maanantai 28. lokakuuta 2013

Luokkakokous 36 vuoden jälkeen



Vasemmalla alhaalla: Juhani Piukkula, Eila Alatalo, Pertti Lapinkangas, Eija Kieri, Marjatta Öörni, Tarja Taskinen, Merja Järviautio (ent. Ylisassi), Pirjo Oulasvirta-Niiranen. Vasemmalla ylhäällä: Hannu Lohvansuu, Timo Liedes, Kimmo Haapaniemi, Anna-liisa Kokko (ent. Berg), Tarja Holappa (ent. Lipponen), Leila Ukkola (ent. Viinamäki) ja Eija Annala.

















Lämmin kesä on takana ja sen yksi parhaista muistoista oli luokkakokous, jonka vietimme 25.5.13.  Tapaamisen voimakkaat tunnelataukset alkavat vähitellen tasoittua. Oli todella jännittävää tavata entisiä luokkatovereita 36 vuoden tauon jälkeen. Tuo lukioaika oli elämän kulta-aikaa. Aika on toki haalistanut paljon muistoja tuolta ajalta, mutta tapaamisessa monet muistot palasivat. Mieleen tulivat aamun ankeat herätykset, aamunavaukset, muistot hankalista kokeista, kun paniikki iski, ja se hetki kun ylioppilastodistus oli viimein kädessä. Silloin nuori mieli oli täynnä suuria unelmia ja haaveita. Tulevaisuus ei meitä huolestuttanut, kunhan selviydyimme jotenkin luokalta toiselle. Elämässä tärkeintä oli saada tavata parhaita ystäviä. Nyt vuosien jälkeen ymmärrämme, mikä merkitys yhteisesti vietetyllä ajalla on. Silloin me saimme toisiltamme hyväksyntää ja arvostusta, joka on kantanut läpi elämän. Vaikka elämä tarjoaa meille iloisia ja murheellisia asioita, on kouluaika ja erityisesti lukiossa vietetty aika kirkkaana helmenä muistoissamme.

Lukioajan hauskoja muistoja kerrottiin pihassa...
ja tarina jatkui sisätiloissa.
Tapaamiseen oli päässyt saapumaan 13 vuonna 1974 lukionsa aloittanutta oppilasta. Kokoonnuimme aluksi Huilinkiin ja starttasimme riemukkaalla halauskierroksella. Marjatta Öörni oli kanssamme viettämässä tätä tärkeää päivää. Saimme tilaisuuden käydä myös Iin Lukiolla kanslisti Inkeri Kaiposen opastuksella. Koulu oli käynyt monet muutokset läpi, mutta jäljellä oli myös jotain entistä. Eteisaula otti meidät vastaan samalla turvallisella tunnelmalla kuin 36 vuotta sitten. Koulun kiviportaat olivat samat ja oma luokka löytyi ylimmästä kerroksesta. Se ei vaikuttanut pienemmältä eikä suuremmalta kuin ennen, mutta se oli SE luokka. Samassa luokassa me istuimme hiljaa kuunnellen Nevalaisen Erkin tunnilla, pilkkusääntöjä opetellen Hoikkalan Ainon tunnilla ja englannin pistokkaisiin vastaten Brusilan Pirkon tunnilla. Marjatta teki huikean aikamatkan ja piti meille ruotsin opetusta aiheena partisiipin perfekti. Luontevasti hän kirjoitti esimerkkejä taululle ja Haapaniemen Kimmo osasi jopa vasta oikein esitettyyn kysymykseen. Jatkoimme päivän viettämistä Alarannan Kodalla. Hupaisan muistelun lisäksi jokainen kertoi jotain elämästään. Kokon Anna-Liisan runo sai mielet herkistymään ja Kimmo viihdytti yhteislaulun ja tietokilpailun vetäjänä. Lohvansuun Hannun osaaminen tietokilpailussa oli omaa luokkaansa ja hän päihitti muut kevyesti. Kimmo yllätti meidät vielä vanhalla ”aarrelaatikolla”, johon hän oli kerännyt luokkatovereiden kanssa kirjoittamiaan kirjeitä; sen ajan tekstiviestejä. Ilta kului nopeasti ja täysikuu tervehti kotienmenijöitä, kun erosimme haikein mielin kesäyössä. Lupasimme toisillemme, että järjestämme luokkakokouksen uudelleen muutaman vuoden kuluttua.

Iin Lukion 1. luokka vuonna 1974.
Tapaamisen toteutumisesta saamme kiittää erityisesti idean henkienpuhaltajia Tarja Taskista, Anna-Liisa Kokkoa, Eija Annalaa ja Kimmo Haapaniemeä. Kiitän vielä kaikkien puolesta lämminhenkistä ja aina kaikkia kannustavaa, ihanaa luokanvalvojaamme Marjatta Öörniä! Kiitos myös Iin Lukion rehtori Tuomas Kulhalle vierailuluvasta koululle ja Inkeri Kaiposelle ystävällisestä esittelystä. 
 
Penkkarit vuonna 1977.





Teksti: Leila Ukkola




 

Tässä vielä Anna-Liisan kirjoittama runo, jonka hän esitti:
 

Pesän reunalla nuoret kotkat
valmiina nousemaan siivilleen.

Pelottomat katseet kohti tulevaisuutta.
Kyyristyminen ja
hyppy tyhjän päälle!

Siivet ojentuvat liitoon
kohti auringonnousua, myrskytuulia, tyyntä ja
elämänkokemuksia.

Tänään kotkanpoikaset ovat täysikasvuisia
- takana yksi elämänkaari-
valmiina muistelemaan mennyttä, lyhyttä aikaa.

Vuosi 1977 - 36 vuotta
kuin eilen - erosimme.

Nyt hiukan harmaantuneina, charmikkaina
tapaamme jälleen.

Nauretaan, lauletaan
vietetään hauska, mieleenpainuva iltapäivä ja ilta!

Sovitaan että,
tapaamme uudestaan.
- kahden vuoden kuluttuako

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Taideterapiaa

Myös opettajat harrastavat sijaistoimintoja. Tänään ei kerrassaan huvittanut korjata uusintakuulustelun satoa. Ratti ei kääntynytkään kotiin, vaan kaunis syysruska houkutteli ajelulle Ouluun. 

Taidemuseossa on nyt paljon katsottavaa: oma kokoelma 1700 -luvun taiteesta nykypäivään ja Reitari.  Siellä oli kova kuhina. Oululaisia lukiolaisia oli opensa kanssa analysoimassa tauluja. Jotain lappuja täyteltiin. Kuulosti välillä psykologian oppitunnilta. Ja hauskaakin oli! Hyvä taide panee parhaimmillaan jotain jylläämään omassa päässä ja hetkihän on kiva jakaa hyvän ystävän kanssa. Harmi, kun en ottanut Annikkia mukaan. Mutta lähtöajatus syntyi niin yhtäkkiä. 

Muutama sana molemmista näyttelyistä.

Taidemuseon omassa kokoelmassa nautin enemmän vanhasta. Von Wrightin kaupunkikuvasta etsin tuttuja rakennuksia ja löytyihän sieltä tuomiokirkkoa vastapäätä  oleva puutalo muhkeine kivijalkoineen. Taulu oli 1800-luvun ihan alusta. Tykkäsin myös Vilho Lammen Liminka tauluista. Vilho on pohjoisen oma van Gogh, jonka loppuelämään liittyi  myös tragedia. Vilhon väripaletti on omanlaisensa, niin kylmää sinistä ja tummaa vihreää ei muut käytä.

Reidarin  taulut hehkuivat ruskaakin enemmän. Reidar Särestöniemestä ei voi olla tykkäämättä: pohjoisen henkeäsalpaavia maisemia ja eläimiä, esittävää, mutta pelkistettyä, jotenkin maagista. Kuun sirppi on aina nurinniskoin ja horisontti tosi ylhäällä. Muistan lapsena kuulleeni, kun ennustettin taulujen rapistuvan aikaisin. Eiväthän palettiveitsellä räiskityt väripinnat voi pysyä lohkeilematta kosteuden, kuljetusten yms. jäljiltä, mutta taulut näyttivät tosi hyväkuntoisilta.
Ei tarvitse olla joku taidesnobi tykätäkseen töistä. Esim. metsästäjät nauttivat varmasti  ilves- ja riekkotauluista. Ja vaellusihmiset tunturimaisemista. Ja olihan siellä myös neukkunostalgiaa.

Eli haastanpa meidän taidelukiolaiset ja opet, eli siis te kaikki, museokierrokselle hyvien kavereiden seurassa. Kommentoikaahan sitten tähä blogiin tunnelmia ja ajatuksia ... 

Teksti: Päivi Niiranen

tiistai 8. lokakuuta 2013

KOLME SISARTA HERÄSIVÄT RUUSUSEN UNESTA!

Lukion toisen vuoden opiskelijoilla oli mainio tilaisuus päästä katsomaan oikein pääkaupungista saapunutta teatteria, kun Iin kirjaston ja lukion yhteisprojekti ”Klassikot heräävät ruususen unesta” rahoitti koko porukan Oulun kaupunginteatteriin katsomaan KOM-teatterin esitystä Anton Tšehovin näytelmästä Kolme sisarta. Ja kaiken kukkuraksi me saimme tavata ennen näytöksen alkua näyttelijöistä Vilma Melasniemen ja Leo Honkosen sekä esityksen ohjaajan Lauri Maijalan.



 Ryhmämme odottelee näyttelijätapaamisen alkua
Oulun kaupunginteatterin "vinttikamarissa"
Kyselimme näyttelijöiltä mm. sitä, miksi juuri Tšehov on kiinnostava klassikko, onhan meidän projektimme aihe juuri kirjallisuuden klassikot. Leo Honkonen kertoi, että Tšehovin henkilöt ovat niin monisyisiä ja syvällisiä, että heissä riittää esitettävää ja tulkittavaa aina uusille ja uusille sukupolville. Kolmessa sisaressa on hänen mielestään paljon elämänfilosofiaa ja pohdittavaa nykyihmiselle – nuorellekin. Vilma Melasniemi kertoi mielenkiintoisesti näyttelijän työstä ja siitä, miten näyttelijä eläytyy rooliinsa. Esimerkiksi Tšehovin näytelmissä on paljon tekstiä eikä vuorosanojen muistaminen onnistu helposti ilman samanaikaista eläytymistä ja toimintaa.

 Kolmen sisaren ohjaaja Lauri Maijala kertoi meille
ohjaajan työstä ja näytelmän tematiikasta.
Ohjaaja Lauri Maijala saapui tapaamiseemme hiukan myöhässä, mutta hän valloitti meidät heti ylitsepursuavalla energiallaan ja puhetulvallaan. Selvästi hän oli innoissaan omasta työstään ja henkeen ja vereen teatteri-ihminen. Hän kertoi näytelmän perustematiikasta, siitä, mihin ihminen ajautuu, kun hän turhautuu elämässään. Hänen mielestään juuri tämä teema tekee mahdolliseksi Kolmen sisaren tuomisen nykypäivään, minkä hän on tehnyt varsin radikaalilla tavalla.

Näiden keskustelujen jälkeen oli mielenkiintoista mennä katsomaan itse näytelmä – eikä siitä vauhtia puuttunut. Toisaalta näytelmässä oli varsin pitkiäkin suvantokohtia, joissa tapahtumat ikään kuin pysäytettiin, mutta tämä vain korosti sitä, miten näytelmän ihmiset etsivät epätoivoisen raivokkaasti merkitystä elämälleen, seurustelu ja illanvietot pienen kaupungin pienen sosieteetin kesken eivät riittäneet. Maijala korostikin tapaamisessamme sitä, miten hän on ohjannut näyttelijöitä tunteiden fyysiseen ilmaisuun. Eli näytelmän henkilöt liikkuvat paljon, huutavat paljon, etsivät fyysistä kontaktia toisistaan, kun muuta sisältöä ei ihmissuhteissa ole.

En ala tässä blogitekstissä varsinaisesti arvioimaan näytelmää, koska siitä on kirjoitettu arvosteluja muuallakin, esim. sanomalehti Kalevassa 02.10. 2013, (katso netistä tai lue koulun ilmoitustaululta),  ja Moodlesta Äidinkielen 5-kurssin kohdalta löytyy lisää mm. opiskelijoiden tekstejä, tosin nämä tekstit voivat nähdä vain kurssin opiskelijat. Toivon, että mukana olleet kommentoivat tätä tekstiä ja esittävät omia näkemyksiään näytelmästä täällä blogissakin.

Minä ainakin nautin näytelmästä koko sen rapiat kolme tuntia, jonka se kesti. No, ehkä joitakin kohtia olisi voinut tiivistää ja muutamissa kohdissa minua vaivasi se, että katsojalle oli liiankin selvästi alleviivattu sitä, mitä tarkoitettiin. Katsoja vaivautuu, jos häneen ei luoteta, että hän ymmärtää sanoman vähemmälläkin osoittamisella.


Teksti: Teijo Liedes (ope) 
Kuvat: Susanna Mäkipaaso

tiistai 17. syyskuuta 2013

Iin lukio mukana yrittäjäviikolla

Vietimme Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjäviikkoa 2. - 6.9.2013, ja viikon ensimmäisenä päivänä yrittäjien Road Show-rekka jalkautui myös Iin torille. Yrittäjäviikon kiertueella korostettiin pienten ja keskisuurten yritysten vaikutuksista aluetaloudelle.  

Sain kunnian mennä vierailemaan yrittäjien rekalla koulumme puolesta, ja sainpa myös osallistua yrittäjien keskustelupaneeliin. Keskustelupaneelissa minun lisäkseni oli mm. yrittäjien ja kunnan edustajia, ja itse paneelissa keskustelimme nuorisotyöttömyydestä ja sen ehkäisemisestä. Iissä nuorisotyöttömyyden luvut eivät ole hirmuiset, mutta parannusta voi aina tehdä. Iissä onkin perustettu erikseen oma työryhmä pohtimaan ratkaisua nuorten työttömyydelle ja syrjäytymiselle. Suunta on siis oikea. Pohdimme myös yritysten osaa nuorisotyöttömyydessä, ja sitä, miten yritykset eivät haluaisi ottaa nuoria nollapohjan työkokemuksen perusteella töihin, ja luonnollisesti haluaisivat mielummin jonkun kokeneemman työntekijän. Ymmärrettävää, mutta toivoisin myös yrittäjiltä hieman vastaantuloa ja talkoohenkisyyttä meidän nuorten suhteen, ja toivoisin että he antaisivat meidän näyttään kykymme. Kyllä meistä työpanosta löytyy.

 Myös nuorten kiinnostusta yrittäjyyteen pohdittiin, ja minulta kysyttiin, onko minun ikäisilläni abinuorilla tulevaisuudenkuvassa ehkä mukana mahdollisuus omasta yrityksestä. Ainakin omasta mielestäni hyvin harvalla iiläisellä nuorella on kiinnostusta perustaa oma yritys, tai ainakin tässä vaiheessa ajatus omasta yrityksestä tuntuu vielä vähän vieraalta. Tietenkin poikkeuksiakin löytyy, ja hyvä niin. Minusta olisi myös loistavaa, jos itse yrittäjät tulisivat nuorille kertomaan yrittäjän arjesta, ja kannustaisivat meitä samaan. 

Paneelin lopuksi nousi esille myös opettajien ja koulujen suhtautuminen yrittäjyyteen. Muut panelistit olivat sitä mieltä, että koulut ja opettajat eivät kannusta tarpeeksi  oppilaita yrittäjyyteen, tai eivät kerro sen mahdollisuuksista. Onneksi meidän koulumme on poikkeus tässä tapauksessa! Pääsin kertomaan koulumme Yrittäjyysmessuista, siitä miten messut onnistuvat, ja kuinka Iin lukion ykkösluokkalaiset saavat itse tehdä kyllä kaiken työn, mutta opettajat auttavat ja tukevat siinä. Yrittäjyysmessuista on muodostunut koulullemme, ja koko Iin kunnalle jokavuotinen perinne, ja joka vuosi kävijämäärät ovat kasvaneet messuilla! Myös messujen lisäksi kerroin koulumme uudesta yrittäjyyskurssista. Pisteet myös siitä!
   
Kaikenkaikkiaan paneeli oli hyvin mielenkiintoinen ja opettavainen, mukavaa oli!

