Lukion laskettelureissu Rukalle

Ryhmä reippaita lukiolaisia valvojineen suuntasi torstaina 11.4. koulupäivän viettoon Kuusamon Rukalle. Matkaan lähdettiin jo seitsemältä aamulla ja heti alkajaisiksi pääsimme pohtimaan käytännön ongelmaa: kuinka saadaan 21 matkustajaa mahtumaan autoon, jossa on paikat 20:lle? Oikea vastaus: kaksi eteen, 19 taakse. Yhden pysähdyksen taktiikalla saavuimme kohteeseen puoli yhdentoista maissa ja välinevuokran sekä hissilippujen lunastuksen jälkeen olimmekin valmiita rinteeseen.

Sää suosi.

Päivän aikana ei voinut välttyä auringon paisteelta. Lähes tyyni sää ei olisi soveltunut leijankaan lennätykseen, joten tyydyimme pelkkään lasketteluun. Rinteet olivat erinomaisessa kunnossa, hissijonot vetivät, ensiapu-/elvytystoimia ei tarvittu, eivätkä valvojatkaan eksyneet Rukan rinnekartalla. Kaikki olivat ehjinä ja hyväntuulisina sovittuun lähtöaikaan mennessä takaisin bussilla.

Iin lukion edustava porukka.

Kuten rehtorin ilmeestä voi päätellä, taisi olla täyden kympin päivä!

Kiitos kaikille mukana olleille, reissusta sai varmasti virtaa loppukevään koitoksiin!

- Juhani

EROJA SAKSALAISEN JA SUOMALAISEN KOULUSYSTEEMIN VÄLILLÄ

Minä lähdin Suomeen vaihto-oppilaksi elokuussa 2012 ja olen jo asunut täällä seitsemän kuukauta iilaisessä isäntäperhessä. Viimeisien  kuukausien aikana minulle on annetu mahdolisuus kokea suomalaista koulusystemea ja minä olen huomanut muutamat eroja verrattuna Saksan koulusystemiin.

Tässä tekstissä haluan yksinkertaisesti kertoa vain isommista eroista.

1.  Suhde opettajien ja oppilaiden välillä ja meidän määritelmä termistä ”Olla opettaja”

2.  Oikeudenmukaisuus koulussa kaikkille

3.  Lukujärjestys

1.    Suhde opettajien ja oppilaiden välillä ja meidän määritelmä termistä ”Olla opettaja”

Kun tulin tänne elokuun lopussa 2012, minä olin oikesti yllättynyt miten opettajat puhuvat oppilaille ja milla tavalla oppilaat puhuvat opettajille. Minusta tuntuu, että oppilaat ja opettajat tuntisivat toisensa monta vuotta ja joskus melkein näyttää siltä, että he olisivat ystävät tai ainakin siltä, että he kuunniotavat toisiaan. Ehkä te olette nyt eri mieltä, mutta uskokaa minua: Jos tulet Saksasta, suomalaisessa koulussa on uskomattoman kunnioittava tunnelma! 

Saksan koulussa valitettavasti ei ole proriteettina, että opettajat yrittävät rakentaa hyvää suuhdetta oppilaisiin. Meillä Saksassa monet ihmiset ovat sitä mieltä, että arvosanat ovat ainoa tärkeä asia oppilan elämässä – ja se mielipiede johtaa siihen, että meille on annettu liian paljon töitä jopa lapsena alakoulussa. Meidän täytyy myös opetella ja lukea kouluun melkein koko ajan meidän vaapa-aikana. Usein meistä tuntuu, että hukumme läksyihin, mutta koulu uskoo, että se on oikein tapa opettaa meitä  ”olla riipumaton ja tulla aikuiseksi”.

Lisäksi, oppetajaksi opiskelu Saksassa on liian helppoa ja monet opettajat ja politikot tietävät sen ja haluaisivat erilaisen koulupolitiikan, mutta mikään ei muutuu koskaan.

Usein meillä on opettajat, jotka vain tulivat oppettajaksi, koska heille annetaan valtiolta etuja (esim. saat parempi sairausvakatuus). Tietysti se kuulosta houkuttelevalta.

Sitä paitsi ei kukaan tarkasta meidän opettajat säännöllisesti Saksassa, mikä johtaa siihen, että monet opettajat eivät ole reiluja ja ahkeria. Minä voisin kertoa enemmän kuin 100 tarinaa meidän opettajista ja että he kohtelevat meitä huonosti, mutta se kestäisi liian pitkää ;-).

Täällä Suomessa minusta tuntuu että opettajan ammatti on kunniallinen työ ja että opettajat täällä ovat oikiasti innokaita heidän työssä. Myös minä uskon, että suomalaiset opettajat ovat usein tarpeksi viisas ymmärtämään, että heidän täytyy olla kunnioittava meill,e jos he haluavat, että me olemme kunnioittava heille – valitettavasti meidän opettajat usein eivät ymmärä se tosi asia.

Minä toivoisin, että myös Saksassa opettajana olo ei vain tarkoitaisi sitä, että luokassa on joku mies tai nainen, kuka opettaa viisi päivää viikossa, vaan myös että opettajat olisivat pedagogeja ja aina paikalla, jos heidän oppilaat tarvitsevat heidän apua.

Mikä on siis pääero minun mielestäni?

Saksassa tärkeää on, että meidän opettajat näyttävät meille ”Elämän vakavuuden”, mutta tämä oikesti vain tarkoittaa, että me aina pelkäämme tulevaisuutta.

Tärkeää täällä Suomessa on, että teidän opettajat näyttävät teille ”Elämän mahdollisuuden” – mikä heti kuulosta paremmalta, ja mikä  tarkoittaa että te ajatelette ehkä vähän positivisemmin tulevaisuudesta.

Mikä on siis meidän ongelma Saksassa?

a) Täällä Suomessa vaikuuttaa siltä että opettajat todella hyväksyävät heidän oppilat, mutta Saksassa olemme usein vain naiiveja lapsia heille.

b) Meidän määritelmä Saksassa sanasta ”opettaja” on vanhanaikainen.

2.    Oikeudenmukaisuus koulussa kaikkille

Olen todella vaikuttunut kuinka oikeudenmukaisesti kaikki toimii suomalaisessa koulussa. Oppilana sinulle on annettu mahdolisuus tehdä sinun omat päätökset koulun käynnistä ja ei yksikään opettaja yrittä painostaa sinua. (Saksassa opettajat painostavat oppilaita koko ajan). Paras näkökohta teidän systemissä on, että kaikkilla on sama mahdolisuus koulussa.

Saksassa meillä ei ole yläastetta. Kun olet 10 tai 11 vuotta vanha sinun alakoulun opettajasi sanoo sinulle mihin kouluun sinä voit mennä. Riippuu sinun arvosanoista ja minkä tyyppinen oppilas sinä olet, että mihin kouluun sinä saat mennä.

Pohjimmiltaan meillä on kolme koulutyppiä Saksassa. Jotta te voitte ymmärttä parempi systemimme, minä annoin näille nimit koulu A, koulu B ja koulu C.

Jos opettaja on sitä mieltä, että sinä olet hyvä koulussa ja ehkä sinä olet onnekas ja saat suosituksen kouluun A. Siinä tapauksessa, että et ole todella hyvä oppilas, menet kouluun B ja jos sinulla on ongelmia koulussa, saat varmasti suosituksen kouluun C. Vain valmistumalla koulusta A sinä saat mennä yliopistoon. Ja usein sinä et saa hyvää työpaikkaa kun valmistuit ”vain” koulusta B tai koulusta C. Minä vihaan sitä koulusystemiä kovasti, koska minun mielestäni emme saa unohtaa, että lapset ovat lapsia ja se on uskomatomaton epäreilua että sinun tulevaisuus voisi riippuu opettajan omakohtaisesta mielipitestä.

3.    Lukujärjestys

Paitsi meidän koulutyyppi- ja opettaja-ongelmat Saksassa, meidän lukujärejestys on myös iso ongelma meille. 

Suomalaisessa systemissä on viisi jaksoa, jotka kestävät kaksi kuukauta ja joka jakso loppuu koeviikkoon. Silla tavalla te aina tiedätte milloin te kirjoitatte tärkeät kokeet. Saksassa meillä on vain jotku säänöt tästä asiasta, mutta oikeastaan on mahdollista, että meidän täytyy kirjoitaa yksi koe joka päivä. Sen vuoksi me olemme aina tiukoilla.

 

Lisäksi, meillä on usein 9 – 11 ainetta viikossa, siis oikesti, keskittyminen ei ole mahdollista ollenkaan. Monet psykologit/filosofit/politikot/ nimitävät meidän oppisysteemiä ”bulimiaopiksi”, koska me vain opimme kuten bulimikot syövät (liian paljon) mutta ei mitään jää kokeen (oksennuksen) jälkeen jäljelle. Ja he sanovat että se ei ole meidän vaan koulusystemin vika.

Tietysti mitä sanoin ei kuvaile kaikkia saksalaisia opettjia ja kouluja – minä tunnen esimerkiksi jotku opettajat joka tekevät oikein hyvä töitä – oppetajana ja pedigogina. Mutta minun mielestäni meillä on vain liian paljon ongelmia saksalaisissa kouluissa.

Teksti: Jonna Bienert

Iin messut 2013

Iloinen nalle

Iin lukion yrittäjyyskurssilaisten järjestämät kuudennet messut pidettiin lauantaina 6.4.2013 Valtarin koulun ja Iin lukion  tiloissa.

Messuvalmistelut aloitettiin  hyvissä ajoin syksyllä. Ensiksi messuille valittiin teema ja hahmoteltiin alustava ohjelmarunko. Vastuullisina messujenjärjestäjinä toimivat ensimmäisen vuoden opiskelijat.  Edellisen vuoden messujenjärjestäjät eli toisen vuoden opiskelijat  opastivat ensimmäisen vuoden opiskelijoita vaativassa tehtävässä.

 Wind of youth esiintyi

Messuille laadittiin talousarvio. Mietittiin, mihin tarvitaan rahaa ja kuinka paljon sekä mistä sitä saadaan. Kun mahdolliset menot ja tulot oli kartoitettu, ryhdyttiin töihin. Etsittiin ohjelmanesittäjät messuille, tiedotettiin yrittäjäyhdistyksille, poliisille ja pelastuslaitokselle tapahtumasta. Verotoimistosta kyseltiin  verotuksesta, pidettiin kokouksia yhteistyökumppaneiden kanssa ja sovittiin asioista. Julkaistiin messulehti, jota varten tehtiin haastatteluja, kirjoitettiin artikkeleja, haalittiin valokuvia ja myytiin mainoksia. Myytiin pöytäpaikat messutapahtumaan, teetettiin messuopasteet jne, jne.

Talvi hurahti töitä tehden käden käänteessä. Messujen tekeminen  piti sovittaa muun koulunkäynnin lomaan, mutta hyvin siitä selvittiin. Messujen teemaksi valittu Lähiyritys-Hyvä yritys toteutui hyvin. Messuille saatiin houkuteltua  lähialueen yrittäjiä kiitettävästi.

Vihdoin koitti  kauan odotettu ja välillä pelättykin messupäivä, johon koko syksyn ja talven jatkunut työ kulminoituu. Varhain lauantaiaamuna messuryhmäläiset saapuivat messupaikalle. Vielä kerran tarkistettiin, että kaikki on kunnossa, että jokainen kyltti on kohdallaan, että jokainen johto on paikallaan, että jokainen messuvirkailija tietää tehtävänsä.

Juha Sipilä piti avauspuheen

Vatsanpohjassa nipisteli pieni jännitys, mutta tunnelma oli iloisen odottava. Kun yrittäjiä alkoi vyöryä sisään, ja päästiin tosi toimiin, jännitys unohtui. Messujen avauspuheenvuoron piti tänä vuonna itsekin yrittäjätaustainen Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. Messuilla saatiin nauttia myös kaksi kertaa muotinäytöksestä , kahdesta taikuriesityksestä sekä tasokkaasta nuorisobändin esityksestä. Mahtuipa ohjelmaan mukaan muutama yllätysnumerokin.

Muotinäytöksen mallit

Messuilla vieraili noin 250 ihmistä, mihin järjestäjät olivat hyvin tyytyväisiä. Kahvila veti asiakkaita  puoleensa, ja tuotteet saatiin myytyä. Myös ulkona myydyt grillimakkarat tekivät kauppansa. Parhaan kiitoksen messulaiset saivat , kun yrittäjät usealla suulla kiittelivät järjestäjiä hyvistä ja tasokkaista messuista ja mukavasta päivästä. Messulaiset saivat kiitosta myös kohteliaisuudestaan ja ystävällisyydestään.

Teksti: Margit Kemiläinen

Kuvat: Messuryhmäläiset

KEVÄÄN 2013 ÄIDINKIELEN JA KIRJALLISUUDEN YO-KOKEESTA

MIKÄ ON SUDENKUOPPA?

Tämän kevään tehtävät sekä tekstitaidon että esseekokeessa olivat mielestäni hyvin kohtuulliset, mukana oli hyviäkin tehtäviä. Monen onnistuminen olikin taas kerran kiinni siitä, miten onnistui tehtävän valinnassa. Jotkut, kuten melkein aina, lankesivat ns. sudenkuoppaan. Ennenhän susia metsästettiin kaivamalla maastoon kuoppa ja peittämälle se kevyesti ja huomaamattomasti niin, että susiparka ei ansaa huomaa, vaan putoaa kuoppaan, jonne se on mahdollista teurastaa. Suuri ongelma entisajan metsästäjille oli tietenkin se, miten saada susi kulkemaan juuri kuopan kohdalta. Hyvä ratkaisu oli kaivaa kuoppa suden kulkureitille, tehdä reitti houkuttelevaksi oikopoluksi tai jopa laittaa syötti sopivaan paikkaan kuopan ylle.

Ei Ylioppilastutkintolautakunta tietenkään tahallaan tällaisia sudenkuoppia tehtäviinsä tee, mutta niitä pakkaa syntymään väkisinkin. Eikä YTL varmaan tahallaan halua abiparkaa teurastaa.

TEKSTITAITOKOKEESSA melkein kaikki abit valitsivat tehtävän 4. jossa piti tehdä noin 100 sanan tiivistelmä kolmen sivun mittaisesta tekstistä. Tehtävä ei ollut kovinkaan helppo, vaikka se siltä saattoi tuntua. Tekstiä ei saisi kopioida suoraan, mutta kun piti tiivistää todella paljon, kopiointia oli hankala välttää, ja tiivistelmästä pakkasi tulemaan hyvin luettelomainen. Toinen ongelmatehtävä oli tehtävä 2. Siinä pyydettiin: ”Vertaile sarjakuvaa Roope-setä ja katkelmaa saiturista: millä tavoin niissä kuvataan suhtautumista rahaan?” Monet abit kirjoittivat innoissaan siitä, miten Roope, Harpagon ja palvelija suhtautuvat rahaan, mutta unohtivat tehtävästä yhden tärkeän ilmaisun: kuvataan. Siis pitikin vertailla sitä, miten rahaan suhtautumista kuvataan.

