KOLME SISARTA HERÄSIVÄT RUUSUSEN UNESTA!

Lukion toisen vuoden opiskelijoilla oli mainio tilaisuus päästä katsomaan oikein pääkaupungista saapunutta teatteria, kun Iin kirjaston ja lukion yhteisprojekti ”Klassikot heräävät ruususen unesta” rahoitti koko porukan Oulun kaupunginteatteriin katsomaan KOM-teatterin esitystä Anton Tšehovin näytelmästä Kolme sisarta. Ja kaiken kukkuraksi me saimme tavata ennen näytöksen alkua näyttelijöistä Vilma Melasniemen ja Leo Honkosen sekä esityksen ohjaajan Lauri Maijalan.

 Ryhmämme odottelee näyttelijätapaamisen alkua
Oulun kaupunginteatterin "vinttikamarissa"

Kyselimme näyttelijöiltä mm. sitä, miksi juuri Tšehov on kiinnostava klassikko, onhan meidän projektimme aihe juuri kirjallisuuden klassikot. Leo Honkonen kertoi, että Tšehovin henkilöt ovat niin monisyisiä ja syvällisiä, että heissä riittää esitettävää ja tulkittavaa aina uusille ja uusille sukupolville. Kolmessa sisaressa on hänen mielestään paljon elämänfilosofiaa ja pohdittavaa nykyihmiselle – nuorellekin. Vilma Melasniemi kertoi mielenkiintoisesti näyttelijän työstä ja siitä, miten näyttelijä eläytyy rooliinsa. Esimerkiksi Tšehovin näytelmissä on paljon tekstiä eikä vuorosanojen muistaminen onnistu helposti ilman samanaikaista eläytymistä ja toimintaa.

 Kolmen sisaren ohjaaja Lauri Maijala kertoi meille
ohjaajan työstä ja näytelmän tematiikasta.

Ohjaaja Lauri Maijala saapui tapaamiseemme hiukan myöhässä, mutta hän valloitti meidät heti ylitsepursuavalla energiallaan ja puhetulvallaan. Selvästi hän oli innoissaan omasta työstään ja henkeen ja vereen teatteri-ihminen. Hän kertoi näytelmän perustematiikasta, siitä, mihin ihminen ajautuu, kun hän turhautuu elämässään. Hänen mielestään juuri tämä teema tekee mahdolliseksi Kolmen sisaren tuomisen nykypäivään, minkä hän on tehnyt varsin radikaalilla tavalla.

Näiden keskustelujen jälkeen oli mielenkiintoista mennä katsomaan itse näytelmä – eikä siitä vauhtia puuttunut. Toisaalta näytelmässä oli varsin pitkiäkin suvantokohtia, joissa tapahtumat ikään kuin pysäytettiin, mutta tämä vain korosti sitä, miten näytelmän ihmiset etsivät epätoivoisen raivokkaasti merkitystä elämälleen, seurustelu ja illanvietot pienen kaupungin pienen sosieteetin kesken eivät riittäneet. Maijala korostikin tapaamisessamme sitä, miten hän on ohjannut näyttelijöitä tunteiden fyysiseen ilmaisuun. Eli näytelmän henkilöt liikkuvat paljon, huutavat paljon, etsivät fyysistä kontaktia toisistaan, kun muuta sisältöä ei ihmissuhteissa ole.

En ala tässä blogitekstissä varsinaisesti arvioimaan näytelmää, koska siitä on kirjoitettu arvosteluja muuallakin, esim. sanomalehti Kalevassa 02.10. 2013, (katso netistä tai lue koulun ilmoitustaululta),  ja Moodlesta Äidinkielen 5-kurssin kohdalta löytyy lisää mm. opiskelijoiden tekstejä, tosin nämä tekstit voivat nähdä vain kurssin opiskelijat. Toivon, että mukana olleet kommentoivat tätä tekstiä ja esittävät omia näkemyksiään näytelmästä täällä blogissakin.

Minä ainakin nautin näytelmästä koko sen rapiat kolme tuntia, jonka se kesti. No, ehkä joitakin kohtia olisi voinut tiivistää ja muutamissa kohdissa minua vaivasi se, että katsojalle oli liiankin selvästi alleviivattu sitä, mitä tarkoitettiin. Katsoja vaivautuu, jos häneen ei luoteta, että hän ymmärtää sanoman vähemmälläkin osoittamisella.

Teksti: Teijo Liedes (ope) 

Kuvat: Susanna Mäkipaaso

Iin lukio mukana yrittäjäviikolla

Vietimme Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjäviikkoa 2. - 6.9.2013, ja viikon ensimmäisenä päivänä yrittäjien Road Show-rekka jalkautui myös Iin torille. Yrittäjäviikon kiertueella korostettiin pienten ja keskisuurten yritysten vaikutuksista aluetaloudelle.  

Sain kunnian mennä vierailemaan yrittäjien rekalla koulumme puolesta, ja sainpa myös osallistua yrittäjien keskustelupaneeliin. Keskustelupaneelissa minun lisäkseni oli mm. yrittäjien ja kunnan edustajia, ja itse paneelissa keskustelimme nuorisotyöttömyydestä ja sen ehkäisemisestä. Iissä nuorisotyöttömyyden luvut eivät ole hirmuiset, mutta parannusta voi aina tehdä. Iissä onkin perustettu erikseen oma työryhmä pohtimaan ratkaisua nuorten työttömyydelle ja syrjäytymiselle. Suunta on siis oikea. Pohdimme myös yritysten osaa nuorisotyöttömyydessä, ja sitä, miten yritykset eivät haluaisi ottaa nuoria nollapohjan työkokemuksen perusteella töihin, ja luonnollisesti haluaisivat mielummin jonkun kokeneemman työntekijän. Ymmärrettävää, mutta toivoisin myös yrittäjiltä hieman vastaantuloa ja talkoohenkisyyttä meidän nuorten suhteen, ja toivoisin että he antaisivat meidän näyttään kykymme. Kyllä meistä työpanosta löytyy.

 Myös nuorten kiinnostusta yrittäjyyteen pohdittiin, ja minulta kysyttiin, onko minun ikäisilläni abinuorilla tulevaisuudenkuvassa ehkä mukana mahdollisuus omasta yrityksestä. Ainakin omasta mielestäni hyvin harvalla iiläisellä nuorella on kiinnostusta perustaa oma yritys, tai ainakin tässä vaiheessa ajatus omasta yrityksestä tuntuu vielä vähän vieraalta. Tietenkin poikkeuksiakin löytyy, ja hyvä niin. Minusta olisi myös loistavaa, jos itse yrittäjät tulisivat nuorille kertomaan yrittäjän arjesta, ja kannustaisivat meitä samaan. 

Paneelin lopuksi nousi esille myös opettajien ja koulujen suhtautuminen yrittäjyyteen. Muut panelistit olivat sitä mieltä, että koulut ja opettajat eivät kannusta tarpeeksi  oppilaita yrittäjyyteen, tai eivät kerro sen mahdollisuuksista. Onneksi meidän koulumme on poikkeus tässä tapauksessa! Pääsin kertomaan koulumme Yrittäjyysmessuista, siitä miten messut onnistuvat, ja kuinka Iin lukion ykkösluokkalaiset saavat itse tehdä kyllä kaiken työn, mutta opettajat auttavat ja tukevat siinä. Yrittäjyysmessuista on muodostunut koulullemme, ja koko Iin kunnalle jokavuotinen perinne, ja joka vuosi kävijämäärät ovat kasvaneet messuilla! Myös messujen lisäksi kerroin koulumme uudesta yrittäjyyskurssista. Pisteet myös siitä!
   

Kaikenkaikkiaan paneeli oli hyvin mielenkiintoinen ja opettavainen, mukavaa oli!

Teksti: Essi Huovinen

Iin lukion melontareissu 2013

Perjantaina 23. elokuuta lähdimme viikonlopun mittaiselle melontareissulle Simojoelle. Rikkoutuneen peräkärryn takia lähtö viivästyi, mutta ehdimme silti meloa perjantaina kymmenisen kilometriä. Lähtöpaikkana oli Hopeaperän leirintäalue Simosta Ranualle menevän tien varressa. Yön nukuimme teltoissa joen varrella ja heräsimme lauantaiaamuna taas auringonpaisteeseen. Kylmän yön jälkeen trangialla valmistetut nuudelit maistuivat kaikille. Niiden voimalla jaksoimme meloa ensimmäiset kymmenen kilometriä taukopaikalle. Sieltä löysimme jopa ulkohuussin! Se oli luksusta niissä oloissa. Söimme tuhdisti ja jatkoimme matkaa, vastassa olivat tähänastisista suurimmat kosket. Yhtä pulahdusta lukuun ottamatta selvisimme suht. koht. kuivina. Varsinkin tytöillä viimeiset kilometrit ottivat voimille, mutta perille pääsy tuntui sitäkin paremmalta. Laitoimme teltat pystyyn, teimme tulet ja muutama pulahti uimaankin. Tunnelmallisen illan jälkeen uni maistui makealta.

 Sunnuntain urakkana oli 15 kilometriä ja hurjan pitkät kosket, mm. Kuolemankoski ja Hamarinkoski. Matka oli yhtä alamäkeä Simon keskustaan saakka. Sinne saavuttuamme olimme uupuneita, iloisia ja joissain tapauksissa litimärkiä. Reissu oli hieno kokemus, mutta pussipastaa ei ihan heti tee mieli. Tässä muutamia kuvia reissun varrelta.

Melojat lähtövalmiudessa Hopeaperän leirintäalueella.

  Kajakit kannettiin rantaan, josta lähdimme laskemaan kohti Simoa.

Maisemat olivat hienoja ja henkeäsalpaavia.

Metsästä löytyi lentokoneen peräsin. Kone oli sota-aikainen, suomalainen tai saksalainen itärintaman kone.

 Lähdössä melomaan lauantaiaamuna.

.

Lauantain tauolla makkaraa paistamassa

.

Simojoki – kalainen joki

Melominen on yhtä pyykkinarulla hyppäämistä

Abien telttakylä.

 

                           

Sunnuntain melontahurmaa. 

    

93. Perille päästyään  Anssi yrittää tehdä eskimokäännöstä. Pääseeköhän hän ylös?

 

Antti melomassa sunnuntaiaamuna. 

.  

Valmistautumassa reissun kovimpiin koskiin

Ruokapaikka. Trangialla keitettiin ruokaa. Hyvää oli.

    

 Teksti ja kuvat: Jouni Välipakka

Touhua ja tohinaa

Lukuvuosi on pyörähtänyt vauhdikkaaseen menoon. Arkipäivien vastapainoksi lukuvuoden alkuun on mahtunut jo paljon muutakin. Esimerkiksi lukiolaiset kävivät melomassa. Viime viikko oli lukiolla oikea tapahtumien viikko. Tiistaina järjestettiin perinteinen liikuntapäivä. Liikuntapäivän aluksi pelattiin perinteinen jalkapallo-ottelu abit vastaan henkilökunta. Kuten kuvista näkee, ottelussa riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Itse ottelu päättyi varsin oikeutetusti tasalukemiin 1-1.

Vanneviesti

Lauantaina vietettiin koulupäivää. Päivä aloitettiin ryhmänohjaajan tunneilla. Tämän jälkeen siirryttiin pesäpallokentälle. Oppilaskunnan hallitus ja opettajat olivat suunnitelleet mukavaa ohjelmaa. Päivän aikana muun muassa esiteltiin vinttikoirien juoksukilpailuja, kisailtiin leikkisästi luokkien kesken ja tietysti paistettiin makkaraa. Ilma oli kuin morsian ja kentällä ja kentän laidalla näkyi vain iloisia naamoja. Antaa tässäkin kuvien puhua puolestaa.

Herneviesti

Yhteistyötä

Tietokilpailu

Päivän lopuksi järjestettiin vielä tietokilpailu ykkösluokkalaisille. Tietokilpailun kysymykset koskivat lukiomme opettajia. Ykköset saivat pohtia muun muassa sellaisia klassikkokysymyksiä kuin kuka on lähtenyt kouluuun ilman housuja... Ensi viikolla käynnistyvät syksyn ylioppilaskirjoitukset, eikä se ensimmäinen koeviikkokaan enää niin kaukana ole. Mukavaa alkusyksyä kaikille ja tsemppiä koulutyöhön :)

Teksti: Tuomas Kulha

Kuvat: Markku Välitalo

Lukuvuosi on alkanut :)

Kesäloma on nyt vietetty ja uusi lukuvuosi saatu hyvään alkuun. Lukuvuosi tuo taatusti eteen yllättäviä tilanteita, mutta yhdessä tekemällä kaikki kyllä selviää, sillä ei kysyvä tieltä eksy ja yksin ei kannata jäädä ongelmia miettimään. On todella mukavaa, kun lukiossa aloittava ikäluokka on tänä vuonna poikkeuksellisen suuri. Se osoittaa sen, että lukiokoulutuksella on vankka jalansija Iissä. Koulumme henkilökunta vaihtui jonkun verran. Toivotamme uudet kasvot lämpimästi tervetulleiksi hyvähenkiseen lukioomme.

Tulevana lukuvuonna lukiomme jatkaa laadukasta perustyötä yleissivistyksen kasvattamiseksi. Mukavia tapahtumia on tuttuun tapaan luvassa. Lukion perinteinen melontaretki on vuorossa jo viikon kuluttua. Tästä reissusta on myös luvassa blogiteksti. Lauantaityöpäiväkin on jo ihan kohta. Haluan tämän lyhyen tekstin myötä toivottaa oikein mukavaa ja menestykseskästä lukuvuotta ihan jokaiselle.

Tuomas

Puhe ylioppilaille kevät 2013

Lukuvuosi päättyy aina juhliin. Seuraavassa rehtorin pitämä puhe lakkiaisissa ja sen myötä oikein hyvää kesää kaikille.

Hyvä juhlaväki. Millainen päivä sulla on huomenna? Elämme projektien maailmassa ja olemme aina matkalla jonnekin ja minne ikinä päätyykin, on puolitiessä jossain, näin egotripin loistavan matkustaja-kappaleen sanoja lainatakseni. Tänään on yhden kolmivuotisen taipaleen päätepysäkki ja teidän juhlapäivänne.

Lukuvuoden 2012–2013 aikana tapahtui poikkeuksellisen paljon. Opintomenestys on ollut edelleenkin hyvällä tasolla. Oppituntien pituus muuttui 75 minuutin mittaiseksi. Saimme myös uuden rehtorin. Haluan tässä yhteydessä kiittää kaikkia, niin henkilökuntaa ja erityisesti lukiomme opiskelijoita avoimesta ja lämpimästä vastaanotosta. Tuntuu kuin olisin tullut kotiin.

Koulun taloudessa tasapainoillaan aina. Tavoitteena on tietysti tarjota kilpailukykyinen tarjonta ja hyvät ja turvalliset olosuhteet oppimiselle. Toisaalta taloudenpidon tulee olla tarkkaa. Mielestäni olemme onnistuneet hyvin kummassakin suhteessa. Koulumme on viihtyisä, opetusvälineet ovat nykyaikaiset ja samaan aikaan talous on onnistuttu pitämään tiukkana.

Iin lukio on paikkakunnan ainoa toisen asteen koulu ja siksi sen kehittäminen ja ylläpitäminen on paikkakunnan vetovoimaisuuden kannalta erittäin tärkeää. Uskon ja toivon, että kunnan tuki lukiomme toiminnan tukemiseksi jatkuu jatkossakin vahvana. Arkipäivän työ lukiossamme on laadukasta, opettajat päteviä ja motivoituneita ja opiskelijat aktiivisia. Tämä on hyvä työyhteisö.

Iin lukiossa pyritään monipuolisten, ajanmukaisten opetusmenetelmien ja jatkuvan arvioinnin ja kehittämistyön avulla kasvattamaan opiskelijoistaan itsenäisiä, vastuuntuntoisia, oma-aloitteisia, avarakatseisia ja oppimishaluisia nuoria aikuisia. Monipuolisella kurssitarjonnalla pyritään antamaan opiskelijoille mahdollisuus hankkia laaja yleissivistys ja jatko-opintoja varten tarpeelliset tiedot. Hieno todiste opiskelijoiden monipuolisesta osaamisesta on ollut Iin lukion messut, jotka pidettiin keväällä 2013 jo kuudennen kerran. Samoin kansainvälisellä yhteistyöllä on koulullamme pitkät perinteet, siitähän saimme taas maistiaisen talvella kun unkarilainen ystävyyskoulu vieraili koulullamme. Kaikki muistavat taatusti ainakin sen yhden taikatempun, jossa rehtorin käteen oli ilmestynyt jotain yllättävää…

Suomalaisella lukio-opiskelulla on pitkät perinteet, mutta lukionkin tulee pystyä muuntumaan ja vastaamaan ajan tarpeisiin kuitenkin menettämättä sen keskeistä ajatusta: yleissivistävän koulutuksen antamista. Mielestäni olemme tässä tehtävässä onnistuneet. Meillä on hyvä ja laadukas lukio, joka ei ainoastaan seuraa aikaansa, vaan pyrkii olemaan aikaansa edellä. Tästä esimerkkeinä mainittakoon sähköisten kokeiden pitäminen, aktiivinen facebook-viestintä ja bloggaaminen.

Päättäjäispäivä on aina yhtä hieno ja jännittävä meille lukion väelle. Uusi ikäluokka on saanut valmiiksi ylioppilastutkinnon. Me kaikki saamme nyt juhlia näiden nuorten kanssa heidän saavutustaan.

Lukion aikana te olette varttuneet aikuisiksi. Olen varma, että te olette oppineet jotakin tärkeää elämästä.  Olette oppineet huolehtimaan omista asioistanne. Olette löytäneet omia vahvuuksianne ja sillä tavalla terve luottamus omiin kykyihin on kasvanut. Samalla, kun arvostaa itseään terveesti, osaa myös antaa arvon toisille. Jälkikäteen katsottuna teistä taatusti tuntuu siltä, että lukioaika meni valtavan nopeasti.

Aika on suhteellinen käsite. Kun ensimmäisen kerran pidin puhetta ylioppilasjuhlissa, siitä on tänään muuten miltei päivälleen 12 vuotta aikaa, olin ”pöydän toisella puolella”. Sain siis kunnian pitää ylioppilaiden puheenvuoron. Miten nopeasti aika onkaan mennyt! Jo silloin korostin kaikessa toiminnassani omien näkemyksien merkitystä, vaikka ne eivät aina menisi yksiin niin sanotun vallitsevan mielipiteen kanssa. Uutena ylioppilaana olin täynnä nuoruuden uhmaa ja iloa ja puheessani tämä näkyi siten, että kiitin kyllä kaikkia muita talonmiehestä naapuriin ylioppilaaksi valmistumisesta, mutta opettajia en kiittänyt. Puheeni jälkeen, luonnollisesti, opiskelijakaverini kysyivät, jätinkö opettajat tarkoituksella kiittämättä, vai unohdinko vain. Kyllä minä tein sen ihan tarkoituksella. Liekö sitten karman kauhea kosto vai mikä, kun ajauduin opetusalalle.

Puheen aluksi mainitsin elämän projektiluonteisuuden. Teidän osaltamme kolmen vuoden projekti päättyy tänään. Lähdette kukin kohti uusia haasteita. Varmasti mielessä on paljon kysymyksiä ja epävarmuuttakin siitä, mitä huominen tuo tullessaan. Tämä huoli tulevasta ja epävarmuus saattaa kalvaa myös teidän vanhempianne. Minä olen kuitenkin varma siitä, että te kyllä pärjäätte. Minulla on teille vain yksi pyyntö: hymyillään kun tavataan. 

Millainen päivä sulla on huomenna? Ai, mulla on normipäivä. Mutta ei kanneta huolta huomisesta tänään, ei mietitä tulevaisuuden projekteja vaan muistetaan Miljoonasade-yhtyeen sanoittajan Heikki Salon neuvo: Huomenna on päivä uus, mutta tänään juhlitaan.

Tuomas

Paluu alkuun

Novellisto on Nuoren Voiman Liiton novellin juhlavuoden kunniaksi perustettu sivusto, jolla kaikenikäiset harrastajakirjoittajat voivat julkaista omia novellejaan.Lisäksi alle 30-vuotiaat kirjoittajat voivat julkaista Nuorten puheenvuoroja-osiossa novellia koskevia kirjoituksia, kuten analyyseja, esseitä ja arvosteluja. Sivustolla on julkaistu koulumme opiskelijan Emilia Hekkalan teksti osiossa Nuorten puheenvuoroja. Teksti löytyy verkosta alkuperäisessä muodossaan tästä linkistä. Teksti kokonaisuudessaan myös tässä alla.

Paluu alkuun

Rosa Meriläinen on kirjoittanut novellin ”Pieni naiskaartilainen”, joka on julkaistu osana Kariston vuonna 2013 kustantamaa Taskunovellit-kokoelmaa. Kokoelma on tarkoitettu kiireisille lukijoille, jotka tahtovat lukea lyhyitä mutta ajatuksia herättäviä novelleja. Novellissa kerrotaan äidistä, joka istuu kirkossa kuumeinen tytär sylissään. Suomen sisällissota on juuri päättymässä, ja he ovat hakeutuneet kirkkoon turvaan. Äiti syö tyttärensä kaartinkirjaa pelastaakseen heidät molemmat, sillä valkoiset ovat juuri saapumassa kirkkoon ja todisteet tytön kuulumisesta punaisiin on hävitettävä.  Äiti puree ja puree, hakee tukea kirkon maalauksista ja ajattelee tilannetta ja tytärtään. Hän myös miettii välillä sodan aikana tapahtuneita asioita, kuten sitä, miten hän ja tytär olivat tekemässä kaartilaisten jäsenkortteja, myös sitä samaista, jota hän nyt syö. Sitten valkoiset tunkeutuvat sisään kirkkoon, ja kohta yksi heistä on kirkkosalissakin katsomassa äitiä ja tytärtä – mutta miehen silmissä näkyykin yllättävää hellyyttä. Äiti tuntee suurta kiitollisuutta ja saa viimein nielaistua viimeisenkin palan kaartinkirjasta. Sota on ohi ja he ovat yhä hengissä.

