Lämmin kesä
on takana ja sen yksi parhaista muistoista oli luokkakokous, jonka vietimme 25.5.13. Tapaamisen voimakkaat tunnelataukset alkavat
vähitellen tasoittua. Oli todella jännittävää tavata entisiä luokkatovereita 36
vuoden tauon jälkeen. Tuo lukioaika oli elämän kulta-aikaa. Aika on toki haalistanut
paljon muistoja tuolta ajalta, mutta tapaamisessa monet muistot palasivat.
Mieleen tulivat aamun ankeat herätykset, aamunavaukset, muistot hankalista
kokeista, kun paniikki iski, ja se hetki kun ylioppilastodistus oli viimein
kädessä. Silloin nuori mieli oli täynnä suuria unelmia ja haaveita. Tulevaisuus
ei meitä huolestuttanut, kunhan selviydyimme jotenkin luokalta toiselle.
Elämässä tärkeintä oli saada tavata parhaita ystäviä. Nyt vuosien jälkeen
ymmärrämme, mikä merkitys yhteisesti vietetyllä ajalla on. Silloin me saimme
toisiltamme hyväksyntää ja arvostusta, joka on kantanut läpi elämän. Vaikka
elämä tarjoaa meille iloisia ja murheellisia asioita, on kouluaika ja
erityisesti lukiossa vietetty aika kirkkaana helmenä muistoissamme.
Lukioajan hauskoja muistoja kerrottiin pihassa... |
ja tarina jatkui sisätiloissa. |
Tapaamiseen
oli päässyt saapumaan 13 vuonna 1974 lukionsa aloittanutta oppilasta.
Kokoonnuimme aluksi Huilinkiin ja starttasimme riemukkaalla halauskierroksella.
Marjatta Öörni oli kanssamme viettämässä tätä tärkeää päivää. Saimme
tilaisuuden käydä myös Iin Lukiolla kanslisti Inkeri Kaiposen opastuksella.
Koulu oli käynyt monet muutokset läpi, mutta jäljellä oli myös jotain entistä.
Eteisaula otti meidät vastaan samalla turvallisella tunnelmalla kuin 36 vuotta
sitten. Koulun kiviportaat olivat samat ja oma luokka löytyi ylimmästä
kerroksesta. Se ei vaikuttanut pienemmältä eikä suuremmalta kuin ennen, mutta
se oli SE luokka. Samassa luokassa me istuimme hiljaa kuunnellen Nevalaisen
Erkin tunnilla, pilkkusääntöjä opetellen Hoikkalan Ainon tunnilla ja englannin
pistokkaisiin vastaten Brusilan Pirkon tunnilla. Marjatta teki huikean
aikamatkan ja piti meille ruotsin opetusta aiheena partisiipin perfekti.
Luontevasti hän kirjoitti esimerkkejä taululle ja Haapaniemen Kimmo osasi jopa
vasta oikein esitettyyn kysymykseen. Jatkoimme päivän viettämistä Alarannan
Kodalla. Hupaisan muistelun lisäksi jokainen kertoi jotain elämästään. Kokon
Anna-Liisan runo sai mielet herkistymään ja Kimmo viihdytti yhteislaulun ja
tietokilpailun vetäjänä. Lohvansuun Hannun osaaminen tietokilpailussa oli omaa
luokkaansa ja hän päihitti muut kevyesti. Kimmo yllätti meidät vielä vanhalla
”aarrelaatikolla”, johon hän oli kerännyt luokkatovereiden kanssa
kirjoittamiaan kirjeitä; sen ajan tekstiviestejä. Ilta kului nopeasti ja täysikuu
tervehti kotienmenijöitä, kun erosimme haikein mielin kesäyössä. Lupasimme
toisillemme, että järjestämme luokkakokouksen uudelleen muutaman vuoden
kuluttua.
Iin Lukion 1. luokka vuonna 1974. |
Tapaamisen
toteutumisesta saamme kiittää erityisesti idean henkienpuhaltajia Tarja
Taskista, Anna-Liisa Kokkoa, Eija Annalaa ja Kimmo Haapaniemeä. Kiitän vielä
kaikkien puolesta lämminhenkistä ja aina kaikkia kannustavaa, ihanaa
luokanvalvojaamme Marjatta Öörniä! Kiitos myös Iin Lukion rehtori Tuomas
Kulhalle vierailuluvasta koululle ja Inkeri Kaiposelle ystävällisestä
esittelystä.
Penkkarit vuonna 1977. |
Teksti: Leila
Ukkola
Tässä vielä Anna-Liisan kirjoittama runo, jonka hän
esitti:
Pesän reunalla nuoret kotkat
valmiina nousemaan siivilleen.
Pelottomat katseet kohti tulevaisuutta.
Kyyristyminen ja
hyppy tyhjän päälle!
Siivet ojentuvat liitoon
kohti auringonnousua, myrskytuulia, tyyntä ja
elämänkokemuksia.
Tänään kotkanpoikaset ovat täysikasvuisia
- takana yksi elämänkaari-
valmiina muistelemaan mennyttä, lyhyttä aikaa.
Vuosi 1977 - 36 vuotta
kuin eilen - erosimme.
Nyt hiukan harmaantuneina, charmikkaina
tapaamme jälleen.
Nauretaan, lauletaan
vietetään hauska, mieleenpainuva iltapäivä ja ilta!
Sovitaan että,
tapaamme uudestaan.
- kahden vuoden kuluttuako
valmiina nousemaan siivilleen.
Pelottomat katseet kohti tulevaisuutta.
Kyyristyminen ja
hyppy tyhjän päälle!
Siivet ojentuvat liitoon
kohti auringonnousua, myrskytuulia, tyyntä ja
elämänkokemuksia.
Tänään kotkanpoikaset ovat täysikasvuisia
- takana yksi elämänkaari-
valmiina muistelemaan mennyttä, lyhyttä aikaa.
Vuosi 1977 - 36 vuotta
kuin eilen - erosimme.
Nyt hiukan harmaantuneina, charmikkaina
tapaamme jälleen.
Nauretaan, lauletaan
vietetään hauska, mieleenpainuva iltapäivä ja ilta!
Sovitaan että,
tapaamme uudestaan.
- kahden vuoden kuluttuako
Ihanaa, Leila, ihanaa!
VastaaPoistaSinä teit sen: kirjoitit jutun meidän nostalgisesta tapaamisestamme viime toukokuussa! Minusta on ollut tosi mukava lukea näitä Iin lukion blogeja ja sinun blogisi kautta nuoremmatkin sukupolvet saavat käsityksen 70-luvun lukiolaismuodista. :-)
Oikeastaan useat teistä ovat jääneet lähiseuduille koulun jälkeen, koska olen silloin tällöin nähnyt teitä täällä. Kun tulin Iihin syksyllä 1971 Kotkan kokeiluperuskoulusta, te olitte silloisen Iin yhteiskoulun kolmannella luokalla. Teitä oli kolme rinnakkaisluokkaa ja minä sain III A-luokan omaksi luokakseni. Mutta lukiossa teidät kaikki yhdistettiin yhdeksi luokaksi ja olin siis teidän kaikkien luokanvalvoja.
Aika hyvin teidät tunnistin Huilingissa, eikö niin? :-) Muistitte minua tosi kauniilla kukkakimpulla. Oli hyvä, että kävimme koulullakin ... siellä vasta ne kaikki muistot oikein heräsivätkin henkiin! Ja kuten Leilan kertomuksesta käy ilmi, meillä oli runsaasti jutunaiheita Alarannan Kodallakin. Kimmohan oli jo kouluaikana suuri seremoniamestari. :-) Anna-Liisan runon kuullessani kyyneleet alkoivat väkisinkin vieriä poskillani.
Sydämelliset kiitokset vielä teille kaikille mukana olleille tuosta iki-ihanasta toukokuisesta lauantai-illasta! Omasta kokemuksesta tiedän, että todellakin tarvitaan reippaita puuhanaisia ja -miehiä,jotta tällainen luokkakokous saadaan aikaan.
luokanvalvojanne Marjatta