perjantai 8. marraskuuta 2013

Sattuu ja tapahtuu

Kaksi viikkoa on käyty koulua syysloman jälkeen. Monesti sitä ajattelee, että näin marraskuussa on synkkää ja pimeää, eikä koulussa tapahdu yhtään mitään. Aika kuluu joulua odottaen. Miten väärä ajattelumalli tuo onkaan. Nimittäin tässä muutamia esimerkkejä siitä, mitä kaikkea koulussa on tapahtunut loman jälkeen ja mitä ensi viikolla on luvassa. 


  1. Lukiolaisten liiton koulukäynti. Suomen lukiolaisten liitto kävi esittelemässä toimintaansa lukiolaisille heti loman jälkeen. Opiskelijoille esiteltiin liittoon kuulumisen hyviä puolia. Lisäksi liiton edustajat jututtivat oppilaskuntamme hallitusta ja rehtoria.
  2. Taksvärkkipäivä. 1.11 lukiolaiset viettivät taksvärkkipäivää. Abiturientit eivät osallistuneet taksvärkkiin, vaan treenasivat koululla äidinkieltä ja matematiikkaa. Osallistumisprosentti oli erinomainen, kiitos kaikille!
  3. Kouluviihtyvyyskyselyn tekeminen. Jokainen lukiolainen on saanut vastattavakseen kyselyn, jolla kartoitetaan kouluviihtyvyyttä. Kyselyn tuloksiin palataan lähiaikoina.
  4. Ihmefilmi-elokuvanäytös. Tiiistaisin koululla näytetään laadukkaita kotimaisia elokuvia kaikille kiinnostuneille. Ensimmäisenä elokuvana katsottiin Komisario Palmun erehdys. Ensi viikolla on vuorossa Mustalaishurmaaja.
  5. Vanhempainilta. 7.11 pidettiin lukion vanhempainilta. Kiitos kaikille osallistujille. On aina mukavaa huomata, että lukion toiminta kiinnostaa myös huoltajia.
  6. 4tieteen kisat. Ensi viikon aikana lukiolla pidetään neljän tieteen kisoja. Valtakunnallisiin kisoihin voi osallistua kuka tahansa.
  7. Nuorten ääni ratkaisee-ensikertalaisena EU-vaaleissa. Keskiviikkona 13.11 lukiolla vierailee Eurooppalainen Suomi ry:n toteuttama projekti, jonka tavoitteena on aktivoida nuoria vaikuttamaan.
  8. Abi-päivät. 14.11 abit vierailevat perinteiden mukaisesti Oulun yliopiston abipäivillä.
  9. IIK!Kauhuelokuvafestivaalin näytös. Lukiolaisille tarjotaan perjantaina 15.11 erinomainen elokuva. Katso Carrie-elokuvan esittely käsiohjelmasta.
Oletko vielä sitä mieltä, että koulussa ei tapahdu mitään :) Ja kaikki tämä toiminta laadukkaan perustyön lisäksi. Tulevista tapahtumista kirjoitetaan tekstejä. Muun muassa elokuvasta olisi mielenkiintoista lukea esim, yhden opiskelijan ja yhden opettajan näkemys. Ottakaapa haaste vastaan.

Tuomas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti