Lakkiaisten juhlapuheet

Lukuvuosi päättyy aina juhliin. Juhlissa pidetään puheita. Nyt voit lukea Iin lukion rehtorin, Tuomas Kulhan Iin lukion lakkiaisissa 1.6.2019 pitämän puheen. Lisäksi lue erityisen huolellisesti tuoreen ylioppilaan Vili-Kalle Kyllösen loistava puhe.

Hyvä juhlaväki. Tänään on selvästi hyvä päivä. Suomen lippu liehuu salossa, kesäkuu alkaa ja saamme juhlia uusia ylioppilaita. Päivässä on paljon sankaruutta. Me ollaan sankareita kaikki, laulettiin Helsingin Kaisaniemessä maanantaina Suomen voitettua jääkiekon maailmanmestaruuden.  Kyllä Sankarit-laulu sopii teillekin. Jokainen ylioppilas on sankari. Jääkiekon maailmanmestaruudella ja ylioppilastutkinnon suorittamiselle on paljon yhteistä: molemmat vaativat uhrauksia, vaivaa ja aikaa, urheilutermein verta, hikeä ja kyyneleitä, joukkuepeliä unohtamatta.   Minun mittapuussani ylioppilastutkinto on tosin huomattavasti kovempi juttu kuin jääkiekon maailmanmestaruus. 

Lukuvuoden 2018–2019 aikana tapahtui poikkeuksellisen paljon. Opintomenestys on ollut hyvällä tasolla. Henkilöstössä tapahtui muutoksia. Anna-Elina vaihtui takaisin Elinaksi, Matti palasi Tiinan paikalle, Minna otti viestikapulan monitoimi-Villeltä. Uutena pelaajana lukion joukkueeseen liittyi Anu ja kesken lukuvuotta Samppakin saapui soittajaksi lukion orkesteriin.   

Tänäkin vuonna kansainvälinen toiminta oli poikkeuksellisen aktiivista. Meiltä kävi ryhmä Unkarissa. Keväällä tehtiin opintomatka Saksaan. Kielten opettajat järjestivät pariin otteeseen vaihto-opiskelijoiden vierailuja tuomaan kansainvälistä tuulahdusta arkiseen työskentelyyn. Yrittäjyysmessut järjestettiin jo 12 kertaa, tällä kertaa poliittisella teemalla. Projektit ovat vahva osoitus siitä, miten Iin lukiossa parannetaan opiskelijoiden työelämävalmiuksia. 

Iin lukio on paikkakunnan ainoa toisen asteen koulu ja siksi sen kehittäminen on paikkakunnan vetovoimaisuuden kannalta erittäin tärkeää. Olenkin ilolla seurannut viime aikojen valtakunnallista keskustelua, jossa koulutus nähdään investointina tulevaisuuteen eikä lyhytnäköisenä menoeränä.  Koulun taloudessa tasapainoillaan aina. Tavoitteena on tarjota kilpailukykyinen kurssitarjonta sekä hyvät olosuhteet oppimiselle. Toisaalta taloudenpidon tulee olla tarkkaa. Olemme onnistuneet hyvin molemmissa.  Koulumme on viihtyisä, opetusvälineet nykyaikaisia ja opettajat motivoituneita. Syksynä lukiossamme aloittaa ennätyksellisen suuri ryhmä. Tästä on kiittäminen laadukkaan perustyön lisäksi aktiivisesti toiminutta lukion imago- ja mediatiimiä. 

Nyt ylioppilaiksi valmistuva ryhmä on minulle erityisen rakas. Olettehan te ensimmäisiä uuden opetussuunnitelman mukaisesti valmistuvia ylioppilaita. Ylioppilaskirjoitukset olivat osaltanne täysin sähköiset.  Olemme kulkeneet yhdessä tämän matkan, oppineet toinen toisiltamme ja uudet haasteet odottavat.  

Tänään valmistuville ylioppilaille luonteenomainen piirre on usko omiin kykyihinne. Sitä te olette todella tarvinneet pitkän taipaleenne aikana. Kuten tiedätte, olen innokas urheilumies ja tykkään viljellä urheiluaiheisia vertauksia, myös opettaessani. Onpa joskus saattanut käydä niin, että näitä vertauksia kertoessa on varsinainen opetettava asiakin unohtunut. 

Vertaankin teitä urheilujoukkueeseen. Teillä on kasassa hyvä joukkue. Hyvä joukkue ei ole vielä erinomainen joukkue. Kuten Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on todennut: “Meidän pitäisi ihan kaikkien sisäistää se, että yhdessä tekemällä saadaan enemmän aikaan. Se kaikki mitä annat muille, tulee jossakin kohtaa takaisin”. Erinomainen joukkue on paljon enemmän kuin osiensa summa.  Teidän joukkueessanne ei ole mitään väliä sillä, kuka on se Mörkö, joka lyö sisään, sillä pystytte iloitsemaan myös toistenne onnistumisista. 

Aika on suhteellinen käsite. Kuinka aika kuluukaan niin nopeasti, kun sitä katsoo taaksepäin. Pitäessäni ensimmäistä kertaa puhetta ylioppilasjuhlissa tasan 18 vuotta aikaa, olin ”pöydän toisella puolella”. Sain kunnian pitää ylioppilaiden puheenvuoron.  Jo silloin korostin kaikessa toiminnassani omien näkemyksien merkitystä, vaikka ne eivät aina menisi yksiin niin sanotun vallitsevan mielipiteen kanssa. Uutena ylioppilaana olin täynnä nuoruuden uhmaa ja puheessani tämä näkyi siten, että kiitin kyllä kaikkia muita talonmiehestä naapuriin ylioppilaaksi valmistumisesta, mutta opettajia en kiittänyt. Puheeni jälkeen opiskelijakaverini kysyivät, jätinkö opettajat tarkoituksella kiittämättä, vai unohdinko vain. Kyllä minä tein sen ihan tarkoituksella. Lieko sitten karman kauhea kosto vai mikä, kun ajauduin opetusalalle. 

Minun aikani puhujanpöntössä alkaa olla täysi, mutta annettakoon lopuksi vielä yksi aikaan liittyvä elämänohje. Yksi suosikkikirjoistani on Erlend Loen Supernaiivi, joka kertoo itseään ja elämän tarkoitusta etsivästä nuoresta miehestä. Kirjan opetus voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: time is always now. Aika on aina nyt.  

Nauttikaa siitä, nauttikaa tästä hetkestä ja tästä ajasta, koska tämä on teidän aikanne. 

Arvoisat juhlavieraat, rehtori, opettajat, riemuylioppilaat, vanhemmat ja tietenkin me uudet ylioppineet. 

Vuosi sitten istuin tässä kyseisessä salissa kuunnellen varsin vaikuttavaa ylioppilaan puhetta. Todellisuudessa koko kyseisen puheen ajan mietin, olisiko tulevan vuoden urakasta ylipäätään mahdollista selvitä kunniakkaasti. Nyt urakka on ohi. Palkkamme on maksettu työsopimuksen mukaisesti ylioppilastutkinnon ja valkolakin muodossa.

Lukio-opintojen yleissivistävä koulutus pitää sisällään niin ratkaisemattomia viidennen asteen yhtälöitä kuin myös filosofian mitä eriskummallisempia teorioita. Käytännönläheisenä ihmisenä eri teorioiden ja laskukaavojen opettelu tuntui välillä hyvin puuduttavalta. Mietin, olisiko rakennusala ollut parempi ratkaisu? Siellä oppisi rakentamaan talon ja näkisi kättensä jäljen.

Viime vuonna kesken koeviikon ajatukset pyörivät tuttuun tapaan mielessäni. Päähäni palautui alakouluaikaisen opettajani esittämä vertaus: Oppiminenen on kuin taloa rakentaisi. Ensin täytyy rakentaa vahva perusta, jotta uutta tietoa voi rakentaa sen päälle. Olinko sittenkin ollut koko ajan keskellä rakennustyömaata?

Urakan alkajaisiksi jokainen talonrakentaja tarvitsee maata. Maata, johon on hyvä alkaa rakentamaan oman elämänsä tyyssijaa. Ilman Suomen kaltaista kotimaata unelmamme talon rakentamisesta olisivat voineet kaatua jo heti alkukättelyssä. Historian saatossa jokainen suomalainen on saanut olla kantamassa korttaan hyvinvointiyhteiskuntamme kekoon. Suomen jatkuvan kehityksen takana ovat olleet isovanhempiemme arvot. Niillä arvoilla ja niiden toteutumisen hyväksi tehdyllä kovalla työllä Suomeen on saatu rakennettua globaalilla tasolla kiistatonta kärkeä oleva koulutusjärjestelmä. Sen ansiosta meillä on ollut mahdollisuus saavuttaa nämä valkoiset lakkimme. Suomalaiset, juhlavieraat, te olette taanneet meille nuorille arvokkaan ja turvallisen tontin. Tontin, joka antoi meille mahdollisuuden tavoitella unelmiamme, kasvaa ja suuntautua elämissämme juuri sellaiselle tielle kuin itse halusimme. Me uudet ylioppilaat allekirjoitamme tilivelvollisuutemme teille ja lupaamme, että jatkamme arvoistanne työtä myös tulevaisuudessa.

Kun saavuimme tonteillemme, oli aika ryhtyä töihin. Kuten aiemmin todettu, taloa ei voi rakentaa ilman kunnollisia, lujia perustuksia. Kivijalkamme, perheemme ja läheisemme, pitää talomme pystyssä säässä kuin säässä. Suurimmalla osalla meistä lukio on ollut tähänastisen elämämme myrskyisintä aikaa. Kun puhumme lukiosta, emme puhu vain opiskelusta, vaan kaikesta, mitä olemme kohdanneet elämissämme viimeisen kolmen vuoden aikana.

Elämämme työmaa on ollut kiireinen. Kiirehtiessä vasara ei aina osu naulan kantaan, vaan välillä peukalo kokee kovia. Vaikka viimeisimmät vuodet ovat kasvattaneet meistä yhä kypsempiä ja itsenäisempiä, ovat läheistemme tuki, ymmärrys ja neuvot korvaamattomia voimavaroja. Vaikka jokin kohtaamamme hankaluus tuntuisi kaatavan koko aluillaan olevan talon, pysyy kivijalkamme aina uskollisesti tukevana paikoillaan.

Talon rakentaminen on pitkä ja monimutkainen prosessi ja siksi tarvitsemme rakennusmestarin. Sen opettajan, joka osaa antaa meille ne tärkeimmät ohjeet hetkinä, jolloin itsellämme menisi sormi suuhun. Rakentamisen opettelu aloitettiin perusteista alakoulussa, jossa vasara ja käsisaha tulivat tutuksi. Yläkoulussa haastavampien työkalujen, kuten porakoneen ja sirkkelin käyttö hirvitti aluksi, mutta halu oppia oli suurempi. Peruskoulussa saamamme opit ovat olleet äärimmäisen merkityksellisiä myöhempien opintojen kannalta. Lukion alkaessa moni varmasti epäili kykyjään selvitä yksin tulevasta kolmesta vuodesta. Nopeasti saimme kuitenkin huomata, ettemme todellakaan olleet yksin. Iin pienessä lukiossa opetuksen taso on äärimmäistä huippulaatua. Lehtoreistamme huokuu huikea ammattitaitoisuus. Heidän motivaationsa ja mielenkiintonsa siivittämänä opetus on vertaansa vailla. Iin lukion opettajista poikkeuksellisen tekee myös se, että heistä on välittynyt aitoa ymmärtämistä ja välittämistä meitä opiskelijoita kohtaan. Sateisimmankin maanantaiaamun voi pelastaa alkava oppitunti humanistiluokassa, johon lehtori Schultz saapuu banaaniterttu käsissään huikaten: ”Jäikö jollain aamupala välistä?” Arvon opettajat, inspiroiva työnne ja opettamanne tieto on tehnyt elämiimme lähtemättömän vaikutuksen. Olette antaneet meille lahjaksi tietoa ja taitoa, pääomaa, jota kukaan ei voi meiltä riistää.

Tässä meidän 36 uuden ylioppilaan ryhmässä on 36 eri tarinaa. 36 rakennusmiestä ja -naista. Tarinamme yhtenivät Iin tiivishenkisessä lukiossa. Erilaiset persoonat kohtasivat toisensa kukin omat tavoitteensa mielessään. Olivat ne tavoitteet sitten seitsemän ällää tai paras penkkariasu, tuli yhteinen taipaleemme luomaan välillemme poikkeuksellisen siteen. Tiivis yhteenkuuluvuuden tunne meidän oppilaiden välillä on kehittynyt yhdessä koettujen kokemuksien voimalla. Kun meidät asetettiin rinnakkain tasavertaisesti selviytymään lukion koitoksista, oli rivi vahvempi, kun pidimme toisistamme kiinni. Kun näkee kanssaoppijan antavan kaikkensa omien tavoitteidensa saavuttamiseksi, se motivoi myös itseä tavoittelemaan omia unelmiaan yhä rohkeammin.

Tänään on se päivä, jolloin saamme olla ylpeitä saavutuksistamme, mutta älkäämme kuitenkaan tyytykö tähän. Talomme on vielä kesken. Pystymme parempaan. Tulevaisuudessa meidän täytyy pystyä luomaan vastauksia, sekä kyetä olemaan osana ratkaisua. Maapallo tarvitsee tietoa ja taitoa. Valkoiset lakkimme ovat osoituksena siitä, että huippuosaamisen portit ovat meille nyt avoinna. Elämme maailmanhistorian kannalta kriittistä käännekohtaa. Pystymmekö me pysäyttämään ilmastonmuutoksen? Pystymmekö me hallitsemaan tekoälyn? Pystymmekö me selviämään Suomen huoltosuhteen muutoksesta? Me, jos jotkut, olemme valmiita tähän haasteeseen. Loppujen lopuksi niin elämässä, opiskelussa kuin myös rakentamisessa tie menestykseen löytyy, kun kulkee pilke silmäkulmassa ja hymy huulilla, sekä loputon tahto ja periksiantamattomuus sydämessä. Tulevaisuus odottaa, mutta arvon ylioppilaat – tänään voidaan hetki olla kuninkaita. Kiitos!

Shaking up Tech -tapahtuma 11. lokakuuta

Shaking up Tech -tapahtuman tarkoituksena on kannustaa tyttöjä opiskelemaan tekniikkaa ja luonnontieteitä. Jokaiseen Suomen lukioon lähetettiin kaksi kutsua pitkässä matematiikassa ja luonnontieteissä menestyneille naispuolisille opiskelijoille. 200 ensimmäiseksi tapahtumaan ilmoittautunutta lunasti itselleen pääsyn Shaking up Tech -tapahtumaan Aalto-yliopistoon Espoon Otaniemeen - ja me pääsimme mukaan.

Päivä käynnistyi hyvin, hyvin aikaisella herätyksellä. Jo seitsemältä istuimme lentokoneessa hyvin väsyneinä, mutta hyvin innokkaana. Kymmeneen mennessä olimme jo Espoon Otaniemessä Aalto-yliopistolla. Astuessamme sisään yliopistorakennukseen saimme nimilaput kaulaan ja survival kitit, jotka sisälsivät mm. välipalaa, juomapullot ja muistiinpanovälineet.

Ensimmäisenä ohjelmavuorossa oli puheita. Aluksi emme olleet kovinkaan innoissamme asiasta, mutta yllätyimme itsekin siitä, kuinka puheet olivat oikeasti hyvin mielenkiintoisia ja inspiroivia. Eräs puhujista oli Linda Liukas, joka vasta nimettiin Euroopan top 50 naisteknologiavaikuttajien joukkoon. Hän kertoi koodauksesta ja painotti puheessaan sitä, kuinka koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa koodaamista. Myöskin muut puhujat olivat hänen kanssaan samalla linjalla ja kannustivat opiskelemaan tekniikkaa, sillä tekniikalla ja sen tietotaidolla on yhä suurempi merkitys nykymaailmassa. Erityisesti mieleen jäi, kuinka Aalto-yliopistolla tilastotiedettä opettava professori Pauliina Ilmonen kertoi, kuinka hänen opiskelijoitaan tullaan hakemaan töihin kesken opintojen. Alalla siis riittää paljon töitä ja tekijöistä on pulaa. Paikalla oli myös opiskelijapaneeli, joka vastasi hyvin kysymyksiin yliopistoelämästä.

Puhujien jälkeen ohjelmanumerossa oli ruokailu, joka ylitti suurimmatkin odotukset. Ruoka oli erittäin hyvää ja ruokailun aikana saimme tutustuttua muihin lukiolaisiin ympäri Suomea. Tunnelma oli hyvin lämmin ja yhteisöllinen, ja samalla saimme mahdollisuuden jutella myös puhujien kanssa lisää heidän aloistaan.

