perjantai 16. marraskuuta 2018

Shaking up Tech -tapahtuma 11. lokakuuta


Shaking up Tech -tapahtuman tarkoituksena on kannustaa tyttöjä opiskelemaan tekniikkaa ja luonnontieteitä. Jokaiseen Suomen lukioon lähetettiin kaksi kutsua pitkässä matematiikassa ja luonnontieteissä menestyneille naispuolisille opiskelijoille. 200 ensimmäiseksi tapahtumaan ilmoittautunutta lunasti itselleen pääsyn Shaking up Tech -tapahtumaan Aalto-yliopistoon Espoon Otaniemeen - ja me pääsimme mukaan.

Päivä käynnistyi hyvin, hyvin aikaisella herätyksellä. Jo seitsemältä istuimme lentokoneessa hyvin väsyneinä, mutta hyvin innokkaana. Kymmeneen mennessä olimme jo Espoon Otaniemessä Aalto-yliopistolla. Astuessamme sisään yliopistorakennukseen saimme nimilaput kaulaan ja survival kitit, jotka sisälsivät mm. välipalaa, juomapullot ja muistiinpanovälineet.

Ensimmäisenä ohjelmavuorossa oli puheita. Aluksi emme olleet kovinkaan innoissamme asiasta, mutta yllätyimme itsekin siitä, kuinka puheet olivat oikeasti hyvin mielenkiintoisia ja inspiroivia. Eräs puhujista oli Linda Liukas, joka vasta nimettiin Euroopan top 50 naisteknologiavaikuttajien joukkoon. Hän kertoi koodauksesta ja painotti puheessaan sitä, kuinka koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa koodaamista. Myöskin muut puhujat olivat hänen kanssaan samalla linjalla ja kannustivat opiskelemaan tekniikkaa, sillä tekniikalla ja sen tietotaidolla on yhä suurempi merkitys nykymaailmassa. Erityisesti mieleen jäi, kuinka Aalto-yliopistolla tilastotiedettä opettava professori Pauliina Ilmonen kertoi, kuinka hänen opiskelijoitaan tullaan hakemaan töihin kesken opintojen. Alalla siis riittää paljon töitä ja tekijöistä on pulaa. Paikalla oli myös opiskelijapaneeli, joka vastasi hyvin kysymyksiin yliopistoelämästä.

Puhujien jälkeen ohjelmanumerossa oli ruokailu, joka ylitti suurimmatkin odotukset. Ruoka oli erittäin hyvää ja ruokailun aikana saimme tutustuttua muihin lukiolaisiin ympäri Suomea. Tunnelma oli hyvin lämmin ja yhteisöllinen, ja samalla saimme mahdollisuuden jutella myös puhujien kanssa lisää heidän aloistaan.

Iltapäivällä oli vuorossa workshopit, jotka valittiin jo ilmoittautuessa. Esimerkiksi osa suunnitteli Finnairin lentoreittejä, toiset suunnittelivat sovelluksia ja osa koodasi. Me valitsimme 3D CAD -mallinnuksen, jossa 2D kappaleista rakennettiin tietokoneohjelman avulla 3D legoukko. Ohjelmaa käytetään yleensä uusien osien rakentamiseen ja mallintamiseen kuin myös lujuuslaskentojen tekemiseen ennen varsinaista konkreettista mallia. Aluksi rakentaminen ja ohjelmiston hallinta oli vaikeaa, mutta pian se jo luonnistui hyvin. Koska aikaa jäi, ehdimme vielä tehdä legoukoista värilliset mallit ja laittaa ne liikkumaan.
Viimeisenä vuorossa oli messut, joissa eri Aalto-yliopiston alat olivat esittäytymässä. Paikalla oli myös monien tekniikan alojen yritysten edustajia. Joillakin pisteillä pystyi itse kokeilemaan erilaisia asioita, kuten kokoamaan oman LED-tuikun ja kokeilemaan digitaalista kiipeilyseinää. Messut kruunasi päivällinen, joka käsitti pöydän, jolla oli 250 pitsaa. Valinnanvaraa siis riitti. Messuilla oli myös lavaohjelmaa, jonka jälkeen tapahtuma päättyi ja suunnistimme kohti lentoasemaa ja Oulua.
Tapahtuma antoi loistavan kuvan siitä, millaista yliopisto-opiskelu on. Tapahtumaan osallistuminen oli mielenkiintoista ja inspiroivaa. Se innosti pohtimaan omia jatko-opintoja ja antoi loistavia ohjeita tulevaisuutta varten. Tapahtuma oli siis osallistujille täysin ilmainen ja siitä suunnitellaan tehtävän jokavuotinen tapahtuma. Jos näin käy, suosittelemme ehdottomasti hakemaan mukaan! Tapahtuman sivuille tästä


-Johanna ja Iida 16A

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kun aikuiset eivät kykene auttamaan

Iin lukion oppilaat ja henkilökunta pääsivät tänäkin vuonna osallistumaan jo perinteeksi muodostuneeseen Iik!!-kauhuelokuvafestivaalin ennakkonäytökseen Iin Yöväentalolla. Tällä kertaa esityksessä oli Tomas Alfredsonin ohjaama, John Ajvide Lindqvistin romaaniin perustuva Ystävät hämärän jälkeen. Itse sain mahdollisuuden osallistua näytökseen sijaisen roolissa.

Elokuvan 12-vuotias Oskar on ihanteellinen kauhuelokuvan päähenkilöksi: koulukiusattu, avioeroperheestä tuleva ja syrjäänvetäytyvä lapsi, jota kiehtovat ajatukset murhasta ja väkivallasta. Hän pitää leikekirjaa paikallisten sanomalehtien murhauutisista ja kanavoi niihin fantasioitaan väkivaltaisesta kostosta kiusaajilleen. Aikuiset, äiti ja koulun opettajat, eivät saa häneen kontaktia. Mieluiten Oskar viettää aikaa omissa oloissaan, huoneeseensa sulkeutuneena tai kerrostalon piha-alueella vaellellen.

Eräänä iltana Oskar törmää ulkona uuteen tuttavuuteen: tummahiuksiseen, salaperäiseen Eliin, joka vaikuttaa olevan pakkaselle immuuni. Eli on Oskarin tavoin syrjäänvetäytyvä ja ulkopuolinen; hän kykenee jakamaan Oskarin kanssa sen elämän sisimmän, pimeän alueen, jonne aikusilla ei ole pääsyä. Näiden yhteisten ominaisuuksien myötä Oskar ja Eli alkavat kiinnittyä toisiinsa. Eli kiehtoo Oskaria tavattomasti, ja hän haluaisi aloittaa seurustelusuhteen tämän kanssa. Eli osoittautuu kuitenkin täysin saavuttamattomaksi. Hänessä on jotakin outoa, joka pitää hänet etäisyyden päässä Oskarista. Lopulta saavuttamattomuuden syy tulee ilmi: Eli on vampyyri ja tarvitsee hengissä pysyäkseen säännöllisesti ihmisen verta.

Elin verentarpeen tyydyttämiseksi tehdyt hyökkäykset ja murhat muodostavat elokuvan raa’emman, kauhuelokuvalle ominaisen puolen. Elokuvan alussa Håkan, vanha mies, jonka kanssa Eli asuu ja jonka suhde Eliin jää elokuvassa hieman epäselväksi, tappaa nuoren miehen lypsääkseen hänestä verta Elin ravinnoksi, mutta veren saaminen estyy kun murhapaikalle eksyy sivullisia ja Håkanin on paettava. Tämän vuoksi Elin on tyydytettävä verenjanonsa murhaamalla paikallinen mies. Myös Håkanin toinen yritys hankkia Elille ravintoa epäonnistuu. Hän joutuu sairaalaan kaadettuaan kasvoilleen syövyttävää happoa; sairaalassa Eli ilmestyy Håkanin ikkunaan, minkä jälkeen tämä uhrautuu luovuttamalla itsensä Elin ravinnoksi. Tämän jälkeen Eli hyökkää elokuvassa ihmisten kimppuun vielä muutaman kerran, joista yhteen liittyy itsepuolustus Elin asuntoon tunkeutunutta miestä vastaan ja toiseen kosto Oskarin kiusaajille.

Koulukiusaaminen nousee elokuvan keskeisimmäksi teemaksi. Vaikka Oskarin suhde Eliin ei aluksi etenekään ihan Oskarin toivomalla tavalla, Eliin tutusminen joka tapauksessa aloittaa Oskarin elämässä uuden vaiheen: Eli kehottaa Oskaria lyömään takaisin. Elin hahmossa myös jollain tavalla lihallistuvat Oskarin väkivaltafantasiat – toisin kuin Oskarin kohdalla, ajatus murhasta ei pelkästään kiehdo häntä, vaan hänen on pakko tappaa elääkseen, niin kuin hän Oskarille elokuvalla lopussa sanoo. Elin kautta Oskar näkee, mitä väkivalta todellisuudessa merkitsee. Merkille pantavaa on myös se, että Elin ravinnon hankkimiseksi tekemät hyökkäykset kohdistuvat asuinalueen aikuisiin – siis niihin, jotka eivät ole onnistuneet estämään kiusaamista. Tällä tavalla aikuiset saavat koston lasten kokemasta pahasta olosta.

Edellä mainituista seikoista johtuen elokuva olisi ollut mielestäni parempi, mikäli siinä olisi ollut viimeisen väkivaltakohtauksen tilalla toisenlainen, hienovaraisempi loppuratkaisu. Kauhugenrelle tyypillisesti elokuva kuitenkin päättyy ”mässäilykohtaukseen”, jossa myös Oskarin kiusaajille kostetaan varsin brutaalilla tavalla. Toisaalta tämä lopetus osaltaan korostaa elokuvan esille tuomaa  keskeistä tosiasiaa: sitä, että lasten ja nuorten maailmassa on paljon sellaista pahuutta ja pimeyttä, jota aikuiset eivät joko suostu tai kykene näkemään.

Arvion kirjoittaja Taneli Toppari toimi viikon ajan lehtori Arolan sijaisena.