KOLME SISARTA HERÄSIVÄT RUUSUSEN UNESTA!

Lukion toisen vuoden opiskelijoilla oli mainio tilaisuus päästä katsomaan oikein pääkaupungista saapunutta teatteria, kun Iin kirjaston ja lukion yhteisprojekti ”Klassikot heräävät ruususen unesta” rahoitti koko porukan Oulun kaupunginteatteriin katsomaan KOM-teatterin esitystä Anton Tšehovin näytelmästä Kolme sisarta. Ja kaiken kukkuraksi me saimme tavata ennen näytöksen alkua näyttelijöistä Vilma Melasniemen ja Leo Honkosen sekä esityksen ohjaajan Lauri Maijalan.

 Ryhmämme odottelee näyttelijätapaamisen alkua
Oulun kaupunginteatterin "vinttikamarissa"

Kyselimme näyttelijöiltä mm. sitä, miksi juuri Tšehov on kiinnostava klassikko, onhan meidän projektimme aihe juuri kirjallisuuden klassikot. Leo Honkonen kertoi, että Tšehovin henkilöt ovat niin monisyisiä ja syvällisiä, että heissä riittää esitettävää ja tulkittavaa aina uusille ja uusille sukupolville. Kolmessa sisaressa on hänen mielestään paljon elämänfilosofiaa ja pohdittavaa nykyihmiselle – nuorellekin. Vilma Melasniemi kertoi mielenkiintoisesti näyttelijän työstä ja siitä, miten näyttelijä eläytyy rooliinsa. Esimerkiksi Tšehovin näytelmissä on paljon tekstiä eikä vuorosanojen muistaminen onnistu helposti ilman samanaikaista eläytymistä ja toimintaa.

 Kolmen sisaren ohjaaja Lauri Maijala kertoi meille
ohjaajan työstä ja näytelmän tematiikasta.

Ohjaaja Lauri Maijala saapui tapaamiseemme hiukan myöhässä, mutta hän valloitti meidät heti ylitsepursuavalla energiallaan ja puhetulvallaan. Selvästi hän oli innoissaan omasta työstään ja henkeen ja vereen teatteri-ihminen. Hän kertoi näytelmän perustematiikasta, siitä, mihin ihminen ajautuu, kun hän turhautuu elämässään. Hänen mielestään juuri tämä teema tekee mahdolliseksi Kolmen sisaren tuomisen nykypäivään, minkä hän on tehnyt varsin radikaalilla tavalla.

Näiden keskustelujen jälkeen oli mielenkiintoista mennä katsomaan itse näytelmä – eikä siitä vauhtia puuttunut. Toisaalta näytelmässä oli varsin pitkiäkin suvantokohtia, joissa tapahtumat ikään kuin pysäytettiin, mutta tämä vain korosti sitä, miten näytelmän ihmiset etsivät epätoivoisen raivokkaasti merkitystä elämälleen, seurustelu ja illanvietot pienen kaupungin pienen sosieteetin kesken eivät riittäneet. Maijala korostikin tapaamisessamme sitä, miten hän on ohjannut näyttelijöitä tunteiden fyysiseen ilmaisuun. Eli näytelmän henkilöt liikkuvat paljon, huutavat paljon, etsivät fyysistä kontaktia toisistaan, kun muuta sisältöä ei ihmissuhteissa ole.

En ala tässä blogitekstissä varsinaisesti arvioimaan näytelmää, koska siitä on kirjoitettu arvosteluja muuallakin, esim. sanomalehti Kalevassa 02.10. 2013, (katso netistä tai lue koulun ilmoitustaululta),  ja Moodlesta Äidinkielen 5-kurssin kohdalta löytyy lisää mm. opiskelijoiden tekstejä, tosin nämä tekstit voivat nähdä vain kurssin opiskelijat. Toivon, että mukana olleet kommentoivat tätä tekstiä ja esittävät omia näkemyksiään näytelmästä täällä blogissakin.

Minä ainakin nautin näytelmästä koko sen rapiat kolme tuntia, jonka se kesti. No, ehkä joitakin kohtia olisi voinut tiivistää ja muutamissa kohdissa minua vaivasi se, että katsojalle oli liiankin selvästi alleviivattu sitä, mitä tarkoitettiin. Katsoja vaivautuu, jos häneen ei luoteta, että hän ymmärtää sanoman vähemmälläkin osoittamisella.

Teksti: Teijo Liedes (ope) 

Kuvat: Susanna Mäkipaaso