Novellin päähenkilö on äiti. Novellin kertoja kuvaa tarkoin hänen ajatuksiaan ja tunteitaan. Tytär on passiivisessa roolissa, hän makaa tiedottomana ja kuumeisena äitinsä sylissä ja hänestä kerrotaan vain äitinsä tekojen ja ajatusten kautta. Tyttärestä saadaan siis tietää vain se, mikä on hänen äitinsä tiedossa, hyvin paljon jää avoimeksi. Esimerkiksi hänen sodanaikaisista tekemisistään saadaan tuskin mitään tietoa. Novellin miljöönä toimii kirkko, joka on nyt paha paikka. ”Että piti viimeisenkin turvapaikan muuttua motiksi”, äiti ajattelee. Kirkko on novellissa motiivi – sen muuttuminen vaaralliseksi paikaksi kuvaa sitä, miten sodan myötä asiat ovat kääntyneet väärinpäin, turvallisesta on tullut vaarallista, rakkaasta tappavaa. Tämä avaa myös tytön muutosta. Novellissa kerrotaan tytön toimineen naiskaartissa ja mahdollisesti jopa tappaneenkin jonkun. Sota on muuttanut lapsen aikuiseksi ja vaaralliseksi, mutta nyt, kun sota on päättymässä, hän makaakin taas äitinsä sylissä, äitinsä pelastettavana. On kuin aika olisi palannut taaksepäin hänen kohdallaan, hän on taas pieni ja haavoittuva, kuumeen kitistämä. On novellissa toinenkin motiivi, enkelitaulu, joka mitä luultavimmin on Tampereen Tuomiokirkossa sijaitseva Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli. Äiti hakee taulusta tukea pureskellessaan tyttärensä kaartinkirjaa. Hänen veljensä on ollut maalauksen vakavakasvoisen pojan mallina, ja noista kasvoista äiti etsii turvaa. Oikea veli on kaukana, mutta ajatus ja kuva hänestä ovat läsnä ja antavat äidille voimaa niellä paloja kengänpohjanpaksuisesta kaartinkirjasta.

Novellin teemoja ovat syyllisyys ja rakkaus. Tytär on sodan myötä syyllistynyt tekoihin, jotka eivät ole hyväksyttäviä. Hän ei ole suostunut kertomaan äidilleen, onko tappanut jonkun. Se viittaa vahvasti siihen, että hän olisi tappanut, ja tuntenut sen jälkeen syyllisyyttä ja häpeää, eikä siksi ole halunnut siitä äidilleen kertoa. Äiti puolestaan tuntee syyllisyyttä siitä, miten tyhmänä ja nuorena hän tuli äidiksi, ja vaikuttaa katuvan myös sitä, miten päästi tyttärensä mukaan sotaan. Nyt hän sovittaa syntejään syömällä kaartinkirjan, tekemällä tehdyn tekemättömäksi. Hidas, tuskastuttava pureskelu ja vaikea nieleminen kuvaavat sitä, miten vaikeaa asioiden peruminen on. Se kuitenkin onnistuu lopulta, niin kovasti äiti tahtoo pelastaa rakastamansa tyttären. Tämä rakkaus kuuluu selvästi koko novellin ajan äidin ajatuksissa, kun hän katselee tiedotonta tytärtään kuin vastasyntynyttä. Kunhan hän vain nielee kaartinkirjan, hän saa toisen mahdollisuuden tyttärensä kanssa. Hän pelastaa tyttärensä ja on hyvä äiti. Ihmisen hyvyys ja kyky anteeksiantoon on oikeastaan koko novellin sanoma. Sodan kauhuista huolimatta äiti antaa tyttärelleen tämän teot anteeksi, kiitos äidinrakkauden. Mutta niin myöskin vieras valkoisiin kuuluva mies katsoo heitä hellyydellä, sairasta tytärtä ja tämän äitiä. ”Miten vavistavan hienoa, että mieskin oivalsi, että lapsi on lapsi. Siinä sylissä. Että vieras lahtarikin sen näki, että lasta pitää vain suojella ihan loppuun asti”, äiti ajattelee kiitollisena tuota hyvää miestä, joka sodan ajan on ollut heidän vihollisensa, mutta joka kuitenkin on hyvä. Ja samalla hetkellä kun mies heitä katsoo hellin silmin, saa äiti nielaistua viimeisen palan tytön kaartinkirjasta. Sodan aikana tehdyt virheet häviävät, on kuin miehen hellä katse antaisi ne heille anteeksi.

Emilia Hekkala, 11A