Iin kauhuelokuvafestivaalit
järjestettiin jälleen marraskuisena viikonloppuna. Iin lukiolaisilla oli oiva tilaisuus ottaa
varaslähtö katsomalla elokuva Carrie.
Tämä mahdollisuus suotiin meille ihan koulupäivän aikana ja siitä kiitos
sekä järjestäjille että koulumme rehtorille.
Carrie on
kauhukirjailija Stephen Kingin esikoisteos, joka ilmestyi Yhdysvalloissa vuonna
1974. Elokuvaksi tämä pääsi vuonna 1976,
mutta ei päässyt Suomessa esitykseen tiukkapipoisen sensuurin vuoksi. Vasta 1991 pipo höllentyi ja tämä
alkuperäinen Carrie on jäänytkin monen katsojan mieleen unohtumattomana
katsomiskokemuksena. Elokuvasta on tehty
uusintaversio 2013, mutta arvostelijoiden mukaan se oli täysi floppi.
Elokuvassa nuori tyttö asuu yhdessä uskonnollisesti
fanaattisen äitinsä kanssa. Kotona
määrää äiti ja uskonto, tunnelma on ahdistava.
Pieninkin vastalause johtaa rangaistuksiin, joihin kuuluu rukouskaappiin
lukitseminen. Uskonto tällaisessa
muodossa esitettynä on todella tuhoavaa ja pelottavaa.
Carrie on ollut koulukiusattu jo kauan. Tilanne pahenee
entisestään, kun kiusaajille selviää ettei Carrie tiedä aikuiseksi kasvamisesta
mitään. Kiusauskohtaus koulun
suihkutiloissa on ahdistava ja antaa
kiusaajista armottoman kuvan. Joukko hyökkää
heikomman kimppuun ja provosoi itsensä
hysteeriseen vimmaan. Kuitenkin
sydäntäkin löytyy ja koulun suosituin poika pyytää Carrien tanssiaisiin. Siellä helvetti pääsee valloilleen kun Carrie
huomaa omaavansa telekineettisiä kykyjä.
Koulukiusaajien
hahmoissa asuu hirveä ilkeys. He eivät
voi yksinkertaisesti antaa oudon ja hiljaisen tytön vain olla. Siksi tanssiaisissa
tapahtuva kaaos ei aiheuttanut ainakaan minussa minkäänlaista sääliä. Tuli vain sellainen tunne, että he olivat
kohtalonsa ansainneet.
Elokuvassa on nähtävissä monta eri tasoa. Yksi on fanaattisen uskonnon tuhoava
vaikutus, toinen koulukiusaamisen mekanismi eri rooleineen. Varsinainen kauhu jäi mielestäni vaisuksi lukuun
ottamatta loppukohtausta, jossa haudasta nousi käsi tarttumaan Carrien ystävän
ranteeseen. Tämän rekisteröi myös Saara,
jonka kirkaisu saisi monen näyttelijän vastaavan suorituksen tuntumaan
teennäiseltä.
Teksti: Eerik Haavisto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti