sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kun aikuiset eivät kykene auttamaan

Iin lukion oppilaat ja henkilökunta pääsivät tänäkin vuonna osallistumaan jo perinteeksi muodostuneeseen Iik!!-kauhuelokuvafestivaalin ennakkonäytökseen Iin Yöväentalolla. Tällä kertaa esityksessä oli Tomas Alfredsonin ohjaama, John Ajvide Lindqvistin romaaniin perustuva Ystävät hämärän jälkeen. Itse sain mahdollisuuden osallistua näytökseen sijaisen roolissa.

Elokuvan 12-vuotias Oskar on ihanteellinen kauhuelokuvan päähenkilöksi: koulukiusattu, avioeroperheestä tuleva ja syrjäänvetäytyvä lapsi, jota kiehtovat ajatukset murhasta ja väkivallasta. Hän pitää leikekirjaa paikallisten sanomalehtien murhauutisista ja kanavoi niihin fantasioitaan väkivaltaisesta kostosta kiusaajilleen. Aikuiset, äiti ja koulun opettajat, eivät saa häneen kontaktia. Mieluiten Oskar viettää aikaa omissa oloissaan, huoneeseensa sulkeutuneena tai kerrostalon piha-alueella vaellellen.

Eräänä iltana Oskar törmää ulkona uuteen tuttavuuteen: tummahiuksiseen, salaperäiseen Eliin, joka vaikuttaa olevan pakkaselle immuuni. Eli on Oskarin tavoin syrjäänvetäytyvä ja ulkopuolinen; hän kykenee jakamaan Oskarin kanssa sen elämän sisimmän, pimeän alueen, jonne aikusilla ei ole pääsyä. Näiden yhteisten ominaisuuksien myötä Oskar ja Eli alkavat kiinnittyä toisiinsa. Eli kiehtoo Oskaria tavattomasti, ja hän haluaisi aloittaa seurustelusuhteen tämän kanssa. Eli osoittautuu kuitenkin täysin saavuttamattomaksi. Hänessä on jotakin outoa, joka pitää hänet etäisyyden päässä Oskarista. Lopulta saavuttamattomuuden syy tulee ilmi: Eli on vampyyri ja tarvitsee hengissä pysyäkseen säännöllisesti ihmisen verta.

Elin verentarpeen tyydyttämiseksi tehdyt hyökkäykset ja murhat muodostavat elokuvan raa’emman, kauhuelokuvalle ominaisen puolen. Elokuvan alussa Håkan, vanha mies, jonka kanssa Eli asuu ja jonka suhde Eliin jää elokuvassa hieman epäselväksi, tappaa nuoren miehen lypsääkseen hänestä verta Elin ravinnoksi, mutta veren saaminen estyy kun murhapaikalle eksyy sivullisia ja Håkanin on paettava. Tämän vuoksi Elin on tyydytettävä verenjanonsa murhaamalla paikallinen mies. Myös Håkanin toinen yritys hankkia Elille ravintoa epäonnistuu. Hän joutuu sairaalaan kaadettuaan kasvoilleen syövyttävää happoa; sairaalassa Eli ilmestyy Håkanin ikkunaan, minkä jälkeen tämä uhrautuu luovuttamalla itsensä Elin ravinnoksi. Tämän jälkeen Eli hyökkää elokuvassa ihmisten kimppuun vielä muutaman kerran, joista yhteen liittyy itsepuolustus Elin asuntoon tunkeutunutta miestä vastaan ja toiseen kosto Oskarin kiusaajille.

Koulukiusaaminen nousee elokuvan keskeisimmäksi teemaksi. Vaikka Oskarin suhde Eliin ei aluksi etenekään ihan Oskarin toivomalla tavalla, Eliin tutusminen joka tapauksessa aloittaa Oskarin elämässä uuden vaiheen: Eli kehottaa Oskaria lyömään takaisin. Elin hahmossa myös jollain tavalla lihallistuvat Oskarin väkivaltafantasiat – toisin kuin Oskarin kohdalla, ajatus murhasta ei pelkästään kiehdo häntä, vaan hänen on pakko tappaa elääkseen, niin kuin hän Oskarille elokuvalla lopussa sanoo. Elin kautta Oskar näkee, mitä väkivalta todellisuudessa merkitsee. Merkille pantavaa on myös se, että Elin ravinnon hankkimiseksi tekemät hyökkäykset kohdistuvat asuinalueen aikuisiin – siis niihin, jotka eivät ole onnistuneet estämään kiusaamista. Tällä tavalla aikuiset saavat koston lasten kokemasta pahasta olosta.

Edellä mainituista seikoista johtuen elokuva olisi ollut mielestäni parempi, mikäli siinä olisi ollut viimeisen väkivaltakohtauksen tilalla toisenlainen, hienovaraisempi loppuratkaisu. Kauhugenrelle tyypillisesti elokuva kuitenkin päättyy ”mässäilykohtaukseen”, jossa myös Oskarin kiusaajille kostetaan varsin brutaalilla tavalla. Toisaalta tämä lopetus osaltaan korostaa elokuvan esille tuomaa  keskeistä tosiasiaa: sitä, että lasten ja nuorten maailmassa on paljon sellaista pahuutta ja pimeyttä, jota aikuiset eivät joko suostu tai kykene näkemään.

Arvion kirjoittaja Taneli Toppari toimi viikon ajan lehtori Arolan sijaisena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti