessa intiaanimuseossa, Dunaharasztin isossa katolisessa kirkossa sekä Kálvária-kappelissa, jonka ovet olivat juuri tuolloin lukittuna, joten emme siis päässeet tutustumaan nähtävyyden sisätiloihin. Kierroksemme päättyi eräänlaiseen maalaistaloon, joka oli nähtävyys sekin. Siellä saimme paikkaan tutustumisen lisäksi tanssia polkkaa avustajien ohjauksella sekä syödä ei-niin-suomalaista, paikan päällä tehtyä makkaraa.

 

Kierroksen jälkeen pääsimmekin omillemme. Päätimme mennä viettämään loppuiltaamme yhdessä Sannan majoittajan, Rolandin luo. Rolandin luona muun muassa herkuttelimme, jutustelimme ja katselimme Rolandin esittämiä mielenkiintoisia taikatemppuja. Kun silmämme eivät enää meinanneet pysyä auki, lähdimme kukin omille tahoillemme takaisin isäntäperheidemme huomaan. Päivä oli yllättävän raskas jaloille, sillä jouduimme kävelemään paljon, mutta koska seura oli loistava ja tekemistä paljon, ei kipua jaksanut niinkään ajatella.

Polkan tanssiminen oli hauskaa!

Lisätietoja paikoista joissa kävimme, voi lukea mm. täältä:

Dunaharasztin kirkko

Baktay Ervin -lukio

Tiistai 8.4.

Tiistai ei ollut Nooran ja hänen hostinsa päivä. Kun he aamulla saapuivat bussipysäkille, he huomasivat, että olivat myöhästyneet bussista. No, ei siinä muuta, kuin kävellen kohti juna-asemaa. Kun he lopulta pääsivät juna-aseman tuntumaan, näkivät he vilaukselta, kun juna kiiti heidän silmiensä edestä. Onneksi juna ei ollut heidän ja lopulta he pääsivät Laffert-kartanolle.

Laffert – kartanon terassi

 Kartanolla meillä oli ohjelmassa esittelyt. Esittelyissä esittelimme itsemme, koulumme, paikan josta tulemme ja musiikkiesityksen. Olimme tehneet esittelyt etukäteen koulussa ja kotona ja harjoitelleet musiikkiesitystä. Hermoilimme ennen esityksiä, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin! Musiikkiesityksemme oli Jenni Vartiaisen kappale, Missä muruseni on. Josefiina säesti pianolla, kun Noora, Sanna ja Susanna lauloivat. Esittelyiden lopuksi halusimme kuitenkin vielä opettaa serbialaisille ja unkarilaisille Letkajenkkaa! Kaikki tulivat mukaan, ja meillä oli hauskaa! Olimme esittely järjestyksessä viimeisiä, joten ennen meitä unkarilaiset ja serbialaiset olivat jo esittäneet omat esityksensä, jotka olivat todella hyviä. Tuntui, että meillä oli kamalat paineet mennä viimeisenä esiintymään. Serbialaiset olivat tuoneet mukanaan heidän maansa herkkuja, joita sitten porukalla maistelimme esitysten jälkeen. Me olimme myös tuoneet mukanamme tuliaisia Iistä ja suomalaista suklaata.

Kuuma päivä vaati - totta kai - hieman jäätelöä!

Pieni elefantti

Esitysten jälkeen virallinen ohjelma päättyi, ja iltapäivä oli vapaata aikaa. Lähdimme siis koko porukalla, ilman opettajia, kohti Budapestiä junalla, aikomuksena käydä eläinpuistossa ja shoppailla! Eläinpuisto ei kuitenkaan ollut ihan keskustan tuntumassa, joten jouduimme ensin matkustamaan junalla, sen jälkeen ratikalla, monella bussilla ja lopuksi kävelimme vähän matkaa ja olimme perillä. Koska päivä oli hyvin lämmin, matkustaminen ei ollut mukavaa puuhaa. Ilmastoimattomat ratikat ja junat eivät todellakaan olleet mukavimpia asioita päivässä…  

Eläinpuisto oli todella suuri, joten aikaa siellä kului ainakin kaksi tuntia. Kiertelimme eläinpuistossa ne paikat, jotka kiinnostivat meitä eniten. Näimme mm. norsuja, kirahveja, seeproja, apinoita, krokotiilejä, lampaita, alpakoita, laamoja, kenguruita ym. kiinnostavia eläimiä, ja näimme myös sellaisia eläimiä, joiden nimiä emme tiedä.

Ei-niin-herttaisen näköinen kalkkarokäärme?

Eläinpuistossa käynnin jälkeen lähdimme shoppailemaan! Menimme keskustaan metrolla, johon aikaa kului ehkä 10 minuuttia. Kunnes pääsimme shoppailemaan, emme ehtineet kuitenkaan käydä kuin kahdessa liikkeessä, koska aikaa oli niin vähän ja asiaa paljon. Saimme kuitenkin kaikki jotain kivaa mukaamme, joten emme ihan tyhjin käsin lähteneet. 

Shoppailun jälkeen kävimme Starbuckissa kahvilla. Joillekin meistä se oli ensimmäinen kerta kyseisessä kahvilassa, joten kaikki ei sujunut kuin elokuvissa. Pienten ongelmien siivittämänä saimme kuitenkin juotua kahvit ja syötyä pullat, kakut ja muffinit, mitä nyt kukanenkin osti. Tämän jälkeen lähdimme sitten kaikki porukalla kohti lähintä ratikka-asemaa, ja lähdimme kotiin. 

Jaskaksi ristimämme sarvikuono paistatteli päivää!

Kotimatka oli jälleen pitkä ja hidas, Budapestissä kun julkinen liikenne ei toimi ihan samalla tavalla kuin meillä Suomessa. Ensin matkustimme ratikalla jonkun matkaa, jonka jälkeen jouduimme juoksemaan junaan, jotta ehtisimme. Ehdimme kuitenkin hyvissä ajoin, ja pääsimme junaan. Junamatka kesti noin 40 minuuttia, jonka jälkeen olimme kaikki todella väsyneitä pitkän päivän jälkeen. Juna-asemalta kotiin Josefiina ja Susanna pääsivät molemmat hostiensa kyydeillä. Noora ja Sanna kuitenkin hyppäsivät suoraan ratikan jälkeen Nooran host-äidin kyytiin, joka oli saapumassa juuri omilta asioiltaan Budapestistä.

Starbucksin herkkuja!

Lisätietoja paikoista joissa kävimme, voi lukea mm. täältä:

Laffert -kartano

Budapestin eläintarha

Starbucks
 

Keskiviikko 9.4

Tänä aamuna koulu kutsui jo vartin yli kahdeksan, joten tytöt joutuivat heräämään entistä aiemmin. Susanna nautti rauhassa aamupalan, johon totuttelemista Unkariin tulo oli vaatinut - Suomessa hänellä oli tapana vain nopeasti vetäistä puuro naamaan. Sannan aamiaiseen kuului valtava vaalea leipä sekä retiisiä; leipä oli niin suuri, että sen syönti oli hidasta, joten Sanna ja Roland olivat myöhästyä koulusta molemmat.

Budapestin maisemia

Koululle tultiin joko kävellen tai auton kyydissä. Koska koululla ei Susannan ja Vivienin saavuttua näkynyt muita, päätti Vivien näyttää Susannalle oman luokkansa. Oli yllättävää, että Unkarissa on omat luokat, toisin kuin meillä, jossa vaihdamme luokkaa tuntien mukaan. Kun Susanna ja Vivien palasivat takaisin koulun aulaan, törmäsivät he myös Nooraan ja Cintiaan, jotka olivat käyneet tutustumassa poikien liikuntatuntiin. Kulutimme aikaa rupattelemalla keskenämme. Pian myös Sanna ja Roland sekä muut, suomalaiset ja serbialaiset sekä heidän majoittajansa saapuivat paikalle.

 

Kivennäisvettä Tonavan risteilyllä – luksusta!

Parlamenttitalon vaatimattomat sisätilat

Jouduimme kuitenkin vielä odottelemaan linja-auton saapumista koululle, joten päätimme kaikki mennä mukaan paikallisten ilmaisutaidon tunnille. Siellä leikimme silmäniskumurhaajaa, jossa tarkoituksena on yhden osallistujan tappaa muut ringissä olijat pelkällä silmäniskulla muiden huomaamatta tätä. Murhaaja arvattiin samoihin aikoihin kuin linja-auto saapui. Ongelmat eivät kuitenkaan loppuneet siihen. Josefiina huomasi unohtaneensa lompakkonsa. Tästäkin kuitenkin selvittiin, sillä hänen host-isänsä toi Josefiinan lompakon.

Tänään suuntamme oli Budapest. Ensimmäinen kohteemme tuossa kauniissa kaupungissa oli parlamenttitalo, jonne pääsyä jouduimme jonkin aikaa odottelemaan hirveässä tuulessa. Tuulen kylmyys oli hyytävä, joten pääsy parlamenttitaloon oli paikallaan. Paikka oli huikaiseva näky. Ympärillä näkyi paljon punaista väriä ja kultaa, joka antoi parlamenttitalosta arvokkaan ja juhlavan kuvan. Ihme kyllä, kukaan ei ollut koskaan asunut siellä – tosin joku oli huonoin tuloksin kuitenkin yrittänyt ostaa sen. Kun parlamenttitalo oli nähty, suuntasimme kävellen Budapestin pikkuliikkeisiin aikeinamme matkamuistojen ja tuliaisten ostaminen. Kävimme myös parissa vaateliikkeessä, joissa joidenkin tyttöjen lompakko kapeni huomattavasti.

Pestin puoli kaikessa kauneudessaan.

Seuraavaksi vuorossa oli Budapestin nähtävyysajelu pienellä lautantapaisella kulkuvälineellä. Kierroksen tarkoituksena oli tutustuttaa meidät unkarilaiseen arkkitehtuuriin. Ihastelimme Budapestin lukuisia siltoja ja upeita maisemia. Veneily kruunasi sen loistokkaankuvan, minkä olimme jo aikaisemmin kaupungista saaneet. Veneilyn loputtua matka jatkui taas kävellen. Maisemat olivat toinen toistaan mahtavampia ja kamerat lauloivat; ne maisemat täytyi saada tallennettua itselle muuallekin kuin vain muistoihin. Kävimme muun muassa Budan linnassa, Matiaksenkirkossa ja Gellértinvuorella – kaikki niistä sijaitsivat Budapestin kukkulaisella puolella, joten maisemat olivat vertaansa vailla. Pitkän päivän päätteeksi tulimme vihdoin linja-autolle ja matka kohti Dunaharasztia alkoi. Iltaa kohden alkoivat kaikki olla hyvin väsyneitä – isäntäperheiden luona uni yllättikin melkeinpä heti.

Lisätietoja paikoista joissa kävimme, voi lukea mm. täältä:

Parlamenttitalo

  

Torstai 10.4.

Torstaiaamuna heräsimme aikaisin, koska koululla täytyi olla varttia vaille yhdeksän. Josefiina saapui ensimmäisenä koululle, jossa meitä odotti linja-auto. Linja-autolla matkustimme noin 1,5 tuntia, päämääränämme pieni kylä, Szentendre, jonka serbialaiset olivat vallanneet joskus muinoin historiassa. Linja-automatka meni nopeasti nukkuen, ainakin Josefiinan osalta. Noora puolestaan luki omaa kirjaansa musiikkia kuunnellen. Ja muutkin meistä kuuntelivat musiikkia ja tekivät omia juttujansa.

Szentendren aukio

Ensimmäiseksi kävelimme pienen matkan kylän keskustaan, ja menimme Margit Kovács-museoon.  Museossa ei saanut ottaa kuvia, joten kuvia museosta ei ole. Museossa oli taideteoksia eri vuosikymmeniltä. Myös taiteilijan omia huonekaluja oli saatu museoon, ja niistä oli koottu sen ajan huone museon yläkertaan, jota pääsimme ihastelemaan. Museossa oli myös taiteilijan tarvikkeita. Itse taideteokset olivat erilaisia ja eri materiaaleista tehtyjä, kuten kivestä.

Museossa olon jälkeen kävimme Serbialaisessa ortodoksikirkossa. Kirkko oli pieni ja todella erilainen verrattuna meidän suomalaisten kirkkoihin. Kirkossa käynti oli oikeastaan vain nopea vierailu, koska se oli niin pieni. Kun lähdimme kirkosta, saimme vapaa aikaa noin 2 tuntia, jonka aikana kävimme syömässä lounasta, juomassa herkulliset Coffeelattet ja ostelemassa mm. matkamuistoja ja tuliaisia. Törmäsimme yhdessä kaupassa muihin Unkarilaisiin jolla oli meneillään samantapainen vierailu naapurimaamme Ruotsin kanssa.

Kävimme syömässä kreikkalaisessa ravintolassa, 
jossa oli ainakin hyvää salaattia!

Vapaa-ajan ja lounastauon jälkeen tapasimme opettajat ja muut oppilaat kylän pienessä keskustassa. Kun porukka oli taas kasassa, jatkoimme matkaa kohti marsipaani-museota. Marsipaani-museossa näimme, miten taitavat naiset tekivät marsipaanista erilaisia olioita. Näimme myös valmiita töitä, jotka olivat hienoja, pieniä tai todella suuria. Työt oli tehty todella taidokkaasti ja aikaa olikin kulunut jopa useampi kymmenen kuukautta yhden työn kimpussa.

