maanantai 8. huhtikuuta 2013

Iin messut 2013

Iloinen nalle

Iin lukion yrittäjyyskurssilaisten järjestämät kuudennet messut pidettiin lauantaina 6.4.2013 Valtarin koulun ja Iin lukion  tiloissa.

Messuvalmistelut aloitettiin  hyvissä ajoin syksyllä. Ensiksi messuille valittiin teema ja hahmoteltiin alustava ohjelmarunko. Vastuullisina messujenjärjestäjinä toimivat ensimmäisen vuoden opiskelijat.  Edellisen vuoden messujenjärjestäjät eli toisen vuoden opiskelijat  opastivat ensimmäisen vuoden opiskelijoita vaativassa tehtävässä.

 Wind of youth esiintyi
Messuille laadittiin talousarvio. Mietittiin, mihin tarvitaan rahaa ja kuinka paljon sekä mistä sitä saadaan. Kun mahdolliset menot ja tulot oli kartoitettu, ryhdyttiin töihin. Etsittiin ohjelmanesittäjät messuille, tiedotettiin yrittäjäyhdistyksille, poliisille ja pelastuslaitokselle tapahtumasta. Verotoimistosta kyseltiin  verotuksesta, pidettiin kokouksia yhteistyökumppaneiden kanssa ja sovittiin asioista. Julkaistiin messulehti, jota varten tehtiin haastatteluja, kirjoitettiin artikkeleja, haalittiin valokuvia ja myytiin mainoksia. Myytiin pöytäpaikat messutapahtumaan, teetettiin messuopasteet jne, jne.

Talvi hurahti töitä tehden käden käänteessä. Messujen tekeminen  piti sovittaa muun koulunkäynnin lomaan, mutta hyvin siitä selvittiin. Messujen teemaksi valittu Lähiyritys-Hyvä yritys toteutui hyvin. Messuille saatiin houkuteltua  lähialueen yrittäjiä kiitettävästi.

Vihdoin koitti  kauan odotettu ja välillä pelättykin messupäivä, johon koko syksyn ja talven jatkunut työ kulminoituu. Varhain lauantaiaamuna messuryhmäläiset saapuivat messupaikalle. Vielä kerran tarkistettiin, että kaikki on kunnossa, että jokainen kyltti on kohdallaan, että jokainen johto on paikallaan, että jokainen messuvirkailija tietää tehtävänsä.

Juha Sipilä piti avauspuheen
Vatsanpohjassa nipisteli pieni jännitys, mutta tunnelma oli iloisen odottava. Kun yrittäjiä alkoi vyöryä sisään, ja päästiin tosi toimiin, jännitys unohtui. Messujen avauspuheenvuoron piti tänä vuonna itsekin yrittäjätaustainen Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. Messuilla saatiin nauttia myös kaksi kertaa muotinäytöksestä , kahdesta taikuriesityksestä sekä tasokkaasta nuorisobändin esityksestä. Mahtuipa ohjelmaan mukaan muutama yllätysnumerokin.

Muotinäytöksen mallit
Messuilla vieraili noin 250 ihmistä, mihin järjestäjät olivat hyvin tyytyväisiä. Kahvila veti asiakkaita  puoleensa, ja tuotteet saatiin myytyä. Myös ulkona myydyt grillimakkarat tekivät kauppansa. Parhaan kiitoksen messulaiset saivat , kun yrittäjät usealla suulla kiittelivät järjestäjiä hyvistä ja tasokkaista messuista ja mukavasta päivästä. Messulaiset saivat kiitosta myös kohteliaisuudestaan ja ystävällisyydestään.

Teksti: Margit Kemiläinen
Kuvat: Messuryhmäläiset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti