Arvostelu elokuvasta Carrie

Iin kauhuelokuvafestivaalit  järjestettiin jälleen marraskuisena viikonloppuna.  Iin lukiolaisilla oli oiva tilaisuus ottaa varaslähtö katsomalla elokuva Carrie.  Tämä mahdollisuus suotiin meille ihan koulupäivän aikana ja siitä kiitos sekä järjestäjille että koulumme rehtorille.

Carrie  on kauhukirjailija Stephen Kingin esikoisteos, joka ilmestyi Yhdysvalloissa vuonna 1974.  Elokuvaksi tämä pääsi vuonna 1976, mutta ei päässyt Suomessa esitykseen tiukkapipoisen sensuurin vuoksi.  Vasta 1991 pipo höllentyi ja tämä alkuperäinen Carrie on jäänytkin monen katsojan mieleen unohtumattomana katsomiskokemuksena.  Elokuvasta on tehty uusintaversio 2013, mutta arvostelijoiden mukaan se oli täysi floppi.

Elokuvassa nuori tyttö asuu yhdessä uskonnollisesti fanaattisen äitinsä kanssa.  Kotona määrää äiti ja uskonto, tunnelma on ahdistava.  Pieninkin vastalause johtaa rangaistuksiin, joihin kuuluu rukouskaappiin lukitseminen.  Uskonto tällaisessa muodossa esitettynä on todella tuhoavaa ja pelottavaa.

Carrie on ollut koulukiusattu jo kauan. Tilanne pahenee entisestään, kun kiusaajille selviää ettei Carrie tiedä aikuiseksi kasvamisesta mitään.  Kiusauskohtaus koulun suihkutiloissa on  ahdistava ja antaa kiusaajista armottoman kuvan.  Joukko hyökkää heikomman kimppuun ja  provosoi itsensä hysteeriseen vimmaan.  Kuitenkin sydäntäkin löytyy ja koulun suosituin poika pyytää Carrien tanssiaisiin.  Siellä helvetti pääsee valloilleen kun Carrie huomaa omaavansa telekineettisiä kykyjä.

 Koulukiusaajien hahmoissa asuu hirveä ilkeys.  He eivät voi yksinkertaisesti antaa oudon ja hiljaisen tytön vain olla. Siksi tanssiaisissa tapahtuva kaaos ei aiheuttanut ainakaan minussa minkäänlaista sääliä.  Tuli vain sellainen tunne, että he olivat kohtalonsa ansainneet.

Elokuvassa on nähtävissä monta eri tasoa.  Yksi on fanaattisen uskonnon tuhoava vaikutus, toinen koulukiusaamisen mekanismi eri rooleineen.  Varsinainen kauhu jäi mielestäni vaisuksi lukuun ottamatta loppukohtausta, jossa haudasta nousi käsi tarttumaan Carrien ystävän ranteeseen.  Tämän rekisteröi myös Saara, jonka kirkaisu saisi monen näyttelijän vastaavan suorituksen tuntumaan teennäiseltä.

Teksti: Eerik Haavisto