Myös ”Popin Kuningas” oli muotoiltu marsipaanista.

Museossa käynnin jälkeen lähdimme ajamaan takaisin kohti Dunaharasztia. Matka meni jälleen nopeasti jutellessa muiden kanssa. Kun saavuimme Dunaharasztiin, lähdimme viettämään yhteistä aikaa yhden unkarilaisen pojan, Gergelyn, luokse. Koska ilta oli koko porukalle viimeinen, pidimme hauskaa ja muistelimme mennyttä viikkoa! Ilta oli hauska, ja päivä oli taas ollut todella pitkä, joten heti kun pääsimme kotiin, menimme saman tien nukkumaan.

 Lisätietoja paikoista joissa kävimme, voi lukea mm. täältä: 

Szentendren kylä

  

Perjantai 11.04.

Aamu alkoi yhtä hyvissä tunnelmissa kuin aiemminkin. Tapasimme toiset aamuyhdeksältä kaupungin kauniilla Laffert-kartanolla. Tänään päivämme sisältöön kuului muun muassa Unesco-projekti, jossa askartelimme magneetteja, halukkaat saivat tehdä myös sormuksia. Lopuksi meidät palkittiin isoilla pullilla. Toisten valmistumista odotellessa menimme kartanon upealle pihamaalle ottamaan aurinkoa – päivä oli jälleen hyvin lämmin.  

Teimme magneetteja kunnioittaen Unkarin perinteisiä kuvioita

Lounaan menimme syömään isäntäperheisiimme, jonka jälkeen meillä oli pari tuntia vapaata aikaa.  Susanna ja Sanna tekivät fiksun päätöksen ja käyttivät ajan laukkujensa pakkaamiseen sekä rupatteluun majoittajiensa kanssa. Molemmat saivat pakkaamiseen apua majoittajiltaan, ja ilman pyytämistä – unkarilaiset olivat ystävällistä ja huomaavaista väkeä. Pakkaaminen tuotti kuitenkin tuskaa, sillä lisää tavaraa oli kertynyt väistämättä. Laukut alkoivat pullistella ja painaa uhkaavan paljon – eikä kaikkea ollut edes pakattu vielä.

Pesäpallon huumaa!

Vapaa-aikamme jälkeen suuntasimme jälleen kohti koulua. Luvassa olivat jäähyväisjuhlat. Paikalle saavuttuamme saimme heti kokeilla unkarilaista pesäpalloa läheisellä kentällä – joka itse asiassa sijaitsi puistossa. Vähän aikaa pelattuamme tajusimme, ettei sitä oikein voinut verrata suomalaiseen pesäpalloon.  Ensinnäkin maila oli littana, ja siitä oli vaikeaa saada hyvää otetta, saati sitten osua palloon. Toiseksi, emme käyttäneet lainkaan räpylöitä, joten kiinni otto oli hankalaa ja sattui. Kolmanneksi, pelissä ei voinut koskaan palaa, sillä pelasimme aikaa vastaan. Neljänneksi, pesiä oli ainakin kymmenen.  Vaikka peli tuntuikin hiukan järjettömältä, oli se loppujen lopuksi hauskaa, kaikki olivat hyvällä tuulella ja tunnelma oli mahtava. Lopuksi paljastettiin voittajajoukkue, johon suomitytöistä kuuluivat Sanna, Susanna ja Josefiina. Jee! 

Voittajajoukkue

Palasimme takaisin koululle pelin päätyttyä. Siellä meitä odottivat koulun pihalle siirretyt pöydät, jotka notkuivat herkuista. Tarjolla oli muun muassa grillattua kanaa, sieniä, salaattia sekä mehua. Taustalla soi musiikki, jota paikallinen ”Ervasti” meille ystävällisesti soitti. Kaikki rupattelivat mukavia keskenään ja meno oli letkeä. Susannakin oli löytänyt juttukaverin pesäpallon aikana, hän tapasi nimittäin yhden niistä unkarilaisista, joka oli noin neljä vuotta sitten ollut heillä viikon ajan. Molemmista oli mukava muistella vanhoja aikoja. Juuri kun kaikki olivat saaneet mahansa täyteen, oli vuorossa unkarilaista kansantanssia. Piha raikui naurusta meidän yrittäessä oppia askeleita ja tanssia muiden mukana. Meno oli mainio ja tanssiminen loppujen lopuksi yllättävän helppoa.

Unkarilaista kansantanssia – jalat olivat 

monilla meistä aluksi hieman solmussa!

Kun jalat olivat jo hapoilla tanssimisesta, siirryttiin sisätiloihin. Siellä saimme syödä hattaraa yllin kyllin ja samalla laulaa karaokea. Enimmäkseen lauloimme englanninkielisiä biisejä, mutta suomalaisina meidän oli toki esiteltävä myös omaa ylpeyttämme, Robinia. Lauloimme pari hänen kappalettaan ja saimme yleisöä. 

Karaoken loputtua oli aika sanoa hyvästit serbialaisille.  Ihmisväen joukosta näkyi niin kyyneliä kuin hymyjäkin. Tunnelma oli haikea, muttei liian surullinen – hyvästit eivät olisi lopullisia, se luvattiin. Halauksien jälkeen oli aika siirtyä vilkutuksiin, kun serbialaisten matka kohti kotimaata starttasi. Haikein mielin palasimme takaisin koulurakennukseen, jossa hyvästelimme vuorostaan ne, joita emme enää huomenna ehtisi nähdä. Jälleen tunteet olivat monella pinnassa. Itkumarkkinoiden jälkeen suuntasimme jälleen isäntäperheidemme huomaan viettämään viimeistä iltaa perheidemme kesken.

Haikeita hyvästejä

Susanna ja Vivienin eivät kuitenkaan kauaa ehtineet olla kotosalla, sillä he yhdessä Vivienin poikakaverin kanssa lähtivät käymään Budapestissä isossa ostoskeskuksessa kahvilla. Onneksi kyseisessä paikassa toimi Wi-Fi, joten samalla kuin Susanna nautti kahvistaan, sai hän nauraa Josefiinalle, Sannalle ja Nooralle, sillä heillä oli jonkinlainen kriisi huomisista lentokoneen istumapaikoista. Kun kupit olivat tyhjät, lähtivät he kotia kohti, jolloin Susanna havahtui saapuvansa viimeistä kertaa reissun aikana sinne, missä oli tämän kuluneen viikon saanut viettää. Huominen ei tulisi olemaan samanlainen päivä kuin eilinen. Tunteet olivat kaikilla ristiriitaisia – kotiin oli ikävä, muttei siltikään tahtonut lähteä.

Sanna vietti iltansa rupatellen majoittajaperheensä kanssa keittiönpöydän ääressä paikallisia herkkuja syöden. Hän vältteli nukkumaanmenoa – aamulla täytyisi jättää jo toiseksi kodikseen kutsumansa paikka. Ilta oli kuitenkin vietetty keskustellen seuraavasta matkasta, joten ajatus lähdöstä ei ollut niin hirveä – pääsisihän sitä jo kesällä kuitenkin takaisin. Sänkyyn päästyä uni tuli kuitenkin yllättävän äkkiä, sillä päivään oli tänäänkin sisältynyt niin paljon yhtä ja toista.

Matkan sitaatteja ja sanontoja:

”Jos me tästä kävellään suoraan, niin me päästään etteenpäin.” – Noora kartturina

 

”Kauas on pitkä matka.” – Sanna

”Ei tuo tuosa meijän selän takana oo Tonava vaan Danube. Tonava mennee Italiasa!” – Noora

”Ortoliikkuja on henkilö, jolla on pakkomielle terveelliseen liikuntaan…” – Josefiinan keksimä uusi termi

”You’re sweet like this pepper in a white bag, and hot like this pepper in a red bag!” – Paprikakauppias Sannalle

“Piättekö teki kenkiä sisällä?” – Sanna muille tytöille kummissaan siitä, että crocseja käytettiin sisällä

”Mua vähän askarruttaa tuo vessa…” – Susanna, kun hänelle näytettiin, että isomman hädän yllättäessä täytyisi käyttää kahvallista imukuppia, ettei vessa tukkeutuisi

”Ärsyttää, ku viien minnuutin välein kysytään ’Are you okay?’ tai ’Are you hungry?’” – Josefiina

”Pittääkö teijänki istua suihkusa?” – Noora kummasteli unkarilaisia suihkuja

”Olen huolissani, koska syöt niin vähän.” – Sannan host-isä Sannalle, kun tämä ei jaksanut syödä viittä kertaa päivässä lautasellista ruokaa

♥: Sanna, Susanna, Noora & Josefiina