Teksti: Essi Huovinen

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Iin lukion melontareissu 2013



Perjantaina 23. elokuuta lähdimme viikonlopun mittaiselle melontareissulle Simojoelle. Rikkoutuneen peräkärryn takia lähtö viivästyi, mutta ehdimme silti meloa perjantaina kymmenisen kilometriä. Lähtöpaikkana oli Hopeaperän leirintäalue Simosta Ranualle menevän tien varressa. Yön nukuimme teltoissa joen varrella ja heräsimme lauantaiaamuna taas auringonpaisteeseen. Kylmän yön jälkeen trangialla valmistetut nuudelit maistuivat kaikille. Niiden voimalla jaksoimme meloa ensimmäiset kymmenen kilometriä taukopaikalle. Sieltä löysimme jopa ulkohuussin! Se oli luksusta niissä oloissa. Söimme tuhdisti ja jatkoimme matkaa, vastassa olivat tähänastisista suurimmat kosket. Yhtä pulahdusta lukuun ottamatta selvisimme suht. koht. kuivina. Varsinkin tytöillä viimeiset kilometrit ottivat voimille, mutta perille pääsy tuntui sitäkin paremmalta. Laitoimme teltat pystyyn, teimme tulet ja muutama pulahti uimaankin. Tunnelmallisen illan jälkeen uni maistui makealta.

 Sunnuntain urakkana oli 15 kilometriä ja hurjan pitkät kosket, mm. Kuolemankoski ja Hamarinkoski. Matka oli yhtä alamäkeä Simon keskustaan saakka. Sinne saavuttuamme olimme uupuneita, iloisia ja joissain tapauksissa litimärkiä. Reissu oli hieno kokemus, mutta pussipastaa ei ihan heti tee mieli. Tässä muutamia kuvia reissun varrelta.









Melojat lähtövalmiudessa Hopeaperän leirintäalueella.





  Kajakit kannettiin rantaan, josta lähdimme laskemaan kohti Simoa.



Maisemat olivat hienoja ja henkeäsalpaavia.










Metsästä löytyi lentokoneen peräsin. Kone oli sota-aikainen, suomalainen tai saksalainen itärintaman kone.





 Lähdössä melomaan lauantaiaamuna.

.





Lauantain tauolla makkaraa paistamassa

.

Simojoki – kalainen joki











Melominen on yhtä pyykkinarulla hyppäämistä




















Abien telttakylä.

 
                           





Sunnuntain melontahurmaa. 














    





93. Perille päästyään  Anssi yrittää tehdä eskimokäännöstä. Pääseeköhän hän ylös?






 





Antti melomassa sunnuntaiaamuna. 



.  


Valmistautumassa reissun kovimpiin koskiin

Ruokapaikka. Trangialla keitettiin ruokaa. Hyvää oli.



    



 Teksti ja kuvat: Jouni Välipakka

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Touhua ja tohinaa

Lukuvuosi on pyörähtänyt vauhdikkaaseen menoon. Arkipäivien vastapainoksi lukuvuoden alkuun on mahtunut jo paljon muutakin. Esimerkiksi lukiolaiset kävivät melomassa. Viime viikko oli lukiolla oikea tapahtumien viikko. Tiistaina järjestettiin perinteinen liikuntapäivä. Liikuntapäivän aluksi pelattiin perinteinen jalkapallo-ottelu abit vastaan henkilökunta. Kuten kuvista näkee, ottelussa riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Itse ottelu päättyi varsin oikeutetusti tasalukemiin 1-1.






Vanneviesti
Lauantaina vietettiin koulupäivää. Päivä aloitettiin ryhmänohjaajan tunneilla. Tämän jälkeen siirryttiin pesäpallokentälle. Oppilaskunnan hallitus ja opettajat olivat suunnitelleet mukavaa ohjelmaa. Päivän aikana muun muassa esiteltiin vinttikoirien juoksukilpailuja, kisailtiin leikkisästi luokkien kesken ja tietysti paistettiin makkaraa. Ilma oli kuin morsian ja kentällä ja kentän laidalla näkyi vain iloisia naamoja. Antaa tässäkin kuvien puhua puolestaa.


Herneviesti

Yhteistyötä


Tietokilpailu
Päivän lopuksi järjestettiin vielä tietokilpailu ykkösluokkalaisille. Tietokilpailun kysymykset koskivat lukiomme opettajia. Ykköset saivat pohtia muun muassa sellaisia klassikkokysymyksiä kuin kuka on lähtenyt kouluuun ilman housuja... Ensi viikolla käynnistyvät syksyn ylioppilaskirjoitukset, eikä se ensimmäinen koeviikkokaan enää niin kaukana ole. Mukavaa alkusyksyä kaikille ja tsemppiä koulutyöhön :)

Teksti: Tuomas Kulha
Kuvat: Markku Välitalo