ESSEEKOKEESSA sudenkuopaksi osoittautui hieman yllättäen tehtävä 1. jossa sanottiin: ”Toisten mielestä koulunkäynti on liian helppoa, toisten mielestä liian vaativaa. Mitä mieltä sinä olet?” Preliminäärikokeessa oli vasta ollut hyvä aineistotehtävä siitä, mitkä tekijät vaikuttavat koulumenestykseen, ja muutamat abit joutuivat hieman harhaan ehkä muistellessaan tätä koetta. He alkoivat kirjoittaa ylipäätään siitä, miten koulussa pärjätään tai ei pärjätä. Kuitenkin tehtävässä annettiin selvä ohje: - - liian helppoa - - liian vaativaa - -” ja juuri tästä näkökulmasta olisi pitänyt kirjoittaa. Tehtävän loppu: ”Mitä mieltä olet?” johti ehkä siihen, että tehtävää tulkittiin liian väljästi.

Toinen hankala tehtävä oli tehtävä 2: ”Missä, miten ja mitä ihmiset lukevat?” Lukea-verbillä on kyllä suomen kielessä metaforinen merkitys ”lukea toista ihmistä”, ”lukea maisemaa”, mutta tässä tehtävässä haettiin varmaan lukea-verbin tavallista merkitystä. Miksi tämä olisi pitänyt huomata? Se onkin vaikea kysymys, mutta vastaus lienee siinä, että lukemistottumusten muutoksesta on keskusteltu paljon mediassa viime aikoina – ja abinhan pitää seurata aikaansa. Toivottavasti YTL:n tarkastajat hyväksyvät tehtävästä väljemmänkin tulkinnan, onhan sanan merkitys oikeasti kahtalainen.

TEHTÄVISTÄ YLEISEMMIN ei ole paljon huomautettavaa, hyviä tehtäviä ne olivat, ja hyvin Iin lukion abit niistä keskimäärin selvisivät, kuten ennenkin. Tämän vuoden tehtävissä oli huomattavissa kyllä tietynlainen ”löysyys”.  Niissä ei annettu kovin tarkkoja rajauksia sille, mitä ja mistä näkökulmasta piti kirjoittaa, mutta juuri tällähän testataan abin kypsyyttä: omaa ajattelua.  Minusta äidinkielen ja kirjallisuuden ylioppilaskoe on tällä hetkellä varsin hyvä mittari sille, mitä abiturientti osaa. Jos abi seuraa aikaansa, huolehtii koulutehtävistään ja jaksaa nähdä vaivaa kirjakielen sääntöjen noudattamisessa, niin kokeesta selviää kyllä hyvin. Se, mihin pitäisi jo yläkoulussa kiinnittää huomiota, on kielenhuolto: pilkkusäännöt ja virke- ja lauserakenteet ovat aika monelta nuorelta hukassa. Toisaalta viesti opiskelijoille: jos kirjakieltä yrittää kirjoittaa vain äidinkielen tunneilla, ei sitä voikaan kunnolla oppia – sitä pitää harjoittaa jatkuvasti ja aina, kun siihen on tilaisuus. Jos ei jaksa kirjoitella, kannattaa harrastaa lukemista!

Teksti: Teijo Liedes

Hermot heikoilla

Rehtorimme Tuomas pyysi minua kirjoittamaan ylioppilaskirjoitusten luomasta stressistä jo useita viikkoja sitten, mutta tapani mukaan kirjoitusprosessi venähti ”hieman” kaavailtua pitemmäksi. Ja hyvä niin, sillä aiemmin kirjoituksesta olisi tullut hyvin erilainen.

Olen koko lukioaikani pitänyt kirjoituksista selviytymistä melko mahdottomana operaationa. Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin huomannut, ettei ylioppilaaksi kirjoittaminen olekaan aivan niin mahdotonta kuin aiemmin kuvittelin. Vaikeaa se silti on. Ja tästähän sitä stressiä syntyy.

Päässä pyörivät vähän väliä samat kysymykset. Miten voi muistaa kaiken tarvittavan? Entä jos hermot eivät kestäkään koetilanteessa? Olisiko pitänyt sittenkin opiskella vielä ahkerammin? Hermot ovat kireällä jo vähemmästäkin.

Olen pitkin vuotta tarkastellut vanhoja ylioppilaskokeita. Varsinkin viime aikoina on ollut suuri helpotus, ja ehkä jopa jollain tapaa lohduttavaa saada huomata osaavansa vastata kokeissa esitettyihin kysymyksiin. Varsinkin vasta pidetyistä preliminäärikokeista oli suuri apu tällä saralla. Niiden läpäisy loi ainakin itselleni tarvittavaa varmuutta siitä, että tapahtui mitä tapahtui, niin ainakin ylioppilaaksi tänä keväänä tullaan.

Vielä enemmän itsevarmuutta toivat kuitenkin hyvät suoritukset äidinkielen tekstitaito- ja englannin kuuntelukokeissa. Ehkä kirjoituksista voikin loppujen lopuksi selvitä muutenkin kuin rimaa hipoen.

Vaikka tähän asti oma urakkani onkin sujunut varsin mallikkaasti, eivät huolet ota loppuakseen. Itselleni kävi niin harmillisesti, että olin jo ensimmäisenä lukuvuotenani päättänyt minne aion hakea opiskelemaan lukion jälkeen. Tämä tarkoitti sitä, että jouduin valitsemaan kirjoitettavaksi juuri ne aineet, joissa pärjään huonoiten. Vielä harmillisemmaksi tämän tekee se, etten edes aio enää hakea kyseiselle alalle, joten olisinkin aivan hyvin voinut kirjoittaa ne aineet, joissa olen parhaimmillani. Näitä valintoja on tullut pohdittua jälkeenpäin enemmän kuin tarpeeksi.

Tällä hetkellä eniten pelottaa kuitenkin itse lukuloma. Aika ei tunnu riittävän kaiken tarvittavan kertaamiseen sitten millään. Mutta eiköhän sitä jo tälläkin kertaamisella pärjää aivan hyvin. Ja jos ei pärjää, niin syksyllä voi aina koittaa uudestaan.

Loppujen lopuksi olen kuitenkin melko positiivisin mielin liikenteessä. Vaikka kirjoitukset saattavatkin vielä hieman pelottaa, rauhoittaa mieltä tieto siitä, että koetilanteessa onnistuu pusertamaan itsestään irti yllättävänkin paljon tietoa. Eiköhän se ihan hyvin mene, kunhan nyt vain jaksaa lukea.

- Jukka-Pekka Pauanne 10A

Lumiveistelyä unkarilaisten vieraiden kanssa 21.2.2013

Eilinen suunnitteluaamupäivä ja sitä seurannut muotin rakentaminen ja lumen tallaaminen huipentui tänään veistosseinän rakentamiseen.  Eilen oli myös koneapua, mutta aamulla lapioitiin tukilunta pois ihan lihasvoimin. Mukavasti kroppa lämpeni talttojen ja erilaisten kaapimien käyttöön.

 

Ensin hahmoteltiin kuva hiilellä. Paperimalli oli pelkistynyt massamalliin ja edelleen turhia koukeroita ja pienimpiä näperryksiä väheni kuin huomaamatta. Aiheena oli ystävyys ja työ olisikin ollut liian iso urakka tehdä vähemmällä väellä. Kaikki osallistuivat kaikkeen ja välillä neuvoteltiin, katseltiin kauempaa ja kysyttiin opettajalta neuvoa. Kolmiulotteisuus oli kiehtovaa. Alussa mietti vain kuvaa mutta lopussa erilaisia syvyyksiä ja pintarakenteita: viivoitanko, rei’itänkö vai käytänkö lumen omia epäsäännöllisyyksiä?

Ystävyysteema kantoi hyvin koko prosessia. Välillä tehtiin kompromisseja. Kaikki saivat kuvaan kuitenkin omia lempikohtia ja –pintoja. Meidän ryhmällä (Salla, Vivien ja minä) oli kolme ihan erilaista tulkintaa aiheesta, mutta taitava ope (Heidi Simppala) auttoi kytkemään ne luontevasti yhteen. Ystävyyden elementit lämpö, pehmeys, särmät ja tänään myös kansainvälisyys näkyivät reliefissä. Meidän työn kanssa, saman seinän oikeassa reunassa, oli muumi ja hiiri eli kummankin maan maskottihahmot käsikädessä. Oppilaat halusivat , että on sekä aikuista (vakavaa) ystävyyttä, että lapsenomaista (harmitonta) kaveerausta.

Lopussa vielä tutkittiin työn reuna-aluetta ja neuvoteltiin rajapinnasta naapureiden kanssa. Otettiin vähän heiltä aaltopintaa ja annettiin kukka meiltä. Nyt kuvat yhdistyivät kivasti. Vielä loppusiivous. Kolmisen tuntia hurahti hetkessä, kun oli niin mukavaa!

Teksti: Päivi Niiranen

Kuvat: Markku Välitalo

Penkkareiden huumaa

Torstai oli odotettu päivä: abit saivat vihdoin sanoa hyvästit lukiolle ja muut oppilaat tietysti karkkia. Aula oli täynnä musiikkia ja muiden silmissä nöyryytettäviä kakkosia, sekä tietysti nallepuheja sun muita smurffeja. Pian siirryttiin ulos seuraamaan rehtorin saapumista mustassa puvussaan ja yläasteelaiset siirtyivät luokkiinsa. Lukion oppilaille se ei suinkaan tarkoittanut juhlien päättymistä vaan jatkettiin musalla ja abien vitsien kuuntelulla, jonka jälkeen siirryttiin mottiin palkintojen jakoon. Opettajat olivat hyvin yllättyneitä ja kiitollisia saavutuksistaan (kuten koulun komeimmat viikset, josta palkittiin Eerik Haavisto). Abien rekan lähdettyä ykköset pääsivät rakkaisiin siivouspuuhiinsa ja kakkoset lunastivat paikkansa koulun vanhimpina alkaen harjoitella huomisia vanhojen tansseja varten.  Siivouksen loputtua normaali koulu jatkui, ilman abeja.

 

Päivästä jäi erityisesti mieleen karkit ja sotku. Karkit olivat kovia ja niitä oli joka paikassa. Aina kuin abit heittelivät karkkia meitä kohti, peruskoululaiset hyökkäsivät päällemme kuin leijonalauma.  

Sotku oli järkyttävä, joka puolella oli paperisilppua ja muita roskia! Onneksi meidän ei tarvinnut siivota koko koulua yksin, joten kiitokset peruskoululaisille! Juhlasta jäi mieleen erityisesti abien sanoittamat laulut opettajista, jotka olivat tunnettujen kappaleiden esim. Robin – Frontside ollie:n säestämiä.

Opettajilla oli juhlan kulussa sivurooli, sillä tänään oli päivä jolloin abit saivat loistaa.

Kymmenen aikaan opettajat palkittiin abien itse tekemillä pokaaleilla, joissa jokaisessa oli hauska titteli ja joita koristivat opettajien päiden kuvat.

Palkitsemisen jälkeen opettajat pitivät kiitospuheita ja kuuntelivat hauskasti sanoitetut kappaleet abien ja opettajien yhteisistä hetkistä vuosien varrella.

Lounaan jälkeen opettajat ja abiturientit nauttivat kakkukahvit, ja opettajat myös pitivät huolen siitä että koulu tuli siivotuksi abien lähdön jälkeen.

Teksti: OPO2-ryhmäläiset

Kuvat: Tuomas