Iltapäivällä oli vuorossa workshopit, jotka valittiin jo ilmoittautuessa. Esimerkiksi osa suunnitteli Finnairin lentoreittejä, toiset suunnittelivat sovelluksia ja osa koodasi. Me valitsimme 3D CAD -mallinnuksen, jossa 2D kappaleista rakennettiin tietokoneohjelman avulla 3D legoukko. Ohjelmaa käytetään yleensä uusien osien rakentamiseen ja mallintamiseen kuin myös lujuuslaskentojen tekemiseen ennen varsinaista konkreettista mallia. Aluksi rakentaminen ja ohjelmiston hallinta oli vaikeaa, mutta pian se jo luonnistui hyvin. Koska aikaa jäi, ehdimme vielä tehdä legoukoista värilliset mallit ja laittaa ne liikkumaan.

Viimeisenä vuorossa oli messut, joissa eri Aalto-yliopiston alat olivat esittäytymässä. Paikalla oli myös monien tekniikan alojen yritysten edustajia. Joillakin pisteillä pystyi itse kokeilemaan erilaisia asioita, kuten kokoamaan oman LED-tuikun ja kokeilemaan digitaalista kiipeilyseinää. Messut kruunasi päivällinen, joka käsitti pöydän, jolla oli 250 pitsaa. Valinnanvaraa siis riitti. Messuilla oli myös lavaohjelmaa, jonka jälkeen tapahtuma päättyi ja suunnistimme kohti lentoasemaa ja Oulua.

Tapahtuma antoi loistavan kuvan siitä, millaista yliopisto-opiskelu on. Tapahtumaan osallistuminen oli mielenkiintoista ja inspiroivaa. Se innosti pohtimaan omia jatko-opintoja ja antoi loistavia ohjeita tulevaisuutta varten. Tapahtuma oli siis osallistujille täysin ilmainen ja siitä suunnitellaan tehtävän jokavuotinen tapahtuma. Jos näin käy, suosittelemme ehdottomasti hakemaan mukaan! Tapahtuman sivuille tästä

-Johanna ja Iida 16A

Kun aikuiset eivät kykene auttamaan

Iin lukion oppilaat ja henkilökunta pääsivät tänäkin vuonna osallistumaan jo perinteeksi muodostuneeseen Iik!!-kauhuelokuvafestivaalin ennakkonäytökseen Iin Yöväentalolla. Tällä kertaa esityksessä oli Tomas Alfredsonin ohjaama, John Ajvide Lindqvistin romaaniin perustuva Ystävät hämärän jälkeen. Itse sain mahdollisuuden osallistua näytökseen sijaisen roolissa.

Elokuvan 12-vuotias Oskar on ihanteellinen kauhuelokuvan päähenkilöksi: koulukiusattu, avioeroperheestä tuleva ja syrjäänvetäytyvä lapsi, jota kiehtovat ajatukset murhasta ja väkivallasta. Hän pitää leikekirjaa paikallisten sanomalehtien murhauutisista ja kanavoi niihin fantasioitaan väkivaltaisesta kostosta kiusaajilleen. Aikuiset, äiti ja koulun opettajat, eivät saa häneen kontaktia. Mieluiten Oskar viettää aikaa omissa oloissaan, huoneeseensa sulkeutuneena tai kerrostalon piha-alueella vaellellen.

Eräänä iltana Oskar törmää ulkona uuteen tuttavuuteen: tummahiuksiseen, salaperäiseen Eliin, joka vaikuttaa olevan pakkaselle immuuni. Eli on Oskarin tavoin syrjäänvetäytyvä ja ulkopuolinen; hän kykenee jakamaan Oskarin kanssa sen elämän sisimmän, pimeän alueen, jonne aikusilla ei ole pääsyä. Näiden yhteisten ominaisuuksien myötä Oskar ja Eli alkavat kiinnittyä toisiinsa. Eli kiehtoo Oskaria tavattomasti, ja hän haluaisi aloittaa seurustelusuhteen tämän kanssa. Eli osoittautuu kuitenkin täysin saavuttamattomaksi. Hänessä on jotakin outoa, joka pitää hänet etäisyyden päässä Oskarista. Lopulta saavuttamattomuuden syy tulee ilmi: Eli on vampyyri ja tarvitsee hengissä pysyäkseen säännöllisesti ihmisen verta.

Elin verentarpeen tyydyttämiseksi tehdyt hyökkäykset ja murhat muodostavat elokuvan raa’emman, kauhuelokuvalle ominaisen puolen. Elokuvan alussa Håkan, vanha mies, jonka kanssa Eli asuu ja jonka suhde Eliin jää elokuvassa hieman epäselväksi, tappaa nuoren miehen lypsääkseen hänestä verta Elin ravinnoksi, mutta veren saaminen estyy kun murhapaikalle eksyy sivullisia ja Håkanin on paettava. Tämän vuoksi Elin on tyydytettävä verenjanonsa murhaamalla paikallinen mies. Myös Håkanin toinen yritys hankkia Elille ravintoa epäonnistuu. Hän joutuu sairaalaan kaadettuaan kasvoilleen syövyttävää happoa; sairaalassa Eli ilmestyy Håkanin ikkunaan, minkä jälkeen tämä uhrautuu luovuttamalla itsensä Elin ravinnoksi. Tämän jälkeen Eli hyökkää elokuvassa ihmisten kimppuun vielä muutaman kerran, joista yhteen liittyy itsepuolustus Elin asuntoon tunkeutunutta miestä vastaan ja toiseen kosto Oskarin kiusaajille.

Koulukiusaaminen nousee elokuvan keskeisimmäksi teemaksi. Vaikka Oskarin suhde Eliin ei aluksi etenekään ihan Oskarin toivomalla tavalla, Eliin tutusminen joka tapauksessa aloittaa Oskarin elämässä uuden vaiheen: Eli kehottaa Oskaria lyömään takaisin. Elin hahmossa myös jollain tavalla lihallistuvat Oskarin väkivaltafantasiat – toisin kuin Oskarin kohdalla, ajatus murhasta ei pelkästään kiehdo häntä, vaan hänen on pakko tappaa elääkseen, niin kuin hän Oskarille elokuvalla lopussa sanoo. Elin kautta Oskar näkee, mitä väkivalta todellisuudessa merkitsee. Merkille pantavaa on myös se, että Elin ravinnon hankkimiseksi tekemät hyökkäykset kohdistuvat asuinalueen aikuisiin – siis niihin, jotka eivät ole onnistuneet estämään kiusaamista. Tällä tavalla aikuiset saavat koston lasten kokemasta pahasta olosta.

Edellä mainituista seikoista johtuen elokuva olisi ollut mielestäni parempi, mikäli siinä olisi ollut viimeisen väkivaltakohtauksen tilalla toisenlainen, hienovaraisempi loppuratkaisu. Kauhugenrelle tyypillisesti elokuva kuitenkin päättyy ”mässäilykohtaukseen”, jossa myös Oskarin kiusaajille kostetaan varsin brutaalilla tavalla. Toisaalta tämä lopetus osaltaan korostaa elokuvan esille tuomaa  keskeistä tosiasiaa: sitä, että lasten ja nuorten maailmassa on paljon sellaista pahuutta ja pimeyttä, jota aikuiset eivät joko suostu tai kykene näkemään.

Arvion kirjoittaja Taneli Toppari toimi viikon ajan lehtori Arolan sijaisena.

Lakkiaisten juhlapuheet

Lukuvuosi päättyy aina juhliin. Juhlissa pidetään puheita. Nyt voit lukea Iin lukion rehtorin, Tuomas Kulhan Iin lukion lakkiaisissa 2.6.2018 pitämän puheen. Lisäksi lue erityisen huolellisesti tuoreen ylioppilaan Anna-Maria Pauanteen loistava puhe.

Hyvä juhlaväki! Takanamme on erinomainen lukuvuosi. Tai no, takanamme on lukuvuosi.

Lukuvuoden 2017–2018 aikana tapahtui poikkeuksellisen paljon. Opintomenestys on ollut edelleenkin hyvällä tasolla. Henkilöstössä tapahtui muutoksia aiempia vuosia vähemmän, mutta vaihtuvuuttakin oli. Ville muun muassa ehti lukuvuoden aikana opettaa niin opoa, luonnontieteitä kuin ruotsiakin. Vähäinen vaihtuvuus henkilöstössä näkyi seesteisenä lukuvuotena, jolloin keskityttiin perusasioihin ja hoidettiin ne hyvin.

Koulun taloudessa tasapainoillaan aina. Tavoitteena on tietysti tarjota kilpailukykyinen tarjonta ja hyvät ja turvalliset olosuhteet oppimiselle. Toisaalta taloudenpidon tulee olla tarkkaa. Mielestäni olemme onnistuneet hyvin kummassakin suhteessa. Koulumme on viihtyisä, opetusvälineet ovat nykyaikaiset ja samaan aikaan talous on onnistuttu pitämään tiukkana.

Lukioiden opetussuunnitelma ja tuntijako muuttuivat elokuussa 2016. Sähköistyvät ylioppilaskirjoitukset ovat nyt sääntö eikä poikkeus. Tänä vuonna kansainvälinen toiminta oli poikkeuksellisen aktiivista. Meillä kävi ryhmä Unkarista. Lisäksi keväällä tehtiin opintomatka Saksaan. Erasmus+ hankkeen tiimoilta vierailtiin niin ikään Saksassa. Yrittäjyysmessut järjestettiin perinteiseen tapaan. Projektit ovat vahva osoitus siitä, miten Iin lukiossa parannetaan opiskelijoiden työelämävalmiuksia.

Iin lukio on paikkakunnan ainoa toisen asteen koulu ja siksi sen kehittäminen ja ylläpitäminen on paikkakunnan vetovoimaisuuden kannalta erittäin tärkeää. Elämme taloudellisesti vaikeita aikoja ja joskus tuntuu siltä, kuin koulutuksesta leikkaaminen olisi ”muotia”. Iissä on kuitenkin selkeästi ymmärretty koulutuksen arvo. Sen osoittaa sekin, että ennakkotietojen mukaan Iin lukiossa aloittaa syksyllä ennätyksellisen iso ikäluokka, Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden, mutta itse uskon vahvasti lukiokoulutuksen tulevaisuuteen Iissä. Iin lukion toiminta-ajatus Vankalta perinteiseltä pohjalta luottavaisena tulevaisuuteen on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Suomesta ja maailmalta kuuluvat uutiset nostavat entisestään yleissivistyksen, historian tuntemisen ja suvaitsevaisuuden oppimisen merkitystä

Päättäjäispäivä on aina yhtä hieno ja jännittävä meille lukion väelle. Uusi ikäluokka on saanut valmiiksi ylioppilastutkinnon. Me kaikki saamme nyt juhlia näiden nuorten kanssa heidän saavutustaan.

Lukion aikana te olette varttuneet aikuisiksi. Olen varma, että te olette oppineet jotakin tärkeää elämästä.  Olette oppineet huolehtimaan omista asioistanne. Olette löytäneet omia vahvuuksianne ja sillä tavalla terve luottamus omiin kykyihin on kasvanut. Samalla, kun arvostaa itseään terveesti, osaa myös antaa arvon toisille. Jälkikäteen katsottuna teistä taatusti tuntuu siltä, että lukioaika meni valtavan nopeasti.

Tänään ylioppilaiksi valmistuva joukkio on monessa mielessä ainutlaatuinen. Teidän lukiotaipaleenne on pitänyt sisällään monia muutoksia. Olette viimeinen vanhan opetussuunnitelman mukaan opiskellut ryhmä. Olette viimeinen 1900-luvulla syntynyt abiturienttijoukkio. Toisaalta olette ensimmäisiä koko lukion uusissa tiloissa käyneitä. Teidän aikananne myös ylioppilaskirjoitukset muuttuivat pääosin sähköisiksi. Olette joutuneet kestämään muutoksia, epävarmuutta ja yleensä vaihtuvia tilanteita opintienne varrella. Tämä on näkynyt muun muassa siinä, että teitä on lukioaikana saattanut opettaa jopa 30 eri opettajaa! Luku voi tuntua isolta, mutta se osaltaan kertoo niistä muutoksista joita lukion aikana olette saaneet kokea.

Aika on suhteellinen käsite. Kun ensimmäisen kerran pidin puhetta ylioppilasjuhlissa, siitä on tänään muuten päivälleen 17 vuotta aikaa, olin ”pöydän toisella puolella”. Sain siis kunnian pitää ylioppilaiden puheenvuoron. Miten nopeasti aika onkaan mennyt! Jo silloin korostin kaikessa toiminnassani omien näkemyksien merkitystä, vaikka ne eivät aina menisi yksiin niin sanotun vallitsevan mielipiteen kanssa. Uutena ylioppilaana olin täynnä nuoruuden uhmaa ja iloa ja puheessani tämä näkyi siten, että kiitin kyllä kaikkia muita talonmiehestä naapuriin ylioppilaaksi valmistumisesta, mutta opettajia en kiittänyt. Puheeni jälkeen, luonnollisesti, opiskelijakaverini kysyivät, jätinkö opettajat tarkoituksella kiittämättä, vai unohdinko vain. Kyllä minä tein sen ihan tarkoituksella. Liekö sitten karman kauhea kosto vai mikä, kun ajauduin opetusalalle.

Teidän osaltamme kolmen vuoden projekti päättyy tänään. Lähdette kukin kohti uusia haasteita. Varmasti mielessä on paljon kysymyksiä ja epävarmuuttakin siitä, mitä huominen tuo tullessaan. Tämä huoli tulevasta ja epävarmuus saattaa kalvaa myös teidän vanhempianne. Minä olen kuitenkin varma siitä, että te kyllä pärjäätte. Minulla on teille vain yksi pyyntö: hymyillään kun tavataan. 

Hyvä juhlaväki, arvoisa rehtorimme, opettajakuntamme ja erityisesti uudet ylioppilaat,

kolme uskomattoman nopeasti kulunutta työntäyteistä lukiovuotta ovat nyt takanamme. Tiedän, että moni meistä haluaisi suunnata katseensa jo eteenpäin tuleviin haasteisiin, mutta ottakaamme silti hetki muistellaksemme yhteistä taivaltamme.

Aloittaessani lukiota edessä oleva urakka vaikutti suurelta, mutta nyt, katsoessani taaksepäin, ihmettelen, miten nopeasti vuodet kuluivatkaan. Oletin kolme vuotta sitten lukion olevan vain ponnahduslauta jatko-opintoihin, mutta se päätyikin olemaan merkityksellinen osa elämääni. Sain lukiolta paljon enemmän kuin olin koskaan odottanut. Arjen aherruksen keskeltä löysin itselleni uusia ystäviä ja opin paljon uutta myös itsestäni. Opin rohkeutta ja yhteistyötaitoja ja sain itsevarmuutta. Vaikka opiskeltavia asioita oli paljon, ei lukion suurin tehtävä kuitenkaan ole täyttää meitä yksittäisellä nippelitiedolla, vaan opettaa meille kriittistä ajattelua, opettaa meitä luottamaan itseemme ja opettaa meitä suhtautumaan avoimesti haasteisiin. Kasvattaa meitä ihmisinä.

Minulle lukion mieleenpainuvimmat hetket olivat tietysti wanhojen tanssit kauniine pukuineen ja ahkerasti harjoiteltuine tansseineen sekä penkkarit juhlahumuineen. Olin mukana myös kansainvälisissä projekteissa. Sain Erasmus+ hankkeen myötä matkustaa Skotlantiin ja osa meistä kävi saman hankkeen myötä Ranskassa. Osallistuin myös kansainvälisyyskurssille ja järjestimme viime keväänä matkan Unkariin. Ei lukio tietenkään pelkää juhlaa ollut, vaan mukaan mahtui paljon ankaraa opiskelua. Muistan unettomat yöt ennen psykologian koetta, stressin uhkaavasti lähestyvistä esseiden palautuspäivämääristä ja kaikki ne viikot jotka kuluivat opetellen matematiikan kaavoja kirjoituksiin. Muistan sen helpotuksen tunteen, kun sai viimeisistä kirjoituksista lähtiessään sulkea oven perässään. Onneksi emme olleet yksin tämän kaiken työn keskellä. Kiitos opettajille ja muulle henkilökunnalle, jotka antoivat meille mahdollisuuden keskittyä opiskeluun ja ohjasivat meitä. Pienen lukion valtti on mielestäni siinä, että se loi turvallisen, kannustavan ilmapiirin, kun kaikki tunsivat toisensa ja opettajilla oli aikaa antaa yksilöllistä ohjausta. He olivat aina paikalla motivoimassa meitä ja kannustamassa jatkamaan, kun into meinasi hiipua.

Olemme viimeinen luokka, joka on opiskellut vanhan opetussuunnitelman mukaan. Koimme kuitenkin jo paljon niitä uudistuksia, jotka tulevat muuttamaan lukiota. Saimme esimerkiksi kokea ylioppilaskirjoitusten sähköistymisen, mikä toi omat haasteensa opiskeluun, kun kukaan ei tuntunut tietävän, mitä on edessä. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja voimme ylpeänä painaa valkolakit päähämme.

Nyt on juhlan aika ja saamme hetkeksi keskittyä nauttimaan tästä päivästä ja upeasta saavutuksestamme. Kohta meidän tulee jo siirtyä eteenpäin. Osa meistä on jo aloittanut pääsykoeurakan, osalla se on vielä edessä. Tulevaisuus siintää kutsuvana edessämme ja kaikki mahdollisuudet ovat avoinna. Onhan jokainen meistä saanut lukiosta hyvät eväät elämään.

Edesmennyttä presidenttiämme Mauno Koivistoa lainaten: Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.

Herzlich willkommen in Berlin

Maanantai 14.5

Vihdoin koitti se kauan odotettu palkkio uurastuksestamme messujen parissa. Saavuimme jo aamukuudelta lentokentälle ja noin tunnin päästä matkamme alkoi. Berliinin lentokentälle laskeuduttuamme ostimme infosta jokaiselle Berlin Welcome-cardin, jolla saimme liikkua kaikissa julkisissa kulkuvälineissä koko matkan. Majoituimme iltapäivän puolella hotelliimme ja luvassa oli omaa kaupungilla kuljeskelua. Ilta päättyi yhteiseen ateriaan hienossa ravintolassa.

Brandenburgin portti

Tiistai 15.5

Egyptian Museum Berlin

Virkistävien yöunien jälkeen söimme hotellin tarjoaman monipuolisen ja herkullisen aamupalan. Suuntasimme metrolle ja siirryimme sillä kätevästi Potsdamer platzille, josta kävelimme Brandenburgin portille. Tämän jälkeen kävelimme katsomaan Holokaustin uhreille osoitettua muistomerkkiä. Yhteinen kiertely päättyi kahteen vaihtoehtoiseen kohteeseen, joista sai itse valita toisen johon mennä. Vaihtoehdot olivat Egyptian Museum Berlin ja Berliner Dom. Berliner Dom eli Berliinin tuomiokirkko on rakennettu vuosina 1895–1905. Luterilainen kirkkorakennus sijaitsee Saksan pääkaupungissa Berliinissä Spreeinsel-saarella. Nykyisen 116 metriä korkean tuomiokirkon rakennutti Saksan                                                keisari Vilhelm II. Suurin osa meistä kävi tutustumassa Berliner Domiin,                                              joka oli erittäin mieleenpainuva upeista koristeluistaan ja valtavasta                                                      koostaan.

Berliner Dom

Keskiviikko 16.5

Siegesseule

Lähdimme aamulla kiertämään suuren English Gartenin viertä ja matkalla näimme muun muassa Siegesseulen ja lopuksi näimme monumentin, joka oli omistettu Otto von Bissmarkille. Seuraavaksi matkasimme julkisella Madame Tussaudsin vahakabinettiin. Kabinetin perustaja Madame Tussauds oli syntymänimeltää Marie Grosholtz (1761-1850). Hän tutustui vahamallien tekoon työskennellessään Strasbourgissa lääkärin taloudenhoitajana. Vahanukkeja siellä on muun muassa Einsteinistä, Hitleristä ja Jennifer Lopezista.
Vahakabinetin mukaan Hitler edustaa merkittävää - joskin karmeaa - käännekohtaa nyky-Euroopalle eikä häntä siksi voida syrjäyttää näyttelystä. Hitler sijaitsee muista poikkeavasti lasin takana, eikä nukesta saa ottaa kuvia. Tämän avulla varmistetaan, etteivät vierailijat pääse ottamaan kuvia nuken kanssa, mitä on pelätty uusnatsien tekevän. Saksan laki kieltää natsisymbolit ja Hitleriä ihannoivan taiteen, josta johtuen Hitler pyrittiin kuvaamaan sellaisena kuin hän oli elämänsä viimeisinä päivinä. Ei turhan voitokkaana.

Muita nukkeja saa koskettaa ja niiden kanssa saa ottaa kuvia. Kapinetti on täynnä julkimoita laidasta laitaan. Lopuksi päädyimme vielä Checkpoint Charlielle.

Otto von Bissmarkin monumentti

Berliinin muuri (Berliner Mauer) oli muuri, joka erotti Itä-Berliinin ja sitä ympäröineen Itä-Saksan valtion Länsi-Berliinistä 1961–1989. Sen tarkoituksena oli estää itäberliiniläisten ja itäsaksalaisten pääsy länteen.
Toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneet jakoivat Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen. Myös pääkaupunki Berliini jaettiin samalla tavalla Neuvostoliiton, Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan vyöhykkeisiin, vaikka se sijaitsikin keskellä Neuvostoliiton vyöhykettä. Neuvostoliitto hallitsi kaupungin itäosaa, kolme länsivaltaa sen länsiosaa.
Kun Neuvostoliitto poliittisen kiistan vuoksi saartoi Berliinin länsivyöhykkeet kesäkuussa 1948, kaikki elintarvikkeet oli kuljetettava kaupunkiin lentoteitse ilmasiltaa pitkin toukokuuhun 1949 saakka. Tämän jälkeen Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan Saksan-vyöhykkeistä muodostui Saksan liittotasavalta (Länsi-Saksa) ja Neuvostoliiton vyöhykkeestä Saksan demokraattinen tasavalta. Länsi-Berliinistä tuli tällöin käytännössä osa läntistä Saksaa Itä-Saksan alueen sisällä. Kun Saksan sisäraja suljettiin vuonna 1952, jäi Berliini ainoaksi paikaksi, jossa raja oli yhä avoin. Miljoonat itäberliiniläiset ja -saksalaiset pakenivat sen kautta länteen, joukossaan paljon korkeasti koulutettuja ja työikäisiä kansalaisia. Berliinin muuri rakennettiin tämän joukkopaon estämiseksi. Muuri purettiin 9. marraskuuta 1989.
Päivän lopuksi kiertelimme omatoimisesti Berliiniä muun muassa Alexanderplatzin kaupoilla.

Torstai 16.5

Viimeisenä päivänä kävimme Berliinen eläintarhassa.
Zoologischer Garten Berlin on yksi maailman suurimmista eläintarhoista ja eläinlajien määrällä mitattuna suurin. Se sijaitsee läntisen Berliinin keskustassa Tiergartenin puiston laidalla lähellä samannimistä rautatieasemaa. Yhdessä akvaarionsa kanssa se on yksi Berliinin nähtävyyksistä. Eläintarha aukesi ensimmäisen kerran 1. elokuuta 1844 ollen näin Saksan vanhin eläintarha.
Nykyään eläintarhassa on arviolta 14 000 eri eläintä ja 1 500 eläinlajia 35 hehtaarin suuruisella alueella.
Omatoimisten ruokailujen ja viimehetken shoppailuiden jälkeen reissumme läheni loppuaan suunnatessamme lentokentälle kohti Suomea.

 - Jutta Eriksson ja Henna Jakkila

Hungarians visit to Ii, February 2018

Last winter our school hosted visitors from our long term partner school Baktay Erwin Gimnazium from Hungary. Our guests were welcomed by our students and host families on  Friday 9th of February.

Here are some writings from our students and teachers what happened during their seven day visit.

Saturday Feb 10th

At noon we went to Salla’s place. To Salla's place there came something like 7 of the hungarians. We showed Hungarians some Finnish winter things like skiing, ice fishing,  down hill sliding, snowmobile driving etc. We also ate sausages that were made in campfire. A little bit later we moved inside. Inside we ate more and chatted. After an hour we decided to go to Oulu.

In Oulu we introduced Hungarians to Oulu's sights. Our route started from mall Valkea. After shopping a while we moved to local marketplace. We introduced Hungarians to the “Toripolliisi” which is a statue. After that we showed them some other local statues, library and theatre. After the tour we went to another Salla's house. We had bought some good delicasies and soda to her place. In Salla’s place we had a good time chatting and doing magic tricks. After being there a while we decided to go back home. When we were at home, we went to sleep.

- Kimi and Eetu

Sunday Feb 11th

On sunday Taneli, his family  and the student who they were hosting went to the swamp that was about 10 kilometres from their house.

We woke up at around 8am and started preparing breakfast and at around 9am Anita (who is the student we were hosting) woke up and joined us for breakfast. After that awesome breakfast we started preparing our trip to that swamp that was mentioned earlier. We ended up leaving the house at 11am.

At the swamp me and Anita tried snowshoes. It was the first time for both of us and we ended up having a lots of fun and we walked about 2km around the swamp. After the snowshoeing my mother made a campfire and started to grill some sausages and drink coffee.

After the fun swamp adventure we went back home and made some fishsoup and ate it. Then we took a little break from everything and watched some netflix and played Game of Thrones monopoly.

On the evening we went to raasakka and tried sledding with my mother, sister, my friend Sara and with the hungarian student Anita. Everyone loved sledding and we had a lots of fun until i bumped in to a car and almost broke my ankle. Then everyone decided it was the best thing to go home and to go to sleep.

Pictures were taken by Taneli and Anita

-  Taneli

Tuesday Feb 13th

On Tuesday our Hungarian guests visited Valtari Lower Secondary School. The day started with language showers for the 7th graders. Marjo Frondelius, the foreign language co-ordinator in Ii municipality attended the classes, too. Our fellow Finno-Ugrics had planned an action-packed morning for the students with various activities ranging from songs and power point presentations to quizzes and games. The most attentive students were awarded some Hungarian sweets for their participation.


After breaking the ice with a round of introductions, Tuesday’s second lesson was a delightful joint effort of Finnish and Hungarian students’ ukulele-rendered music originally recorded by the pop/country sensation that is Taylor Swift. What was remaining of the initial awkwardness, we shook off with the help of our music teacher Merja Liehu.  The lesson ended in a wonderful performance of a traditional Hungarian folk song entitled ’tavaszi szél vizet áraszt’. Before having lunch, we rushed for one more language workshop with the 9th graders.

- Tuomo

Wednesday Feb 14th

On Wednesday we went to Lapland. The bus left from Ii at 7:30 am and we drove to Rovaniemi. First we visited in Pilke. We learnt many new things about forests and how we can use trees in many different ways. For example we played some games, sang karaoke and haunted elk in simulator.

Then we went to the Arktikum to eat lunch. After lunch we had about 45 minutes to look around the museum part of Arktikum. For examble there weas information about how people have lived in Finland. There were also stuffed animals, tools and many different things too.

Then we headed to Santa Claus holiday village. We had one and half hour time to look around. Hungarian exchange students went to take pictures with Santa. There were also opportunity to get a ride with reindeer and change to see huskies with a payment. Hungarian students bought souveniers from gift shop. Before we left we took a group picture in front of Santa Claus’ main post office.

Last we visited Kemi’s Snowcastle. There were hotel rooms with different themes. They were amazing. Every year there is a church in the Snowcastle in case someone wants to get married there. In the yard of the castle there were sliding hill. It was really fun.

I’m sure that we all had really fun day with good company.

- Anni Alamäki and Diana Nikkinen

Thursday Feb 15th

On the last day of their stay, our guests got to take part in Penkkarit, sort of a carneval day. The day was special because our oldest students left school to prepare themselves to the matriculation exams. They celebrated the day by wearing costumes and they held a special event for all the teachers and students. Hungarians also watched rehearsals of the traditional Wanhojen tanssit, a dance, where the new old students celebrate becoming the oldest students in school. At the evening we had a farewell dinner. Our visitors left early on Friday morning.

Thank you to you all who took part in this wonderful week!

- Jukka